Panssaridivisioona Tali 1944 100 tarinaa sodasta Lauri Kultalahti - Suomi 100 - Ilta-Sanomat

Ihantalan tiestä tuli suomalaisille panssarimiehille aivan helvetillinen koettelemus – ”Se oli hirvittävä taistelu”

Talin suurtaistelussa kesäkuussa 1944 vähälukuiset suomalaiset tankit joutuivat kovaan vastahyökkäyksiin. Lauri Kultalahden ajama vaunu jäi Ihantalan tielle vähemmän tunnetussa taistelussa. Tämä on 100 tarinaa sodasta -sarjan 79. jakso.

29.11.2017 10:52

Kello oli 4 aamulla, mutta aurinko valaisi harvan metsän jo täysin. Ihantalanjärvestä levisi sumua Portinhoikan–Ihantalan tielle. Idylli oli kuitenkin kaukana. Päinvastoin, helvetti oli irti.

Talin suurtaistelua oli käyty kaksi päivää. Suomalaisten linjat olivat painuneet. Ilmassa lensi mahdottoman paljon rautaa, kun venäläisen 63. kaartindivisioonan hyökkäyskiila oli pureutunut Portinhoikan tärkeän tienristeyksen pohjoispuoliseen maastoon.

Suomalaiset olivat heittäneet vastaan neljä T-26-vaunua Panssariprikaatin 1. komppaniasta, jotka olivat ajaneet Portinhoikan suunnasta. 19-vuotias korpraali Lauri Kultalahti istui erään vaunun kuskin penkillä ja tihrusti kapeasta tähystysaukosta, miten hyökkäysrivi aaltoili.

– Se oli raakaa peliä, täytyy sanoa. Maalia kyllä riitti ja tappaa piti. Se ei unohdu koskaan, Porvoossa asuva 92-vuotias veteraani muistelee olohuoneessaan ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.

– Se oli hirvittävä taistelu.

Suomalaiset tankkimiehet kiittivät hiljaa mielessään, että Rynnäkkötykkipataljoonan Sturmit olivat sitoneet vihollisen panssarivaunut taisteluun toisaalla. Aika oli nimittäin ajanut sotasaaliiksi saatujen T-26-vaunujen ohi, vaikka niitä olikin edelleen paljon käytössä. Niiden aseistus oli niin vaatimaton ja panssarointi niin ohut, että kohtaaminen vihollisen T-34-panssarin tai ISU-152-rynnäkkötykin kanssa olisi ollut surullisen yksipuolinen. Kivääritulta ne onneksi vielä kestivät.

Tilanne muuttui nopeasti huonoksi. Venäläisen jalkaväen mukana oli kumipyörille nostettu pikatykki tai panssarintorjuntakivääri. Muutaman kymmenen metrin päässä ollut ensimmäinen vaunu sai osuman.

– Näin omasta luukustani, miten vaununjohtaja hyppäsi haavoittuneena tielle. Häneen tuli kuulaa koko ajan, Kultalahti kertoo hirvittävästä näystä.

Lisäksi osuman saaneen vaunun ampuja oli haavoittunut. Vaunu kääntyi ja lähti viemään häntä pois. Kultalahti yritti ajaa omaa vaunuaan suojaan pusikkoon, mutta se juuttui etupäästään ojan penkkaan. Samassa koko vaunu nytkähti. Ammus osui peräpäähän.

Miehistö selvisi säikähdyksellä. Kukaan ei haavoittunut, ja vaunu tuntui vielä olevan taistelukunnossa.

– Moottori kävi ja pakki toimi. Peruutin vaunun tielle. Hetken aikaa moottori kävi, mutta sitten jäimme liikuntakyvyttömiksi.

– Sanoin vaununjohtajallemme alikersantti Reino Hataralle, että nyt olisi paras lähteä. Hän sanoi, että me emme lähde mihinkään. Hän oli nuori rohkea mies, joka oli ollut SS-miehenä.

Vaunussa oli lähes täysi määrä ampumatarvikkeita. He alkoivat paahtaa tykillä ja pikakiväärillä kohti vihollista. Luukut olivat kiinni ja kuumuus kasvoi.

Savupilvi ja iskemät ympäröivät likaisenvihreää panssarivaunua.

Panssaridivisioona oli Tali–Ihantalan taistelussa aivan keskeisessä roolissa. Rynnäkkötykkien ja 3. komppanian eli raskaan komppanian vaiheita vastahyökkäyksissä on kerrottu kirjoissa ja elokuvissa. Venäläiset hämmentyivät monta kertaa, kun vastaa tulikin hurjasti ampuva suomalaisosasto.

Kevyiden vaunujen epätoivoinen taistelu Ihantalan tiellä on vähemmän tunnettu. Niiden huono suorituskyky oli kyllä tiedossa, eikä niitä oikeastaan olisi pitänyt käyttää etulinjassa.

Mutta silloin kun hätä oli suurin, jouduttiin turvautumaan epätoivoisiin ratkaisuihin.

