Ruotsalaisluistelija kuihtui 40-kiloiseksi – väittää valmentajien painostuksen johtaneen syömishäiriöön: ”Halusin olla paras laihuudessa”

Julkaistu:

Taitoluistelu
Johanna Götesson oli uransa huipulla, kun kaikki romahti. Götessonin mukaan valmentajien paine mursi hänet.
Taitoluistelun kolminkertainen EM-mitalisti Kiira Korpi arvosteli viime viikolla Ylellä ja Ilta-Sanomissa voimakkaasti lajin valmennuskulttuuria.

– Rakenteissa on toimintakulttuuri, jossa erilaisia seksuaaliseen, fyysiseen ja henkiseen häirintään tai väkivaltaan liittyviä ilmoituksia yritetään systemaattisesti vähätellä tai lakaista maton alle, Korpi sanoi Ilta-Sanomille puhelimitse nykyisestä kotikaupungistaan New Yorkista.

Lue Lisää: Kiira Korpi vaatii rajua muutosta suomalaiseen valmennuskulttuuriin – kaikkia se ei miellytä: ”Nyt sä yrität pilata lajin maineen”

Vastaavantyyppisiä ongelmia on taitoluistelussa myös Ruotsissa.

Expressen uutisoi viime viikolla entisten- ja nykyisten maajoukkuetaitoluistelijoiden ulostulosta. He kertoivat avoimesti epäterveellisestä toimintakulttuurista, kiusaamisesta ja henkisestä hyväksikäytöstä Ruotsin taitoluistelussa.

Nyt entinen maajoukkueluistelija sekä Ruotsin mestari Johanna Götesson ottaa tiukasti kantaa maan taitoluistelun valmennuskulttuuriin sekä taitoluistelun johdosta saamastaan syömishäiriöstä. Sairaus pilasi hänen uraansa ja oli myös lähellä viedä hänen henkensä.

Götesson kuvailee haastattelussa, miten valmentajat kannustivat häntä laihduttamaan hänen ollessaan 15-vuotias. Valmentajien perusteluna oli Götessonin mukaan se, että laihempana hän voisi olla vieläkin parempi luistelija.

Götessonin mukaan tuo päivä muutti hänen elämänsä.

– Kun ihminen on persoonana erittäin tavoitteellinen, niin silloin haluaa olla paras. Minä halusin olla paras taitoluistelussa. Halusin myös olla paras laihana olemisessa.

Vuonna 2004 tuolloin 18-vuotias Götesson joutui sairaalaan. Tuolloin lääkärit vaativat häntä lopettamaan taitoluistelun, koska hän oli niin aliravittu. Uran päättymisen jälkeen Götesson painoi vain 40 kiloa ja hänen lepopulssinsa oli Expressenin mukaan hengenvaarallisen matala.

– Valmentajien asenne ja painostus aiheuttivat syömishäiriöni. Olin lähellä kuolla, Götesson väitti Expressenille.

Götesson mainitsee Korven tavoin epäterveellisen toimintaympäristön sekä henkisen kiusaamisen ja väkivallan olevan osa lajin valmennusmenetelmiä.

Götessonin tavoin myös Korpi kärsi urallaan syömishäiriöstä, ja he molemmat ovat toivoneet tuoreissa haastatteluissaan asioiden muuttuvan. He kokevat, että entisten luistelijoiden on tärkeää puhua näistä asioista julkisuudessa.

– Toivon todella, että nyt tapahtuu muutos. On epämiellyttävää ajatella millaista valmennuskulttuuria meillä taitoluistelussa on, sanoo Götesson.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt