Korpraali Veikko Jokinen meni suojaan odottamaan hävittäjien paluuta. Kun ne rullasivat taas kentälle oli apumekaanikolle tiedossa huoltotehtäviä. Nurmoilan kenttä ei ollut kaukana etulinjasta ja vihollisen lentokentistä, joten siellä piti olla jatkuvasti hyvässä valmiudessa.
Saksan sotasaalisvarastoista ostetut amerikkalaisvalmisteiset Curtiss Hawk 75A -hävittäjät olivat Hävittäjälentolaivue 32:n kalustoa. Laivue toimi jatkosodan aikana Aunuksessa Syvärin alueella.
Venäläisten suurhyökkäys alkoi Itä-Karjalassa 21.6.1944. Hyökkäyskärki uhkasi Nurmoilan kenttää.
– Pääosa koneista lähti hyökkäyksen alkaessa Nurmoilan kentältä pois. Lähellä oli pieni Koverin kenttä. Se oli pieni kenttä vain 5–6 koneelle, Veikko Jokinen kertoo.
Jokinen kuului komennuskuntaan, joka määrättiin Koveriin. Laivueen 2. lentue ei ehtinyt olla sielläkään kuin yhden päivän. Vihollisen maihinnousu Laatokalta Tuuloksen–Viteleen suunnalla uhkasi sivustaa, ja rintama vetäytyi myös Syvärin suunnasta. Jokinen oli viimeisiä, jotka pääsivät pois hyökkääjien alta.
– Yhden helsinkiläisen apumekaanikon kanssa kävimme kaatamassa korkean männyn, jossa oli kentän tuulipussi. Otin pussin kainalooni ja juoksin kiireesti Junkers-koneelle, Jokinen muistelee viimeisiä hetkiä Koverissa.
Junkers oli viimeinen kone, joka lähti Koverista. Suuntana oli Uomaan lentokenttä vanhan rajan tuntumassa.
– Kauhulla katsoimme venäläisten maihinnousua Tuulokseen. Heitä tuki oikea ilma-armada vain muutaman kilometrin päässä meistä. Jos yksikin heidän koneensa huomaisi meidät, meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia.
Junkers nuoli puiden latvoja ja järvenselkiä. Lentäjä osoitti taitonsa: matalalennossa ollutta kuljetuskonetta ei lopulta huomattu.
– Lähdimme niin viime tipassa Koverista, että seuraavana päivänä siellä olivat jo venäläiset. Ei ollut montaa tuntia enää, että olisimme jääneet jalkoihin.
Katso Veikko Jokisen koko haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta. Alla olevalla videolla kesän 1944 taisteluista ilmassa kertoo puolestaan Kosti Keski-Nummi, joka on viimeisiä elossa olevia suomalaisia hävittäjä-ässiä.
Kesällä 1944 merkittävässä roolissa torjuntataisteluissa olivat myös Suomen panssarijoukot. Paavo Mikkola toimi rynnäkkötykin kuljettajana Talin taistelussa.
Sotaan otettiin mukaan jopa 12-vuotiaita lapsia. Vapaaehtoisena tykistöön ilmoittautunut Veikko Ilmasti kertoo tehtävistään sotakesänä 1941.
100 tarinaa sodasta on ISTV:n suursarja, jossa haastatellaan sata sodan kokenutta veteraania ja lottaa. Sarjaa esitetään vuoden 2017 ajan. Katso kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan jaksot täältä.