Roihahtaako jääprinsessojen tulenarka taisto jälleen? Viveca Lindfors kuittasi kipakasti uteluihin väleistä Emmi Peltoseen

Julkaistu:

Taitoluistelu
Jännitettä riittää jälleen, kun Viveca Lindfors ja Emmi Peltonen taistelevat paikasta maaliskuun MM-kisoihin.
Tuttu taistelupari iskee jälleen yhteen, kun taitoluistelun EM-kisat käynnistyvät naisten osalta lyhytohjelmalla keskiviikkona.

Viveca Lindforsin, 19, ja Emmi Peltosen, 19, välillä roihahti toden teolla viime kaudella, kun kaksikko kävi tulikivenkatkuista taistoa olympiapaikasta. Lopulta Lindforsin hankkima maapaikka meni Peltoselle, eikä Lindforsin mielipide asiaan jäänyt epäselväksi.

Maaliskuun Japanin MM-kisojen valintakriteerit ovat jälleen armottomat mutta harvinaisen selvät: paremmat pisteet kauden aikana luistellut luistelija saa Suomen edustuspaikan.

Koko alkukauden kaksikosta niskan päällä ollut Lindfors on kiinni paikassa ennen Minskin EM-kisoja ennätyspisteillään 187,19. Peltosen noteeraus on toistaiseksi 172,02.

Ratkaisua MM-paikkataistoon ei kuitenkaan saada vielä Valko-Venäjällä, sillä molemmilla on tiedossa pari näyttöpaikkaa vielä arvokisojen jälkeenkin.

Tähtiluistelijat eivät ole peitelleet sitä, etteivät he ole keskenään ystäviä. Viime kaudella Peltonen paljasti, ettei oikeastaan edes tunne kilpasiskoaan. Lindfors puolestaan kertoi, etteivät he ole missään yhteyksissä.


Suomen kirkkaimpien luistelutähtien taistelussa tämänvuotisesta MM-paikasta on jälleen takuuvarmasti jännitettä.

– Me ei harjoitella samoissa paikoissa, Minskistä tavoitettu Lindfors kiersi kysymyksen kaksikon väleistä.

Kaksikon välit eivät Lindforsin kommenttien perusteella ole siis ainakaan lämmenneet.

– Se asia ei varmaan ole oleellista EM-kisojen kannalta, hän tuhahti kipakasti.

Lindfors kertoo kärsineensä viime aikoina paitsi flunssasta myös selkävaivoista. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei ole huolissaan niistä ja pystyy jopa ennätysluisteluunsa EM-jäällä.

Pietarissa venäläisguru Jevgeni Rukavitshinin alaisuudessa tasaisin väliajoin harjoitteleva Lindfors ei kuitenkaan halua puhua tulostavoitteistaan julkisesti.

– Haluan luistella kaksi puhdasta ohjelmaa.

Sveitsiläisen ex-huippuluistelijan Stephane Lambielin valmennukseen siirtynyt Peltonen saapui kisapaikalle Minskiin vasta reilusti Lindforsia myöhemmin maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Suomen joukkueenjohtaja raportoi tiistaina Minskistä, että tulenarassa MM-paikkataistossa altavastaajana oleva Peltonen ei ole enää median haastateltavissa kisojen aattona.

EM-lyhytohjelma:
TV2 keskiviikkona klo 14.30

EM-vapaaohjelma:
TV2 perjantaina klo 18.55

MM-kisat käydään Japanin Saitamassa 18–24. maaliskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt