Kun Aira Samulinin isä ammuttiin kuoliaaksi, kohtasi nuori tyttö hirvittävän näyn

Aira Samulinin isä kaatui aivan jatkosodan alussa. Nuori tyttö näki isänsä ruumiin – taistelukentällä. Tämä on 100 tarinaa sodasta -sarjan 65. jakso.

6.11.2017 15:35

Viktor Suvio tuli käymään viimeisen kerran kotona sunnuntaina. Rintama ei ollut kuin muutaman kilometrin päässä, joten hän saattoi käydä siellä säännöllisesti kahvittelemassa.

Hän vetäytyi kamariin juttelemaan vaimonsa Annan kanssa. Puhe kuului vaimeana, mutta viimeinen lause erottui.

– Jos minulle sattuu jotain, niin onhan sinulla Aira.

Aira Suvio-Samulinin ääni katkeaa ja leuka värähtää ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa, kun hän kertoo tuosta päivästä. Hän oli ehdottomasti isän tyttö. Viktor-isä oli Airan idoli. Se oli viimeinen kerta, kun hän näki isänsä elossa. Ei mennyt montaa päivää, kun 14-vuotias tyttö näki isänsä elottoman ruumiin.

Oli heinäkuun loppu 1941. Jatkosotaa oli käyty jo kuukauden päivät, mutta rintama oli vielä paikallaan Lappeenrannan–Nuijamaan alueella. Rajan pinnassa ammuttiin puolin ja toisin.

Viktor Suvio oli rajamies. Hänen vaimonsa Anna oli lotta. Aamuyöllä 27. heinäkuuta syntyi kahakka, jonka jälkeen Anna päätti lähteä katsomaan miestään. Aiemmilla reissuilla hän oli saanut toisen lotan kaveriksi, mutta nyt sellaista ei ollut lähdössä mukaan. Pikkulotta Aira puki lottapuvun päälleen, ja he lähtivät yhdessä sotkemaan pikavauhtia polkupyörillä kohti rintamaa.

Siellä odotti hirveä näky. Useita suomalaisia oli kaatunut. Myös Viktor Suvio.

– Isä oli vielä paareilla. Häntä osui luoti rintaan. Hän oli kuollut verenhukkaan.

– Verta oli paarin reunoja myöten. Mietin, että onko sitä ihmisessä noin paljon. Muut miehet olivat saaneet aika pahoja osumia. Siellä oli jalkoja irti ja päätä irti... osa oli mennyt ilmeisesti paineaalloista aivan mustiksi, Samulin-Suvio kuvailee näkemäänsä.

Viktor Suviolta oli riisuttu asetakki pois. Iho oli hyvin vaalea ja hiukset olivat tummat. Airasta hän näytti ihan enkeliltä. Nuoren tytön mieleen tuli ajatus, että isä veisi muut miehet taivaaseen.

Viimeinen muisto isästä herkistää Aira Samulin-Suvion uudelleen.

– Nyt tulee itku, mutta ei silloin tullut itkua.

Perhe muutti isän kaatumisen jälkeen Helsinkiin, jossa äiti toimi lottatehtävissä. Airalle riitti erilaisia pikkulottien tehtäviä Helsingissä, mutta hän kiersi myös viihdytyskiertueilla steppaamassa. Muisto isästä säilyi läpi sodan – ja läpi rauhan.

– Toiset sotilaat sanoivat rintamalla isän ruumiin vieressä, että tämä ryssälle kostetaan. Minun teki niin mieli sanoa, että älä tuolla tavalla lähde taisteluun. Älä lähde kostamaan.

Kuuntele Aira Samulinin koko haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelut löydät täältä.

Aatto Mukari oli Tali–Ihantalan taistelussa vasta 19-vuotias jääkäri. Oma haavoittunut pyysi häneltä armolaukausta. Tämä vaivaa veteraanin mieltä edelleen.

Aune Rahola oli talvisodassa ilmavalvontalottana Tampereella. Maaliskuun 13. päivä 1940 oli surullinen päivä. Hämeenkadulla kaikki itkivät.

Lauri Lähteenmäki kuului Lauri Törnin johtamaan sissiosastoon Maaselän kannaksella. Hän kertoo partiomatkasta, joka ei mennyt hyvin.

Paavo Mikkola toimi kesällä 1944 rynnäkkötykin ampujana. Mikkolan vaunu pysäytti vihollisvaunun, mutta sai myös itse osuman.

Taisto Tähkämaa oli Ihantalan taistelussa nuori pst-mies. Hänen ehkä paras päätöksensä koko sodassa oli jättää ampumatta, kun punatähtiset tankit ajoivat kohti.

100 tarinaa sodasta sarjassa haastatellaan sataa veteraania ja lottaa. He kertovat omakohtaisen tarinansa sotavuosilta. Uusia jaksoja julkaistaan viikottain vuoden 2017 ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?