Taitoluistelun mestari kuoli 33-vuotiaana – syytettiin hyväksikäytöistä

Julkaistu:

taitoluistelu
John Coughlinin elämä päättyi 33-vuotiaana.
Yhdysvaltain mestaruuden pariluistelussa 2011 ja 2012 voittanut taitoluistelija John Coughlin kuoli viime viikon perjantaina 33-vuotiaana.

Taitoluisteluvalmentajana toiminut amerikkalainen oli tutkinnan kohteena. USA Today uutisoi tammikuussa kolmen ihmisen syyttäneen Coughlinia seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ainakin kaksi heistä oli alaikäisiä.

Coughlin kiisti väitteet.

Asiaa tutki SafeSport, joka vastaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvien asioiden selvittämisestä yhteistyössä Yhdysvaltain olympialajien kattojärjestöjen kanssa.

SafeSport oli asettanut Coughlinin toimintakieltoon vain päivää ennen hänen kuolemaansa.

Asia on herättänyt runsaasti keskustelua Yhdysvalloissa. Coughlinin entinen valmentaja Dalilah Sappenfield sanoi Peoplelle, että sosiaalisessa mediassa Coughlinista esitetyt kommentit saivat ”hienon nuoren miehen luovuttamaan”. Useat yhdysvaltalaislehdet ovat kertoneet, että Coughlin kuoli oman käden kautta.

Toistaiseksi on epäselvää, jatkaako SafeSport tutkimuksiaan. Yhdysvaltain taitoluisteluliitto vaatii ESPN:n mukaan, että tutkimuksia jatketaan.

Coughlin osallistui myös MM-kisoihin 2011 ja 2012. Hänen paras sijoituksensa MM-jäillä oli kuudes.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt