Pieni mäntsäläläinen Elisabeth-tyttö odotti 8-vuotissyntymäpäivää enemmän kuin mitään muuta. Se olisi ikä, jolloin hän pääsisi pikkulottiin.
Elettiin jatkosodan aikaan keväällä 1943. Äiti oli lotta ja vanhemmat sisaret olivat lottia. Siksi ei ollut mikään ihme, että Elisabeth halusi myös mukaan. Kun odotettu päivä tuli, hän kirjoitti pikkulotan kirjaan tunnussanan.
– Kaikki on mahdollista, eikä mikään ole mahdotonta. Sen kirjoitin 8-vuotiaana. Olen elänyt aika pitkälle tuon ohjeen mukaan, Elisabeth Rehn (os. Carlberg) muistelee 74 vuotta myöhemmin ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.
– Pikkulotan kymmenessä käskyssä uskonto ja isänmaa olivat voimakkaasti esillä. Pikkulotan kirjanen oli minulle vakava asia. Se on minulla vieläkin tallessa.
Yhtä tärkeä ja hieno hetki oli se, kun pieni Elisabeth sai pukea ensi kertaa ylleen lottapuvun.
– Minulle se merkitsi sitä, että saatoin osoittaa pukunikin kautta, miten tärkeä olen isänmaan puolustukselle. Haluan kutsua kaikkea tätä isänmaallisuudeksi enkä miksikään kiihkoksi, Rehn kertoo.
Pikkulotille tehtävät olivat ennen kaikkea yhdessä tekemistä, ja samalla autettiin muita. Välillä kerättiin korvikekasveja, välillä laulettiin ”ikäväntorjuntailtamissa” Suojeluskuntatalolla.
Vaikuttavimpia tilaisuuksia olivat kuitenkin sankarihautajaiset. Elisabeth tiesi hyvin kylän pojat, jotka olivat ennen sotaa kokoontuneet yhteisen keinun luo. Samoja poikia tuotiin sodasta kotiin puupalttoossa. Pikkulotat ja suojeluskuntapojat seisoivat kunniavartiossa.
– Se oli aivan absurdia, että eihän näin voi käydä. Samalla siinä oli mentaliteetti, että näin voi käydä ja kaikki on hyväksyttävä. Sotaan kuuluvat pahat elementit, mutta ne on hyväksyttävä.
– Edelleen ne haudat nähdessä tulee tunne, että se oli väärin, että nuo nuoret pojat jouduttiin uhraamaan. Ne olivat karuja tilaisuuksia. Aina oli kylmä. En ole tosin koskaan ollut hautajaisissa, joissa ei tulisi kylmän tunne.
Elisabeth Rehn toimi 1990-luvulla puolustusministerinä. Tehtävässä ollessaan hän päätti selvittää asian, joka oli jäänyt mieleen sota-ajasta asti. Rehn kertoo saaneensa eräältä sotilaalta kiitoskirjeen, jonka sotilas oli kirjoittanut saatuaan Elisabethin lähettämän tuntemattoman sotilaan paketin.
– Hän oli menehtynyt sodan jälkeen, mutta tapasin hänen vaimonsa ja poikansa siellä puolustusministeriössä. Oli jotenkin hienoa, että saattoi löytää tuollaisen kosketuksen siihen tuntemattomaan mieheen.
– Sotilaan kiitoskirje on edelleen tallessa. Se on minulle erittäin tärkeä.
Kuuntele Elisabeth Rehnin koko haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan jaksot löydät täältä.
Juhani Eskola toimi Blenheim-pommikoneen tähystäjänä. Lapin sodassa saksalaisten ilmatorjunta ampui niin rajusti ja niin lähelle, että Eskolalta pimeni silmissä ja ohjaaja haavoittui.
Talvisotaa oli käyty vasta pari tuntia, kun Ritva Tuulos ilmoittautui vaapaehtoiseksi sotasairaalaan.
Esko Paakkala joutui kaoottisiin Tuulosjoen torjuntataisteluihin kesällä 1944. Paakkala kertoo, että vieressä oli mies, jota ammuttiin päästä läpi. Hän jäi henkiin.
Kauko Ritaluoma palveli sukellusvene Vetehisellä. Se upotti venäläisen sukellusveneen Ahvenanmerellä syksyllä 1942 ajamalla päin.
Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan tarinat on koottu yksiin kansiin juhlateokseksi, joka ilmestyi myyntiin marraskuussa.
