19970545 - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

UUDET LÄÄKKEET NOSTAVAT HINTOJA

Julkaistu: 26.11.1997 0:00

Pääomien ja kustannusten kasautuminen entistä harvempiin molekyyleihin näkyy uusien lääkeyhdisteiden hintojen nousuna.

Tätä eivät ole lääkekustannuksista pääasiassa vastaavat valtiolliset instituutiot katsoneet hyvällä silmällä. Lääkekorvausviranomaisert ovat olleet haluttomia hyväksymään uuden teknologian aiheuttamia kustannuksia.

Käytännössä uuden lääkkeen lanseeraus ilman yhteiskunnan myöntämää lääkekorvausta on mahdotonta. Viranomaisten tiukentuneen linjan vuoksi terveystaloudelliset arvioinnit ovat saamassa lisää huomiota kehityskaaressa alusta lähtien.

Investointi tutkimukseen ja erityisesti johonkin tiettyyn projektiin on kuin optio. Se antaa mahdollisuuden, mutta ei velvoita jatkamaan jotakin projektia loppuun asti.

Yksittäisten lääketuotteiden kustannusten nousu lisää riskejä ja tutkimustoiminnan osuuden sijasta painottaa rahojen kohdentamisen merkitystä. Optioiden pörssierät kasvavat ja salkun hajauttaminen käy vaikeammaksi.

Tuoreimmat osastosta