Kommentti: 15-vuotias venäläistyttö pesee huikealla tempullaan monet miehetkin – Kiira Korven kysymyksessä tiivistyy kaikki oleellinen

Julkaistu:

Kommentti
Anna Shtsherbakova, 15, hurmasi taitoluistelumaailman. Mutta millä hinnalla? kirjoittaa Jelena Leppänen.
Taitoluistelumaailmalla on uusi, vasta 15-vuotias kuningatar.

Venäläisen Anna Shtsherbakovan vapaaohjelma viikonlopun Las Vegasin GP:ssä herätti syystäkin suurta huomiota. Shtsherbakova teki ohjelmassaan kaksi täysin puhdasta neloislutzia, toisen osana neloislutz-kolmoistulppi-yhdistelmää ja toisen soolona.

Suorituksen kovuutta kuvaa, että Shtsherbakova on ensimmäinen naisluistelija, joka on tehnyt samassa kisaohjelmassa kaksi onnistunutta neloislutzia. Valmentajalegenda Tatjana Tarasovan mukaan erittäin vaikea neloishyppy ei onnistu virheettömästi suurimmalta osalta aikuisista miesluistelijoistakaan. Tarasova, 72, oli monien lajien ystävien tavoin haltioissaan ihmeteinin esityksestä.
Nuoren venäläisen liitoa katsoi ihaillen myös moninkertainen EM-mitalisti Kiira Korpi. Korpi näki suorituksessa kuitenkin muutakin kuin häikäisevän taitotason ja virheettömät elementit.

– Olenko ainoa, jolla on ristiriitaiset tunteet, kun katson näitä huikeita nuoria luistelijoita? Kunnioitan heidän uskomattomia taitojaan, mutten voi olla ajattelematta, mikä on tuollaisen tason inhimillinen hinta? Korpi kirjoitti Twitterissä.

Korven pohdinta on enemmän kuin aiheellinen.

Suurin haaste edessä

Shtsherbakova kilpailee ensimmäistä kauttaan aikuisten tasolla, mutta hän kuului jo viime vuonna maailman ehdottomaan eliittiin.

Joulukuussa Venäjän mestaruuden voittanut Shtsherbakova hurmasi jo tuolloin kepeillä ja varmoilla neloishypyillään, kuten myös ikä- ja harjoitustoverinsa Aleksandra Trusova. Trusovasta tuli vuonna 2018 historian ensimmäinen nainen, joka onnistui tekemään puhtaan neloishypyn yhdistelmässä. Hän oli tuolloin 13-vuotias.

Venäjän teinitähdille olisi helppo ennustaa kultaista tulevaisuutta, mutta hyppyihmeiden suurin haaste on vasta edessä.

Shtsherbakova ja Trusova ovat maailmankuulun valmentajan Eteri Tutberidzen suojatteja. 45-vuotias venäläisluotsi tunnetaan nuorten urheilijoiden nostamisesta maailman absoluuttiselle huipulle. Tutberidze kouli Jevgenia Medvedevasta kansainvälisen supertähden, Alina Zagitova nousi tiukkailmeisen valmentajan opissa olympiavoittajaksi ja maailmanmestariksi.


Rankan tien urheilumaailman huipulle kulkenut Tutberidze uskoo täydelliseen omistautumiseen ja loputtomiin toistoihin. Tutberidzen tallin luistelijat harjoittelevat kuusi päivää viikossa aamusta iltaan. Koulunkäynti hoidetaan yksityisopettajien avulla ja luisteluaikataulujen ehdoilla.

– Ryhmämme salaisuus on jokapäiväinen, väsymätön työnteko. Töitä on tehtävä oli fiilistä tai ei. Jos et tee tänään töitä, vastustajasi kyllä tekee, Tutberidze avasi viime vuonna valmennusfilosofiaansa japanilaistoimittajille.

Tutberidzen suojatit tekevät yhä uskomattomampia temppuja yhä nuorempina. Valmentaja julkaisi keväällä Instagram-tilillään videon, jossa 11-vuotias Sofia Akatjeva teki harjoituksissa puhtaan kolmoisaxel-kolmoistulppi-yhdistelmän. Vastaavia esimerkkejä riittää.

Lyhytjänteistä touhua?

Menestyksestä huolimatta Tutberidzen metodeilla riittää vastustajia jopa kovaan kuriin uskovissa Venäjän lajipiireissä. Arvostelijoiden mielestä luotsin opit purevat vain nuoriin, fyysisesti vielä kehittymättömiin luistelijanalkuihin. Heidän on helpompi ponnistaa ja pyöriä hypyissä sekä kestää alastulojen aiheuttamaa painetta.

Kriittisin kehitysvaihe – se jossa tytöt kasvavat naisiksi – on ollut kuitenkin Tutberidzen suojateille vaikea. Jevgenia Medvedeva, 19, kärsi toissa kaudella jalka- ja selkävaivoista, jotka johtuivat joidenkin arvioiden mukaan kuluttavasta harjoittelutahdista. Sittemmin kanadalaisen Brian Orserin oppiin siirtynyt tähtiluistelija on antanut itsekin ymmärtää, että harjoittelurumba oli liikaa.

Arvostelijat saivat lisää vettä myllyynsä, kun pituutta kasvanut Zagitova, 17, esiintyi viime kauden alussa poikkeuksellisen epävarmasti. Valmennustiimi onnistui kuitenkin kääntämään kurssin, ja Zagitova juhli kauden päätteeksi MM-kultaa.

Luistelijoiden tekniikka heikkenee kasvuvaiheessa ainakin väliaikaisesti. Muutosvaihe pitää osata käsitellä niin, etteivät urheilijoiden kehitys ja terveys vaarannu. Kriitikoiden mielestä kunnianhimoisella Tutberidzella ei riitä tähän malttia.

Moni pelkääkin, että äärimmäisen taitavan Shtsherbakovan herättämä huuma vaihtuu muutaman vuoden päästä vammakierteeseen ja täydelliseen unohdukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt