27. marraskuuta 1917 aloitti toimintansa P.E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti, hallitus, jonka päämäärä oli Suomen itsenäistyminen. Itsenäisyys julistettiin eduskunnassa 6.12.1917. Noiden päivien välillä käytiin kiivasta poliittista taistelua, jota IS:n Ratkaisun päivät -sarja seuraa.
”Ilmoittakaa Svinhufvudille: Saksan keisari katsoo ajankohdan sopivaksi Suomen itsenäisyyden julistamiselle”.
Aktivisti Harald Boucht muisti, että suunnilleen tämän sisältöinen oli viesti, jonka hän kiidätti Vaasasta Helsinkiin 28. marraskuuta 1917. Sen otti vastaan jääkäri Arthur Stenholm salaisella kipinäsähköasemalla Vaskisaaressa. Asema oli osa verkostoa, jonka kautta itsenäisyyteen pyrkivät aktivistit pitivät yhteyttä tukijaansa Saksaan.
Boucht kiirehti junalla Helsinkiin, jossa hän illalla tapasi senaatin puheenjohtajan P. E. Svinhufvudin Säätytalossa. Svinhufvud luki viestin ääneen ja tuli ”erinomaisen hyvälle päälle”.
– Jaha, jaha, mitäpä siinä on, tehdään niin, tehdään niin vain sitten, Svinhufvud sanoi.
Kaksi päivää aiemmin, 26. marraskuuta, kaksi hermostunutta suomalaista, Edvard Hjelt ja Adolf von Bonsdorf odotti audienssia Bad Kreuznachin kylpyläkaupungissa Saksassa, jonne oli sijoitettu esikunta. He eivät olleet menossa Saksan keisarin puheille, vaan mahtavimman miehen. Kenraali Erich Ludendorff oli noussut maailmansodan kestäessä Saksan todelliseksi johtajaksi.
Edvard Hjelt tapasi Ludendorffin ja sai tältä kehotuksen, että Suomen itsenäisyyden hetki oli tullut.
Ludendorff oli kuin preussilaiskenraalin kävelevä pilakuva. Häntä pidettiin sotilaallisena nerona, mutta luonteeltaan Ludendorff oli arvaamaton, joidenkin mielestä mielenvikaisen rajoilla. Ei ihme, jos suomalaiset arkailivat.
Erich Ludendorff oli vuonna 1917 Euroopan suurin sotaherra, jolla oli suunnitelmia myös Suomen varalle.
Hjelt oli Helsingin yliopiston kemian professori ja opiskellut Saksassa. Hän oli Suomen tärkeimpiä itsenäisyysmiehiä ja käytännössä Svinhufvudin salainen lähettiläs Saksassa.
Ludendorff oli aiemmin pettynyt suomalaisaktivistien suuriin puheisiin kapinahankkeistaan. Saksa kuitenkin koulutti parituhatta suomalaista jääkäriä, jotka oli tarkoitettu taisteluun venäläisiä vastaan Suomessa.
Juuri ennen Hjeltin tapaamista Ludendorff oli saanut varmistuksen, että Neuvosto-Venäjän uudet herrat Lenin ja Trotski halusivat neuvotella Saksan kanssa aselevosta. Se tarkoitti, että Ludendorff voisi alkaa piirtää itäisen Euroopan karttaa uusiksi saman tien.
Ludendorff keskusteli Hjeltin ja Bonsdorffin kanssa noin tunnin. Kenraali sanoi, että ”Suomen piti selvästi, verukkeitta ja mahdollisimman pian julistautua täysin itsenäiseksi ja ryhtyä sitten venäläisen sotaväen poistamista tarkoittaviin toimenpiteisiin”.
Sen Hjelt halusi kuulla. Jälkeenpäin on kiistelty oliko itsenäisyysjulistusta alettu valmistella ilman saksalaisiakin. Saksalaisilla oli joka tapauksessa suuri vaikutusvalta uuteen neuvostovaltaan, jonka valtaannousua he edistivät. Saksalaisille oli tärkeää, että Lenin pysyisi vallassa, mutta itsenäinen Suomi olisi silti heille yksi kortti lisää maailmansodan pelissä.
Jääkäreitä Libaussa. Koulutet suomalaiset sotilaat olivat Saksan vahva valtti Suomen valtapelissä.
Lähteet: Ohto Manninen (toim.) Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Einar W. Juva: P.E. Svinhufvud. Jukka Könönen: Punaisen leijonan maa – Suomen hullu joulukuu 1917.
Saksan sotaherra
Periaatteessa Erich Ludendorffin (1865–1937) yläpuolella olivat Saksan keisari Wilhelm II ja marsalkka Paul von Hindenburg. Ensimmäisen maailmansodan lopulla Ludendorff kuitenkin käytännössä johti Saksaa.
Hindenburg ja Ludendorff pysäyttivät vuonna 1914 venäläiset Tannenbergin taistelussa Itä-Preussissa ja pelastivat Saksan. Kun muut kenraalit epäonnistuivat, heidän tähtensä nousi.
Vuonna 1917 tilanne alkoi vaikuttaa epätoivoiselta, kun Yhdysvallat liittyi sotaan Saksaa vastaan. Venäjällä valtaan nousseet bolsevikit kuitenkin halusivat rauhaa, mikä olisi vapauttanut Saksan itäiset armeijat lopputaistoon lännessä. Vuoden 1917 lopulla Saksan operaatiot Suomessa liittyivät tähän.
Ludendorff oli maailmansodan taitavin kenraali, mutta sekään ei riittänyt. Vuoden 1917 lopulla Saksa romahti ja samalla romahtivat Ludendorffin hermot. Tuolloin lähettiläänä Berliinissä toiminut Edvard Hjelt auttoi kenraalin maanpakoon suomalaisella passilla.
Vuonna 1923 äärioikeistolainen Ludendorff osallistui Adolf Hitlerin vallankaappausyritykseen. Natsitkin kyllästyivät kuitenkin henkisesti epävakaaseen kenraaliin.
