Vetehinen upotti Neuvostoliiton sukellusveneen armottomassa taistelussa hyisellä, pimeällä merellä – ”Nyt törmätään” - Suomi 100 - Ilta-Sanomat

Vetehinen upotti Neuvostoliiton sukellusveneen armottomassa taistelussa hyisellä, pimeällä merellä – ”Nyt törmätään”

Kauko Ritaluoma miltei putosi keulakannelta mereen, kun Vetehinen ajoi vihollissukellusveneen päälle. Tämä on 100 tarinaa sodasta -sarjan 78. jakso.

28.11.2017 12:44

Helsinkiläinen Kauko Ritaluoma oli ennen sotaa nähnyt Oulunkylän urheilukentän pukusuojassa komean laivastomatruusin: Tapio Rautavaaran. Myöhempien aikojen iskelmä- ja elokuvatähti Rautavaara suoritti asevelvollisuuttaan merivoimissa. Komea Rautavaara esitteli pukuaan, ja se esiintyminen vakuutti Ritaluoman. Hän anoi pääsyä laivastoon asevelvollisena. Hänet hyväksyttiin. Jatkosodan alkupuolella, syksyllä 1941, haettiin vapaaehtoisia sukellusveneisiin. Sinne hakeutui myös Ritaluoma.

Koulutus alkoi syyskuun 1. päivänä 1941. Ritaluoma oli 18-vuotias nuori poika, josta tuli sukellusvene Vetehisen sähkömatruusi. Sähkömiehen tehtävien lisäksi hänen kuului olla sukellusveneen keulatykin ensimmäinen lataaja.

Tätä taitoa tarvittiin sysimustana yönä marraskuussa 1942.

Maarianhaminassa tukikohtaansa pitänyt sukellusvene Vetehinen partioi Ahvenanmerellä pinta-ajossa. Ajeltiin hiljaa sähkömoottoreilla, ja kuunneltiin kuuntelulaitteilla liikennettä.

Radisti kertoi, että jotain on edessä.

Suomalaiset sukellusveneet jahtasivat vihollisen sukellusveneitä öisin. Tiedettiin, että kaukaa omista tukikohdistaan tulleet neuvostoalukset joutuivat jossakin vaiheessa lataamaan akkunsa pinnalla. Se tehtiin öisin, ja silloin ne olivat helposti kuultavissa, yllätettävissä ja tuhottavissa. Suomalaisveneet latasivat akkunsa päivisin tukikohdissaan ja siirtyivät yöllä merelle partioimaan lähes äänettömillä sähkömoottoreillaan.

Edessä oli saalis, jonka miehistö ei tiennyt pimeydessä uhkaavasta vaarasta mitään.

Komentaja, kapteeniluutnantti Antti Leino antoi taistelukäskyn, ja miehistö miehitti taisteluasemat.

Ritaluoma oli kannella keulatykillä.

– Edessä ei ensin näkynyt mitään. Oli rauhallinen keli.

Sitten Vetehisen eteen ilmestyi kuin tyhjästä neuvostoliittolainen SC-305 sukellusvene. Vihollisvene kellui paikallaan koneet hiljaisina: aave keskellä merta. Neuvostoliittolaisten sukellusvene ei ollut vaanimassa kauppalaivoja, vaan ilmeisesti lataamassa akkujaan.

Vetehinen sammutti koneet.

Kuunneltiin.

Ammuttiin torpedo.

– Odottelimme osumaräjähdystä, mutta kun sitä ei tullut, niin päällikkö huusi, että ’tykit, tulta!’

Sen jälkeen puhuivat Vetehisen tykit, ruotsalaisvalmisteinen 76:n millin Bofors ja 20-millinen Madsen-konetykki.

– Minulla oli tykinammus sylissä, työnsin sen sisään, lukko kiinni ja huusin: valmis!

Tykki laukaistiin heti, ja Ritaluoma ehti juuri ja juuri sivuun tykin takapotkun alta. Ritaluoma latasi tykkiä vuorotellen kakkoslataajan kanssa. Tykillä ammuttiin seitsemän laukausta vihollisalukseen. Lisäksi komentosillan eli sukellusveneen tornin Madsen-konetykki tulitti jatkuvasti neuvostoalukseen.

– Näin aluksen, se oli 200–300 metrin päässä. Osumaräjähdyksiä näkyi.

Mutta niillä ei näyttänyt olevan tehoa.

Toinen torpedo lähti matkaan.

Ei räjähdysääntä; sekin meni ohi. Sitä Ritaluoma ihmettelee edelleen. Yleensä niillä osutaan – jopa neljän kilometrin päähän. Ritaluoman mielestä torpedot ammuttiin liian läheltä, ja siksi ne eivät ehtineet oikeaan syvyyteen, vaan menivät kohteen alta. Ilmeisesti toinen torpedo roiskaistiin matkaan tähtäämättä, komentosillalla tapahtuneen väärinkäsityksen takia.

Kun torpedot olivat pois keulasta, se mahdollisti erikoisen ratkaisun.

– Kapteeni käski pitämään kiinni. Nyt törmätään.

Vetehinen keräsi kierroksia, lisäsi vauhtia ja kiiti kokka kohisten suoraan päin vihollisalusta.

Sitten rysähti. Äkkipysäys.

– Sukellusveneen kannella on vaikea pysyä. Koetin löytää, mistä pitää kiinni. Olin ajautunut vaijeriaitaan, varsinaisia kaiteita ei veneessä ollut. Pidin vaijerista kiinni, ja pysyin kannella.

Vetehisen keulan sukellusveneverkon leikkaajat, eräänlaiset jättiläissahat, tekivät selvää jälkeä. Venäläisen sukellusveneen keula nousi korkealle ilmaan, perä vajosi ja runko teki vielä pyörivän liikkeen ennen katoamistaan syvyyksiin.

– Ajattelin, että siellä on vaikea olla, kun akkuhapot leviävät osastoille.

Vuotoja tuli Vetehiseenkin, mutta ne saatiin hallintaan pumpuilla. Vene telakoitiin viikoksi.

Jälkeenpäin paljastui, että uponnut SC-305 vei todella mukanaan koko miehistön 136 metrin syvyyteen. Ruotsalaiset meriarkeologit löysivät veneen Grisslehamnin edustalta vuonna 2006.

Kuuntele Kauko Ritaluoman koko haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelut löydät täältä.

Suomalainen it-patteri taisteli Neuvostoliiton lentokoneita vastaan vielä pari viikkoa tulitauon jälkeen 1944.

Heikki A. Reenpää oli johtamassa Helsingin ilmapuolustusta helmikuussa 1944. Kolmas pommitusyö ei unohdu, kun valtava tulipalo roihusi Kasarmitorilla.

Esko Paakkala joutui hyvin sekavaan taisteluun Tuulosjoen maihinnousussa 1944. Vieressä ollutta miestä ammuttiin Paakkalan mukaan päästä läpi, mutta hän selvisi hengissä.

Helmi Kotkanen oli 18-vuotiaana lääkintälottana Kuopiossa. Hänen hoidettavakseen tuotiin raajaton, silmätön sotilas.

Varpu Pöyryllä oli yksi pahimmista tehtävistä sota-aikana. Hän viimeisteli sankarivainajat arkkuun kaatuneiden evakuoimiskeskuksessa.

Voit lukea kaikki 100 tarinaa sodasta -tarinat myös painetusta juhlakirjasta, joka on ilmestynyt.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?