27. marraskuuta 1917 aloitti toimintansa P.E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti, hallitus, jonka päämäärä oli Suomen itsenäistyminen. Itsenäisyys julistettiin eduskunnassa 6.12.1917. Noiden päivien välillä käytiin kiivasta poliittista taistelua, jota IS:n Ratkaisun päivät -sarja seuraa.
Työväen kaartilaiset olivat jälleen Högforssin kestikievarin ovella. Kievarin 18-vuotias kyytipoika Lauri Roinilaa pyydettiin taas avuksi. Työväenyhdistys Tarmon pihassa oli jo kaksi hevosta kuorma reessään.
– Niissä oli semmoisia matalia ja pitkänomaisia laatikoida, en varmaan tiedä kuinka monta. Minunkin rekeeni löivät sellaisen kuorman. Kunkin rekeen tuli kolme tai neljä miestä. Niin lähdettiin kohti Ahmoon työväentaloa, samassa Pyhäjärven pitäjässä, Roinila muisteli vuosikymmeniä myöhemmin.
Päällysmies, räätäli Vesala, kielsi tupakoinnin. Pimeällä se olisi voinut paljastaa salaisen saattueen. Päästiin työväentalon pihaan. Joku huusi, että ”siinä niitä perkeleitä nyt tulee!”.
– Minä olin ensimmäisessä reessä ja Vesala oli minun reessäni, niin hän rupesi huutamaan, että mikä teidän tunnussananne on? Samalla sieltä tuli 20–30 miestä ja siinä oli vähän hätä kädessä. Mutta tunsivat Vesalan äänestä, sillä hän oli siellä montakin kertaa puhunut.
Kuorma purettiin. Vielä nuoruuttaan hintelä Lauri lähetettiin pois.
– Sanoivat, että pysy kotona ja pidä matkustavaisia silmällä. Ilmoita epäilyttävät.
Helsinkiläinen suojeluskuntalainen 1910-luvulla. Myös porvarillisella puolella aseistauduttiin.
Syystalvella 1917 aselasteja kulki jo ympäri Suomea. Osa oli tarkoitettu työväenkaarteille, osa uusille suojeluskunnille. Kumpikin puoli vakuutti vain puolustavansa järjestystä, mutta se olisi varmasti onnistunut vähemmilläkin pyssyillä. Alettiin käsittää, mitä oli tulossa.
– Ja meidän muiden on pakko kaiken tämän uhatessa istua kädet ristissä välttääksemme sitä, mikä on pahinta kaikista, kansalaissotaa, nuorsuomalaisten kansanedustaja Tekla Hultin kirjoitti päiväkirjaansa.
Kansalaissodasta oli saatu näyttöä jo marraskuun 1917 suurlakon aikana.
– Aseelliset huligaanijoukot, jotka eivät olleet edes punakaartilaisia, eivätkä toimineet minkään järjestön alaisina, saivat tilaisuuden panna toimeen murhia ja tihutöitä eri osassa maata, murskaten siten pohjan työväen oikeutetuiltakin vaatimuksista ja nostattaen yleistä mielipidettä työväkeä vastaan, kuvasi työväenjohtaja Oskari Tokoi tilannetta muistelmissaan.
Suomessa ajauduttiin tilanteeseen, jossa valta kasvaisi pyssynpiipusta. Oman lisänsä keitokseen toivat Pietarista kumousaatteitaan levittävät bolsevikit ja saksalaiset, jotka tukivat itsenäisyysmielisiä porvareita.
On pieni ihme, että kaikesta huolimatta sosiaalidemokraatit ja porvarit pystyivät eduskunnassa käsittelemään itsenäistymistä edes jokseenkin sivistyneesti.
Lähteet: Työväen arkisto, työväen muistitietotoimikunta. Oskari Tokoi: Maanpakolaisen muistelmat. Ohto Manninen (toim.): Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Tekla Hultin: Päiväkirjani kertoo.
Suojeluskuntalaisia vuoden 1906 levottomuuksien aikana. Yli kymmenen vuotta myöhemmin asekaartit palasivat kaduille.
Punakaartilaisia vuoden 1906 levottomuuksien aikana. Niissä suomalaiset punaiset ja valkoiset ensi kertaa surmasivat toisiaan.
Suojeluskuntalaisia sisällissodan jälkeen. Järjestön asema oli vahva sotien välillä.
Veri virtasi jo 1906
Syksyllä 1917 sekä ”punaiset” työväenkaartit että ”valkoiset” suojeluskunnat aseistautuivat täyttä häkää. Vähänkin varttuneemmilla aikalaisilla ainakin Helsingissä oli käsitys, kuinka vaarallista tällainen oli.
11 vuotta aikaisemmin, kesällä 1906 venäläiset sotilaat kapinoivat Viaporissa. Rauhattomuus levisi Helsinkiin ja silloinen työväen järjestyskaartin johtaja Johan Kock julisti yleislakon. Porvarillinen suojeluskaarti ei hyväksynyt sitä.
2. elokuuta 1906 osapuolet ottivat yhteen Hakaniemen torilla, jossa punakaartilaiset pysäyttivät raitovaunuliikennettä. Yhteenotossa kaatui seitsemän valkoista ja kaksi punaista. Valkoiset pakenivat sekasorrossa Hakaniemestä. Punaisten voittoa avittivat ilmeisesti heihin liittyneet venäläiset sotilaat.
Viaporin kapinan kukistuttua Kock pakeni Yhdysvaltoihin. Punakaarti lakkautettiin ja suojeluskaarti lopetti toimintansa. Niiden paluusta tuli verinen.
