Suomi 100

Kun vihollinen syvyyspommitti sukellusvene Vetehistä, matruusi Lauri Puonti vain odotti pinnan alla veden syöksymistä sisään – ”Eletty elämä vilisi ohi”

Julkaistu:

Kun vihollinen hyökkäsi, sukellusvene Vetehisen matruusi Lauri Puonti ei voinut muuta kuin odottaa. Odottaa, milloin vesi tulee sisään. Tämä on 100 tarinaa sodasta -sarjan 91. jakso.
Kravatissa ankkuri.

Takin rintamuksessa mitalit.

Kuusankoskelaisen omakotitalon rauhassa istuu Lauri Puonti, veteraani, josta voi hyvällä syyllä käyttää nimitystä lajinsa viimeisiä. Puonti palveli jatkosodassa merivoimissa, sukellusveneessä. Välillä on ehditty jo julistaa, että sukellusvenemiehiä ei ole enää hengissä.

– Kyllä meitä vielä muutama on, Puonti hymyilee 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Todellakin muutama.

ISTV:n 100 tarinaa sodasta -haastattelusarjassa esiintyvät kaikki kolme: Lauri Puonti, helsinkiläinen Kauko Ritaluoma ja merikarvialainen Pauli Salonius. Salonius esiintyy sarjassa omaisten luvalla: hän kuoli maaliskuussa – muutama viikko haastattelun jälkeen. Kaikki kolme palvelivat sukellusvene Vetehisellä, heistä Salonius kauimmin.

Puonti tuli nuorena asevelvollisena sukellusvene Vetehiselle dieselmatruusiksi heinäkuussa 1943.

– Hoidin vasemman dieselmoottorin käynnin. Käynnistin sen ja suoritin koneen ohjailun. Sukellusveneen dieselit ovat sellaisia, että ajosta mentiin peruutukseen siirtämällä dieselmoottorin nokka-akseli toiselle nokalle parilla kammen liikautuksella.

Lisäksi Puonti hoiti koneiden jäähdytyksen öljyllä.

Jos on katsonut saksalaisen sukellusvene-elokuvan, ohjaaja Wolfgang Petersenin Das Bootin (1981), voisi kuvitella, että voiko jännittävämpää paikkaa sodassa olla kuin sukellusvene – tuo vihollisen syvyyspommien armoilla liikkuva ”rautainen ruumisarkku”.

Puontin komennus Vetehiselle oli kaikkea muuta kuin ryntäilyä torpedot ja miinat tanassa vihollisen laivaston kimppuun. Puonti perehtyi ensimmäiset päivät öljyputkien saloihin Suomenlinnassa, jossa alus oli huollossa.

– Putkia purettiin kolme päivää, ja sitten niitä kasattiin takaisin kaksi päivää. Yhdessä laipassa olikin öljyvuoto. Ala taas purkaa. Putket taas paikalleen. Jouduin samalla myöskin pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen, mihin remonttimies voi joutua: avasin yhden öljyputken laipan pultin käsikopelolla. Paikka oli ahdas, ja mutterin erilaisten särmien takia joutui vaihtamaan avainta kahdeksan kertaa. Jos avain tippui veneen pohjalle, se piti pajapihdeillä noukkia ylös.

– Hankalampaa työtä en tiedä olevan olemassakaan.

Suomalaisten sukellusvenelaivastoon kuulivat miinoilla ja torpedoilla varustetut isot veneet Vetehinen, Vesihiisi ja Iku-Turso sekä pienemmät Saukko ja Vesikko. Puontin alus, Vetehinen, liukui Crichton-Vulcanin telakalla Aurajokeen veteen 1.6.1930 Turussa.

Suomi käytti sodassa sukellusveneasettaan rannikon uloimpina varmistajina. Vihollisaluksia torjuttiin miinoilla ja torpedoilla sekä joskus myös kansiaseistuksella eli Boforsin 76 mm:n tykillä tai Madsen-konetykillä.

Kesällä 1943 rintamilla oli asemasota, ja sama olotila leimasi sukellusveneiden miehistöjä. Koko laivasto oli oikeastaan kesälomalla. Otettiin aurinkoa, kalasteltiin, uitiin, huollettiin koneita ja harjoiteltiin.

– Kesä 1943 kyllä sukellettiin, mutta ne olivat koe- ja harjoitussukelluksia. Ammuttiin harjoitustorpedoja, joissa räjähdysaine oli korvattu paineilmalla, Puonti kertoo.

Kun torpedo pysähtyi, paineilma työnsi veden pois ja torpedo nousi pintaan. Näin se voitiin käyttää uudestaan.
Sukellusveneiden koeammunnat ja hyökkäysharjoitukset tehtiin yleensä Selkämerellä. Harjoitusten välillä osa veneistä päivysti Strömsön ja Lappohjan tukikohdissa, osa Suomenlinnassa. Sukellusveneiden tehtävänä oli estää neuvostolaivaston tunkeutuminen Itämerelle ja Saaristomerelle. Vesillä oli kuitenkin hiljaista. Hiljaiselon katkaisi sukellusveneiden emoaluksen, Sisun, vaurioituminen: laiva ajoi Helsingin edustalla lähellä Rysäkaria venäläisten lentokoneesta pudottamaan magneettimiinaan elokuussa.

Tämä kaikki oli tyyntä myrskyn edellä.


Vuonna 1944 kevät tuli varhain.

Purjehduskausi alkoi jo huhtikuussa. Sukellusveneet koottiin Naantaliin. Vetehinen ja Vesihiisi kävivät vuorotellen Viron puolella osallistumassa harjoituksiin saksalaisten kanssa.

Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella 9.6. Muutama päivä myöhemmin suomalaiset sukellusveneet lähtivät liikkeelle kohti itäistä Suomenlahtea Inkoon ja Loviisan tienoille.

Veneet naamioitiin.

Odotettiin tehtävää.

Edellisenä kesänä Vetehiselle tulleen Lauri Puontin ensimmäinen varsinainen partiomatka oli 20.6.1944 Viipurinlahdelle. Samana päivänä Kannaksella perääntyvät suomalaisjoukot menettivät Viipurin puna-armeijalle lähes taisteluitta.

Vetehisen partiomatkasta tuli nuoren matruusin tulikaste.

– Menimme rannikkoväylää kohti Viipuria. Kaukana selällä näkyi kaksi pistettä rinnakkain. Vihollisen raivauslaivoja. Sukelsimme puoli tuntia, ja sitten tuntui nykäys veneessä.

Sukellusveneen keula sahasi neuvostoaluksen vetämän raivausvaijerin poikki.

Sen jälkeen pääsi helvetti valloilleen.

Alkoi syvyyspommitus. Syvyyspommi on räjähdysaineella täytetty lieriö, joka on säädetty räjähtämään tietyssä syvyydessä.

Puontin sukellusveneessä kuultiin pinta-aluksen lähestyvän. Syvyyspommi räjähti, potkuriääni tuli lähemmäksi ja lähemmäksi, laiva meni yläpuolelta. Taas räjähti. Syvyyspommien välissä oli hetki ajatella mennyttä elämää.

– Eletty elämä vilisi ohi silmänräpäyksessä ennen kuin seuraava syvyyspommi räjähti toisella puolella.

Sukellusveneessä syvyyspommi kuulostaa napsaukselta. Kuin pyykkilaiturilla löisi laiturin alla tynnyriin. Puonti tiivistää sukellusvenemiehen tunnelmat syvyyspommien ”napsuessa” laivan sivuilla ja yläpuolella samalla, kun vene makaa pohjassa liikkumatta.

– Ei voinut kuin odottaa, milloin tulee vesi sisään.

– Pelkäämään pisti, kun syvyysmittari näyttää kymmeniä metrejä ja potkuriääniä kuuluu. Mie en osaa mennä sanomaan sitä, kumpaako se on. Onko se pelkoa vai onko se alistuneisuutta siihen, että varrotaan, milloin tulee vesi sisään.

– Itse ei voi mitään, koko elämä on toisten käsissä.


Pommitus kesti pitkään, puolitoista tuntia. Ihan kohdalle ei sattunut. Neuvostolaivat liikkuivat poispäin sukellusveneestä. Veneessä oltiin hiljaa. Maattiin pohjassa kunnes ympärillä hiljeni.

Sitten Vetehinen lähti taas liikkeelle.

Kun sukellusvene on suojasatamassa pinnalla, se naamioidaan naamioverkolla ja puilla siten, että sitä ei ilmasta pysty havaitsemaan.

Neuvostoliiton tiedustelukoneet etsivät sukellusveneitä, siksi naamiointi oli tärkeää.

Puonti muistelee, että heinäkuussa 1944 kippari moitti ummehtunutta ilmaa veneen sisällä ja määräsi patjat, lakanat ja muut vuodevaatteet ulos tuultumaan. Kohta sukellusveneen ympärillä, saaren rannassa puut olivat valkoisenaan lakanoita. Samalla vihollisen tiedustelukone kurvasi matalalta yli, ja häipyi paikalta.

– Viisitoista minuuttia myöhemmin suomalainen upseeri tuli pikaveneellä ilmoittamaan, että päämajassa puna-armeijan viestiliikennettä kuunteleva tiedusteluosasto on selvittänyt tiedustelukoneen lähettämän salaviestin. Poistukaa heti!

Veneen ympärillä alkoi kuhina.

Lakanat pois puista. Naamioverkosta puut ja risut pois ja verkko rullalle. Tavarat veneeseen.

Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Kaakkoisella taivaalla näkyi kärpäsparvi: venäläinen lento-osasto.

– Sukellettiin heti ja maattiin pohjassa klo 10–14, periskoopilla nähtiin, että koneet pyörivät päällä. Klo 16 ne olivat poistuneet. Suurmustan saaresta tuli sama pikavene ilmoittamaan että palatkaa emälaivalle Nuokkoon. Otettiin rannalle jäänyt naamioverkko ja mentiin Loviisan länsipuolelle emälaivan kylkeen.

– Päämajan radiotiedustelu pelasti Vetehisen. Ei olisi selvitty hyökkäyksestä.

Sukellusvene on ahdas paikka.

Puonti tottui siihen, se ei häntä ahdistanut. Ilma väsytti.

– Se on erittäin nukuttavaa, 10 kertaa enemmän hiilihappoa. Veneessä oppi kävelemään niin, että jos törmäsi rautaan, meni veteläksi ja pehmeäksi niin, että mikään ei koskenut. Sitä liikkui niin rennosti.

Sukellusveneissä palvellut veteraanijoukko, Puonti mukana, vieraili Tallinnassa Viron merimuseossa. Siellä ihmeteltiin virolaista Lembit-sukellusvenettä.

Opas sanoi, että tulkaa pois sieltä, kun meillä ei ole antaa opastusta.

Joku ryhmästä sanoi, että ei haittaa:

– Tämä porukka pystyy lähtemään vaikka ajelulle, jos vain on naftaa.

Kuuntele Lauri Puontin haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelut löydät täältä.

Myös Kauko Ritaluoma palveli Vetehisellä. Hän kertoo, miten sukellusvene upotti Neuvostoliiton sukellusveneen ajamalla sen päälle.



Saara Kanerva palveli lottatehtävissä sotasensuurissa Torniossa. Hän pääsi myös jekuttamaan ruotsalaismiestä, joka etsi kirjeenvaihtoseuraa ja muutakin seuraa.


Kaukopartiomies Jouko Korhonen haavoittui syvällä vihollisen linjojen takana. Vaihtoehdot olivat huonot. Korhonen valmistautui ampumaan itsensä, mutta sen sijaan asetoverit vetivätkin hänet ahkiolla takaisin kotiin tulipalopakkasessa.


Sukellusvene Vetehisellä palvellut Pauli Salonius kertoo syvyyspommituksesta Viipurinlahdella kesällä 1944.


Viipurin juutalainen Salomon Altschuler joutui jatkosodassa saksalaisten tulkiksi. Saksalainen upseeri hämmästyi: ”Onko Suomen armeijassa juutalaisia?”


Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan tarinat on koottu yhteen juhlateokseksi, joka ilmestyi myyntiin marraskuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt