Valtter Virtanen venyi ennätykseensä EM-jäällä – kultaa 18-vuotiaalle venäläiselle

Virtanen sijoittui 19:nneksi.

Valtter Virtanen vauhdissa Tallinnan EM-kisoissa.

Suomen Valtter Virtanen sijoittui perjantaina taitoluistelun EM-kisoissa Tallinnassa 19:nneksi. Hän oli vapaaohjelman 18:s.

Virtanen kokosi vapaaohjelmansa päätteeksi yhteispisteet 190,97, joka on hänen paras lukemansa kansainvälisissä kilpailuissa. Vapaaohjelmastaan hän sai 123,63 pistettä.

Virtanen aloitti vapaaohjelmansa haparoiden kaaduttuaan avaushyppynsä neloistulpin, mutta paransi ohjelman vanhetessa.

–  Kokonaisuutena olen lyhyt- ja vapaaohjelmaan tosi tyytyväinen, Virtanen kertoi Ylelle, vaikka ei vapaaohjelmassa teknisistä ansioista MM-kisoihin vaadittua 64 pisteen rajaa rikkonutkaan.

Virtanen lähti vapaaohjelmaan lyhytohjelman 20. sijalta. Hän on parhaimmillaan ollut EM-kisoissa 18:s vuonna 2015.

Euroopan mestaruuden voitti loppupistein 286,56 Venäjän 18-vuotias Mark Kondratjuk.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?