Emmi Peltonen loukkaantui - Taitoluistelu - Ilta-Sanomat

Emmi Peltonen loukkaantui – jää sivuun taitoluistelun MM-kisoista

Peltonen on suomalaisnaisten tämän kauden tilastoykkönen.

Emmi Peltonen kärsii jalkavammasta.­

28.2. 21:25 | Päivitetty 28.2. 21:38

Emmi Peltosta ei nähdä taitoluistelun MM-kisoissa Tukholmassa jalkavamman takia.

Taitoluisteluliitto nimesi MM-kisoihin sunnuntaina Jenni Saarisen, Valtter Virtasen sekä jäätanssiin Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin. Peltonen on suomalaisnaisten tämän kauden tilastoykkönen.

– Harmittaa todella paljon. Olisin halunnut kilpailla, mutta jalkavammani ei ole ehtinyt kuntoutua ajoissa niin, että olisin ollut täydessä kilpailukunnossa, Peltonen sanoi Taitoluisteluliiton tiedotteessa.

Jäätanssipari Turkkila/Versluis suuntaa uransa toisiin, Saarinen ensimmäisiin ja Virtanen neljänsiin aikuisten MM-kisoihin.

MM-kilpailut on tarkoitus järjestää 22.–28. maaliskuuta.

Kansainvälisen luisteluliiton ISU:n on määrä päättää 2. maaliskuuta, pystytäänkö MM-tapahtuma järjestämään nykyisessä koronatilanteessa.

MM-kisoissa on jaossa valtaosa Pekingin talviolympialaisten maapaikoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?