Siperiasta palannut Svinhufvud otti sata vuotta sitten vastaan ”toivottoman” tehtävän: ”Ryssistä piti päästä heti irti”

Julkaistu:

ratkaisun päivät
Svinhufvudin senaatti aloitti toimintansa 27. marraskuuta 1917.
  • 27. marraskuuta 1917 aloitti toimintansa P.E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti, hallitus, jonka päämäärä oli Suomen itsenäistyminen. Itsenäisyys julistettiin eduskunnassa 6.12.1917. Noiden päivien välillä käytiin kiivasta poliittista taistelua, jota IS:n Ratkaisun päivät -sarja seuraa.
Pehr Evind Svinhufvud kertoi myöhemmin moneen kertaan kuinka epävarma ja haluton oli senaatin muodostajaksi. Hän halusi kirjata tilanteen eduskunnan virallisiin papereihinkin.

”Suuresti epäillen olen toimeen ryhtynyt. Maamme asema on kauan aikaa ollut tukala ja vaaranalainen. Viimeiset kauhunpäivät ovat lisäksi syösseet meidän anarkian partaalle. Hallituksen muodostaminen tällaisissa oloissa tuntuu miltei toivottomalta. Olen kuitenkin katsonut velvollisuudekseni ryhtyä asiaan ja liitän listan johon on merkitty niiden henkilöiden nimet, jotka ovat suostuneet hallituksen jäseniksi.”

Puoli vuotta aiemmin, keväällä 1917 Svinhufvud sai Helsingin asemalla kansallissankarin vastaanoton palatessaan karkotuksesta Siperiasta. Tsaarin valta kukistui, ja sitä juhlivat suomalaiset porvarit ja työläiset yhdessä. Sosiaalidemokraatti Oskari Tokoin johtamassa senaatissa istuivat myös porvaripuolueet. Sitten ajan riento kävi liian kovaksi.


Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan, kun se oli hyväksynyt valtalain, joka olisi merkinnyt osittaista itsenäistymistä. Lakia ajaneet sosiaalidemokraatit syyttivät porvareita juonittelusta venäläisten kanssa. Heidän senaattorinsa lähtivät ja E.N. Setälän johtama tynkäsenaatti jäi toimitusministeriöksi.

Marraskuussa Venäjän bolsevikkikumouksesta innostunut työväki ryhtyi veriseen suurlakkoon. Yli 30 ihmistä sai surmansa ja työläiskaartit ottivat yhteen suojeluskuntien kanssa. Epäröivät sosialistijohtajat peruivat vallankumouksen viime hetkellä. Siinä tilanteessa Svinhufvudista tehtiin senaatin muodostaja.

Svinhufvudista kaikki laillinen toiminta näytti ”melkein epätoivoiselta”.

– Yhdestä asiasta olin kuitenkin selvillä, siitä nimittäin, että ryssistä piti päästä heti irti. Nyt kun sielläkin oli hallitus sortunut eikä lujasta järjestysvallasta ollut mitään tietoa, oli tilaisuus siihen tullut kuin itsestään. Tässä mielessä ryhdyin puuhaamaan uutta hallitusta, jonka pääohjelmaksi tuli itsenäiseksi julistautuminen, Svinhufvud kertoi myöhemmin.

 

Kukapa tässä itseään päteväksi katsoo, mutta jokaisen velvollisuus on yrittää tehdä parhaansa.

Senaattorien löytämisessä oli vaikeutensa. Epävarmoissa oloissa virasta voi tulla hengenvaarallinen. Svinhufvud halusi mukaan jäseniä kaikista porvarillisista puolueista. Svinhufvud ei tuntenut etukäteen kulkulaitosministeriksi aiottua Jalmar Castrénia. Hän meni esittäytymään ja kertoi asiansa. Castrén sanoi pitävänsä itsenäisyysohjelmaa hyvänä, mutta ei katsonut itseään ”pystyväksi sitä toteuttamaan”.

– Kukapa tässä itseään päteväksi katsoo, mutta jokaisen velvollisuus on yrittää tehdä parhaansa, Svinhufvud vastasi.

Castrén suostui. Sama menetelmä onnistui muidenkin kanssa. Hankalin oli ruotsalaisen puolueen Alexander Frey. Svinhufvud joutui vakuuttamaan kiireiselle pankinjohtajalle, että pesti olisi kuukaudessa ohi. Se oli varsin optimistinen lupaus.


Svinhufvud pohti myös mahdollisuutta, että sosiaalidemokraatit ja porvarit voisivat sittenkin muodostaa yhdessä hallituksen kuten edellisen eduskunnan aikana. Välit olivat kuitenkin kokonaan poikki. Nyt porvarit syyttivät sosiaalidemokraatteja juonittelusta Pietarin bolsevikkien kanssa, ja nämä tosiaan yllyttivät kumouksen tekoon. Sosiaalidemokraattien johtajat kuuntelivat hermostuneina huhuja Svinhufvudin väen yhteyksistä Saksaan, jotka nekin pitivät paikkansa.

