Pimeyttä alleviivasi seikka, josta vartiokaverina seissyt vanhempi reserviläinen huomautti suojeluskuntapojalle. Sillan toisella puolella olevat talot olivat poikkeuksellisesti aivan pimeinä.
Sillä puolella oli Neuvostoliitto. Vartiomiehet seisoivat Terijoen ja samalla Suomen kaakkoisimmalla kulmalla. Tunnelma oli kiristynyt pitkin syksyä, kun suomalaiset neuvottelijat olivat käyneet junalla Moskovassa – huonoin tuloksin. Sitten venäläiset väittivät suomalaisten ampuneen heitä Mainilassa tykillä.
Eräkorven vartiovuoro sillan pielessä oli alkanut 30.11.1939 aamulla kello 4. Alkutalven yö oli leuto.
Pimeyden leikkasi voimakas, outo ääni. Vieressä kulki sähköjohtoja, joista alkoi kuulua infernaalinen ulina.
– Vartiokaveri lähti 50 metrin päähän puhelimeen kysymään, tietääkö joku mistä on kyse. Hän tuli pois ja sanoi puhelimen olevan mykkänä, Eräkorpi kertoo tiivistunnelmaisesta yöstä ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.
Kello 6 paikalle tuli uusi parivartio. Eräkorpi lähti taaksepäin haukkaamaan aamupalaa ja tapaamaan isäänsä, joka myös kuului Suojeluskuntaan. Tarkoitus oli mennä sen jälkeen lähellä sijaitsevaan kotitaloon ja evakuoida tavaroita.
– Olimme kulkeneet pari sataa metriä, kun meteli alkoi. Rajan toisella puolella oli vesitorni, josta alkoi konekiväärituli. Se pyyhki pitkin Rajajoen ratapihaa. Tykistö alkoi ampua kolmelta suunnalta, Eräkorpi kuvailee talvisodan ensimmäisiä laukauksia.
– He ampuivat herättelytulta, että tiedämme, mitä on edessä.
Eräkorpi muisti heti ohjeet, jotka oli saanut. Jos hyökkäys alkaisi, pitäisi rajalta lähteä heti radan suunnassa kohti Kuokkalaa. Siellä otettaisiin vastaan hyökkääjä tai mitä ikinä rajan yli tulisikaan.
– Jos olisimme lähteneet kiertämään tien kautta, olisimme jääneet vangiksi. Venäläisosasto oli ylittänyt rajan jo yöllä.
Isä ja poika pääsivät suomalaisjoukkojen luo. Jouko Eräkorpi ohjattiin autoon, joka lähti viemään häntä Kanneljärvelle päin. Viimeinen näky kotiseudusta oli karu, kun taivaanrannan valaisivat palavien kylien loimotukset.
Jouko Eräkorven mielestä sodan alku ei tuntunut nuoresta miehestä jännittävältä. Hänestä oli vain hyvin selvää, että nyt se alkaa.
– Ei se tuntunut pelottavalta. Tiesimme, mihin pitää mennä ja että porukka alkaa taistelemaan.
Vaikka Jouko Eräkorpi ei ollut vielä ehtinyt suorittaa varusmiespalvelusta, hän joutui talvisodan aikana rintamalle sotatoimiin. Hän kuului Viipurin vartiopataljoonaan, joka heitettiin taisteluihin Summan murtumisen jälkeen helmikuussa 1940. Koulupojat puolustivat Suomea ratkaisun hetkellä.
Katso Jouko Eräkorven haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan jaksot löydät täältä.
Ritva Tuuloksen koulutunti keskeytyi dramaattisesti, kun sota alkoi. Hän ilmoittautui välittömästi vapaaehtoiseksi sotasairaalaan.
Markus Aaltonen soti talvisodassa Raatteen tiellä. Ennen suurta voittoa suomalaiset joutuivat oikeaan verilöylyyn Eskolan talon pihassa.
Tarmo Ahti taisteli talvisodassa Kannaksella Mannerheim-linjalla. Hän kertoo, millaista hyökkäyksen torjuminen oli.
Erkki Pihlapuro sai kesällä 1944 koulutuksen rynnäkkötykin ampujaksi. Hän kertoo, mitkä olivat tärkeimmät opit taisteluun lähdettäessä.
Kauko Ritaluoma palveli sukellusvene Vetehisellä. Se upotti venäläisen sukellusveneen ajamalla päin.
Lauri Kultalahti palveli kesällä 1944 kevyen T-26-panssarivaunun kuskina. Hänen joukkueensa joutui hirvittävään taisteluun Ihantalan tiellä. Kaikki vaunut saivat osumat.
Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan tarinat on koottu yksiin kansiin juhlateokseksi, joka ilmestyi marraskuussa.