Kesällä 1944 Kultalahden vaunukomppania oli jo ollut useissa kovissa paikoissa. Suulajärven lentokentän maastossa vaunut olivat torjuneet isoja venäläisten jalkaväen rynnistyksiä. Sekin oli ollut todella veristä kamppailua, jonka kestäessä Kultalahtikin oli tuurannut ampujaa.

Hyökkäävät venäläiset olivat olleet kuin ampumaradalla, kun Kultalahti otti miehen tykin tähtäimen ristikkoon. On parempi, ettei kuvaile näkyä, joka seurasi ammuntaa.

Suulajärveltä vaunut olivat vetäytyneet viime hetkellä, kun vihollisen jalkaväki oli jo tullut sisään asemiin vaunujen ympärille. Kultalahti kertoo päässeensä pinteestä vain ajamalla suoraan jalkaväkeä päin.

Iäkäs veteraani pudottelee tarkasti nimiä, paikkoja ja muistikuvia taisteluista. Talissa kesäkuun 27. päivän aamuna tilanne oli kuitenkin vielä huonompi tilanne kuin kertaakaan kesällä 1944.

Nyt kolmanteenkin vaunuun tuli osuma. Kersantti Pelttari ja sotamies Antikainen kaatuivat. Samoin tärähti joukkueen neljännessäkin vaunussa, kun kranaatti lävisti tornin panssarin. Vaunun sisään jäi haavoittunut panssarimies.

Kultalahden T-26:n tornissa vaununjohtaja Reino Hatara antoi viimeisen 45 mm:n tykin ammuksen ampuja Väinö Korpisalolle.

– Samalla hän avasi tornin luukun, johon tuli kranaatti. Hatara haavoittui päähän, hän sai kymmeniä sirpaleita. Verta tuli niin paljon, että minäkin kastuin siitä.

Pienessä vaunussa oli ahdasta, kun miehet yrittivät päästä pois henkensä kaupalla.

– Työnsin Hataran ulos vaunusta. Kaikki pääsivät ulos, minä tulin viimeisenä. Vihollinen oli tien toisella puolella vain 6–7 metrin päässä. Suojauduimme äkkiä ojaan.

Tilanne oli kaoottinen, mutta Kultalahti päätti toimia nopeasti. Hatara makasi haavoittuneena tiellä. Kultalahti sai tulituksen keskellä vaunun kannelta irti pressun, jolla hän aikoi vetää haavoittuneen suojaan.

– Se pressuhan oli ihan kuulaa täynnä ja hajalla, Kultalahti kuvailee.

– Siinä tuli minullekin selkään sirpaleita.

Tankkimiehiä auttaneet jalkaväen taistelijat antoivat kuitenkin sen verran tulitukea, että Hatara saatiin haettua suojaan. Tilanteesta teki kuitenkin vaikean se, että Kultalahti oli joutunut tähtäimeen.

– Tien toisella puolella penkkaan nojasi nuori venäläissotilas. Muistan oikein hyvin, miltä hän näytti: hänellä oli tumma tukka ja pisamia naamassa.

– Hän kyttäsi minua ja minä kyttäsin häntä. Hänellä oli penkalla automaattikivääri, minulla oli kädessä Parabellum-pistooli.

Kultalahti odotti vaunun suojassa. Venäläissotilaan pää nousi penkan takaa etsimään saalista. Hän ei huomannut suomalaista, joka kohotti pistoolinsa etupyörän takaa. Luoti osui venäläistä keskelle otsaa.

– Tipalla oli, mutta pelastuttiin, Kultalahti kertoo lakonisesti.

Kuuntele Lauri Kultalahden koko haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan jaksot löydät täältä.

Erkki Pihlapuro sai kesällä 1944 koulutuksen rynnäkkötykkimieheksi. Hän kertoo, mikä oli tärkein opetus.

Paavo Mikkola toimi Talissa 1944 Sturmi-rynnäkkötykin ampujana. Hänen vaununsa pysäytti vihollisen vaunun ennen kuin sai itse osuman.

Reino Lehväslaiho toimi T-34-panssarivaunun ampujana kesällä 1944. Hän oli valtaamassa venäläisiltä valtavaa ISU-152-rynnäkkötykkiä.

Helsingin ilmapuolustuksen johdossa ollut Heikki A. Reenpää kertoo, miten suomalaiset onnistuivat torjumaan Neuvostoliiton valtavat ilmahyökkäykset helmikuussa 1944.

Kauko Ritaluoma palveli sukellusvene Vetehisellä. Marraskuussa 1942 Vetehinen upotti neuvostoliittolaisen sukellusveneen ajamalla päälle.

Lääkintälotta Varpu Pöyry joutui sodan aikana yhteen pahimmista tehtävistä, mitä saattoi olla. Hän valmisti vainajat arkkuun kaatuneiden evakuoimiskeskuksessa.

Yrjö Kaukiainen oli it-patterissa, joka taisteli punatähtisiä lentokoneita vastaan vielä pari viikkoa tulitauon jälkeen syksyllä 1944.

Kaikki 100 tarinaa sodasta -tarinat on koottu juhlakirjaan, joka on ilmestynyt marraskuussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?