Tunnistatko nämä kasvot? Vedenhakureissulla ollut Matti Arffman teki jatkosodassa melkoisen tempun - Suomi 100 - Ilta-Sanomat

Tunnistatko nämä kasvot? Vedenhaku­reissulla ollut Matti Arffman teki jatkosodassa melkoisen tempun

Matti Arffman selvisi kotiin jatkosodan melskeistä ja kuoli Paltamossa kuuden lapsen isänä.

Matti Arffmanin kasvot nähtiin uusimman Sotiemme veteraanit -keräyksessä.

22.12.2017 21:15

Sotaveteraaniliiton jokavuotinen Sotiemme veteraanit -keräys on varmasti monelle tuttu, mutta tänä vuonna keräyksen keulahahmo herätti kysymyksiä.

Sotaveteraaniliitto saaneensa lukuisia uteluita siitä, kuka on tuo tuttu ”jermu” mainoskuvissa.

Tuttujen kasvojen takaa löytyy jälleen yksi mielenkiintoinen kertomus sodasta.

Kyseessä on vuonna 1903 Sotkamossa syntynyt ja Paltamoon 1930-luvulla muuttanut Matti Arffman.

Arffman palvelu jatkosodassa jalkaväkirykmentti 31:n 8. komppaniassa. Miestä luonnehditaan todelliseksi korpisoturiksi, mutta hän oli myös aikamoinen linssilude: Arffman näkyy poikkeuksellisen monessa SA-kuvassa.

Matti Arffmanin kasvot nähtiin uusimman Sotiemme veteraanit -keräyksessä. Arffman teki jatkosodassa melkoisen tempun.

Syy Arffmanin kuvauksellisuuteen on eräs elokuun päivä Ontrosenvaarassa, Rukajärven piiriin kuuluneessa ja jatkosodassa tuhoutuneessa karjalaiskylässä.

Saatuaan Repolan poltetun kylän haltuun 8. elokuuta vuonna 1941, JR31 jatkoi hyökkäystä suunnitelman mukaisesti Virran kylän kautta Omeliaan mottiin 11.–12.7. välisenä yönä. 13.8. suomalaiset saivat karkotettua vihollisen Ontrosenvaarasta.

JR31:n päiväkirjan mukaan viimeisetkin lähtivät tykistövalmistelun aikana.

Seuraa muutamia rauhallisia päiviä ja Matti Arffman lähtee vedenhakureissulle.

Sotamiehet Arffman ja Jauhiainen. Arffman otti 9 vankia, Jauhiainen ukkomauserin kera 28.

Sotapäiväkirja ei kerro, löysikö Arffman vettä, mutta tyhjin käsin hän ei palannut: hänellä on tuomisinaan yhdeksän sotavangikseen ottamaa venäläistä. ”Aseistamattomana kiinniottamaa”, kuten aikalaislähteet muistavat aina tapauksesta kertoessaan mainita.

Arffmanin kanssa edellä kuvattu sotamies Heino Jauhiainen puolestaan lähtee samana päivänä marjametsään. Saalinaan hän tuo 28 venäläisvankia, tosin 9-millisellä pistoolilla aseistautuneena.

Matti Arffman selvisi sodasta ehjin nahoin. Kuuden lapsen isä kuoli Paltamossa vuonna 1961.

Arffman ja sotilasvirkailija Sierla.

Matti Arffman vangitsemiensa venäläissotilaiden kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?