Sosiaalidemokraatit esittivät oman senaattorilistansa, jonka kärjessä oli jälleen Tokoi. Heidän ohjelmansa sisälsi sen, että kesällä venäläisten kaatama valtalaki saatettaisiin voimaan. Pääpaino oli kuitenkin sosiaalisissa uudistuksissa. Ensimmäinen vaatimus kuului, että ”voimassaolevaa elintarvikelakia noudatettaisiin”. Köyhä väki näki nälkää ja kiehui katkeruudesta keinottelijoita ja salakauppiaita kohtaan. Se oli levottomuuden liikkeellepaneva voima.

Itsenäisyysmiehille kansan huolia tärkeämpää oli käyttää hyväksi avautunut mahdollisuus. 26. marraskuuta 1917 eduskunnan äänestyksessä olivat vastakkain Svinhufvudin lista ja sosiaalidemokraattien lista. Svinhufvudin lista voitti äänin 100–80.

Svinhufvudin senaatti sai nimen ”itsenäisyyssenaatti”. Se aloitti toimintansa 27. marraskuuta 1917. Siitä on tänään sata vuotta.

Lähteet: Martti Häikiö: Suomen leijona – Svinhufvud itsenäisyysmiehenä. Einar W. Juva: P.E. Svinhufvud. Ohto Manninen (toim.): Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. HS/IS-arkisto.

Ilosta vihaan

Venäjän ”helmikuun vallankumouksen” aikaan Suomessa oli vuonna 1916 valittu eduskunta, jossa sosiaalidemokraateilla oli enemmistö. Venäläisten vastustuksen ja maailmansodan vuoksi sen haluamia uudistuksia ei voitu toteuttaa.

Kun vallankumous kaatoi tsaarin, uudistuspaineet kasvoivat. Sosiaalidemokraatit ja porvarit muodostivat yhdessä senaatin. Sosiaalidemokraatit halusivat voimaan valtalain, jossa suurin osa Pietarin aiemmasta vallasta olisi siirtynyt eduskunnalle. Liberaalien ja maltillisten sosialistien muodostama Venäjän väliaikaishallitus kuitenkin hajotti eduskunnan.

Venäjän ”lokakuun vallankumouksessa” valtaan nousivat bolsevikit, joilla oli yhteyksiä radikaaleihin sosiaalidemokraatteihin Suomessa. Siihen asti suuri osa porvarillisista liikemiehistä oli halunnut pitää Suomen osana Venäjän tuottavia sisämarkkinoita. Nyt he pelästyivät ja suurin osa porvaristoa siirtyi itsenäisyyden kannalle. Sosiaalidemokraatit kannattivat myös itsenäisyyttä, mutta monet heistä innostuivat Leninin julistamasta maailmanvallankumouksesta.

Nämä ristiriidat johtivat ensin suurlakkoon marraskuussa 1917 ja sitten sisällissotaan vuonna 1918.

P.E. Svinhufvud
  • P.E. Svinhufvud (1861–1944) nousi maineeseen itsenäisyysmielisenä lakimiehenä ja poliitikkona. Vuonna 1914 hänet karkotettiin Siperiaan.
  • Svinhufvud toimi karkotuksesta palattuaan prokuraattorina eli oikeuskanslerina ja sitten senaatin puheenjohtajana. Vuonna 1918 hän oli valtionhoitaja.
  • Svinhufvud toimi pääministerinä vuosina 1930–1931 ja tasavallan presidenttinä vuosina 1931–1937.
Itsenäisyyssenaatti

”Itsenäisyyssenaatti” istui muodollisesti 27.11.1917–27.5.1918. Tuona aikana osa senaattoreista pakeni punaisia Vaasaan. Itsenäisyyssenaatin muodostivat:

Puheenjohtaja: Pehr Evind Svinhufvud (nuorsuomalainen)

Oikeustoimikunnan päällikkö: Onni Talas (nuorsuomalainen)

Sisäasiaintoimikunnan päällikkö: Arthur Castrén (nuorsuomalainen)

Kirkollis- ja opetustoimikunnan päällikkö: Emil Nestor Setälä (nuorsuomalainen)

Kulkulaitosten ja yleisten töiden toimikunnan päällikkö: Jalmar Castrén (nuorsuomalainen)

Kauppa- ja teollisuustoimikunnan päällikkö: Heikki Renvall (nuorsuomalainen)

Sisäasiantoimikunnan apulaispäällikkö: Alexander Frey (ruotsalainen puolue)

Valtiovaraintoimikunnan päällikkö: Juhani Arajärvi (suomalainen puolue)

Sosiaalitoimituskunnan päällikkö: Oskari Louhivuori (suomalainen puolue)

Maataloustoimikunnan päällikkö: Kyösti Kallio (maalaisliitto)

Maataloustoimikunnan apulaispäällikkö: Eero Pehkonen (maalaisliitto)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt