Suomi 100

Kosti Keski-Nummi, 94, on viimeisiä hävittäjä-ässiä – nyt hän kertoo, miksi suomalaiset pärjäsivät murskaavaa ylivoimaa vastaan

Julkaistu:

Kosti Keski-Nummi on yksi viimeisistä suomalaisista hävittäjä-ässistä. Hän lensi kuuluisan Hasse Windin siivellä.
Tehokas 1475 hevosvoiman Daimler-Benz-moottori jyrähti voimalla käyntiin Lappeenrannan lentokentällä. Kersantti Kosti Keski-Nummi oli valmiina torjuntalennolle Messerschmitt Bf 109 G-6-hävittäjän ahtaassa ohjaamossa. Taas yksi torjuntalento ylivoimaista vastustajaa vastaan.

28.6.1944 olisi yksi suurhyökkäyksen kovimmista taistelupäivistä Kannaksella. Vihollisen PE-2-syöksypommittajat ja IL-2-maataistelukoneet olivat jo möyhentämässä suomalaisten asemia.

Kauhajoen Nummijärveltä kotoisin oleva Keski-Nummi oli vasta 21-vuotias, mutta lentänyt Kannaksella maineikkaan Hävittäjälentolaivue 24:n riveissä jo keväästä 1943. Laivueeseen kuului useita ässiä eli vähintään viiden ilmavoiton miehiä.


Maineikkain heistä oli Hasse Wind, jonka koko sodan ajan saldo nousi lopulta peräti 75 pudotukseen. Legenda oli ottanut Kostin hyvin mukaan lentäjien porukkaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tunnuksella MT-437 varustettu sotakone ampaisi taivaalle kello 9.25. Siitä tulisi kova päivä Kostille – ja Hasselle.

94-vuotias Keski-Nummi istuu tyytyväisenä pöydän ääressä Ilveskodissa Hämeenlinnassa. On päiväkahvien aika, ja kakkuakin on. Niitä maistetaan vasta sitten, kun veteraani on selittänyt, millaista oli kesällä 1944 ilmataistelu venäläisiä La-5- ja Jak-9-hävittäjiä vastaan. Ne olivat Neuvostoliiton ilmavoimien parhaita koneita, mutta monet lentäjät eivät olleet läheskään suomalaisten veroisia.

– Taistelut alkoivat ihan itsestään. Venäläishävittäjiä oli yleensä aina kaksi kertaa enemmän kuin meitä. Konetta ei pudotettu edestä eikä sivulta, vaan aina piti päästä taakse.

– Ei siinä muuta tuntenut kuin että minä ammun tuon. Sentään meille tuli niin paljon tulosta, että me irtaannuimme taistelemaan yksitellen. Venäläiset väistivät aina parvessa.

Lentäjä ihmettelee edelleen, miten helposti monet venäläispilotit päästivät suomalaiset hyviin asemiin eivätkä väistelleet. Kun 20 mm:n tykki ja 13 mm:n konekiväärit alkoivat paukuttaa, iskivät ensin kipinät pelleistä ja sitten tuprahti savuvana kohtalokkaan osuman merkiksi.

– Siitä tuli vaan sellainen olo, että siitäs sait, Kosti kuvailee viholliskoneen pudotusta.

– En minä muuten muista, että siinä olisi ollut sen ihmeellisempiä tuntemuksia. Luodit tekivät tehtävänsä.

Kosti nostaa kahvipöydän ääressä oikeaa kättään. Se on johtokone. Vasen käsi nousee vapisematta viereen siipikoneeksi. Se oli useissa taisteluissa hänen paikkansa: vähän johtokoneen perässä.

– Siipimiehenä lentäminen tarkoitti, että minä suojasin johtokonetta, ettei sitä päästä ampumaan. Kun käytiin taisteluun, johtokone ilmoitti, että nyt hajaannutaan taisteluun.

Oliko ilmassa koskaan pelkoa?

Vastaus tulee nopeasti.

– Ei siellä pelkoa tunnettu. Pelkääminen oli meille aivan vieras ajatus. Me olimme ilmataistelijoita, ja meidän piti vain saada naapuri alas tai poistua taistelupaikalta.

– Se piti varmistaa, ettei naapuri lähde perään, kun lähtee pois taistelusta. Ei siinä mitään erikoista ollut.


Ensimmäisen ilmavoittonsa Keski-Nummi oli saavuttanut syyskuussa 1943 torjuntalennolla Suomenlahdella. Silloin alla oli amerikkalaisvalmisteinen Brewster-hävittäjä. Ketterä kone, jota ”ei saanut solmuun millään”.

Taistelusta kerrotaan viime syksynä ilmestyneessä Jukka Piipposen kirjoittamassa Kosti Keski-Nummen elämäkerrassa Siipimiehenä Kannaksella (Koala).

2000 metrissä Lavansaaren luona vastaan oli tullut panssaroituja IL-2-maataistelukoneita ja niiden saattohävittäjiä. Keski-Nummi päästi valojuovien sarjan LaGG-hävittäjään, joka ei edes yrittänyt väistää. Aseet eivät kuitenkaan toimineet kunnolla.

Toinen Brewster lensi paikalle ja täydensi pudotuksen. Keski-Nummelle merkattiin puolikas vahvistettu ilmavoitto. Viholliskoneita oli ilmassa edelleen, mutta taistelu piti päättää. Lentolaivue 24:n Brewsterit palasivat Suulajärven tukikohtaan.

Keväällä 1944 Suulajärven kentälle rullasi Messerschmitt-hävittäjiä. Keski-Nummi pääsi kokeilemaan sitä ensimmäisen kerran 7.5.1944. Se oli ihan eri luokkaa kuin parhaat päivänsä nähnyt Brewster.

– Mersu oli huippuluokan kone. Lentäminen tuntui sillä heti ihan tutulta toiminnalta!

Messerschmittit joutuivat pian rankkaan testiin, sillä vihollisen ilmatoiminta alkoi kiihtyä. Tiedustelulennoilla nähtiin, että hyökkäysvalmistelut etenivät muutenkin. Silti 9.6.1944 Valkeasaaren lohkolla aamuvarhaisella rävähtänyt tulihelvetti tuli yllätyksenä ja sokkina.

Sellainen lentokoneiden, tankkien ja tykkien myrsky piiskasi suomalaisten linjaa, ettei vastaavaa ollut ennen nähty.

Kosti ei joutunut ensimmäisille torjuntalennoille, sillä suurhyökkäyksen alussa hän sattui olemaan valvonta-asemalla Suomenlahdella. Sitten tuli uusi tehtävä. Saksasta saatiin lisää kipeästi kaivattuja hävittäjiä, ja ne piti lentää Suomeen.

Se tiesi pikakeikkaa Breslauhun nykyisen Puolan alueelle.

– Sitä minä ihmettelin, että Saksa luovutti meille koneita, eikä pitänyt niitä itse!

Koneiden hakureissusta on säilynyt SA-kuva, jossa Kosti Keski-Nummi katsoo reippaasti kameraan. Tilanteessa on runsaasti kansainvälistä tunnelmaa. Suomalaisia kuljetti saksalaisen osasto Kuhlmeyn italialaisvalmisteinen kuljetuskone, jota lensi italialainen pilotti. Illalla hän oli jo takaisin Suomessa.


Suurtaistelu saattoi alkaa Lappeenrantaan saavuttua heti 19.6. kello 20.10. Keski-Nummi kiihdytti Windin siipimiehenä Kämärän suuntaan. Hasse pudotti kaksi pommikonetta ja hävittäjän.

Seuraava päivä oli 20.6. eli Viipurin kohtalonpäivä. Keski-Nummi starttasi karjalaisten kaupungin suuntaan kello 7.15 jo päivän toiselle sotalennolleen. Poispäin lentäneet vihollisen hävittäjät saatiin kiinni Viipurinlahdella. Muodostelma hajosi, ja Mersut ampaisivat ahnaasti kimppuun. Wind osui heti ja pudotti kaksi La-5-hävittäjää Koivistolla.

Kosti sai nimikkokoneensa MT-443:n Revi-tähtäimeen hävittäjän, joka oli ilmeisesti LaGG-3. Konekiväärit ja tykki sylkivät rautaa ja panivat viholliskoneen syöksykierteeseen. Se putosi räiskähtäen mereen Saarenpään luona. Nyt Kostillakin oli todistettu ilmavoitto Mersulla! Kaikki oli ohi alle tunnissa. Messerschmitt rullasi takaisin Lappeenrannan kentälle kello 7.55.

Vihollisen ilmatoiminta oli lähes tauotonta, ja Keski-Nummella riitti tehtäviä: tiedustelulento, torjuntalento, torjuntalento, suojauslento...

– Se oli jatkuvaa toimintaa. Aina, kun polttoainetankki saatiin täyteen ja patruunat täyteen, niin taas lähdettiin, Kosti kuvailee kiihkeitä taistelupäiviä.

Jo seuraavana päivänä iltapäivällä hän joutui taisteluun vihollisen Airacobra-parvea vastaan. Kosti pääsi koneen taakse ja painoi laukaisinta. Kone putosi savuten Talin maastoon, ja kolmas vahvistettu ilmavoitto oli varma.

Kova tahti jatkui jo seuraavana päivänä. Päivän kolmannella lennolla Lyykylänjärven alueella Kostin MT-437 lensi 3000 metrissä johtokoneen kanssa. Alempana oli useita Pe-2-pommittajia ja niitä suojaavia La-5-hävittäjiä. Ilmataistelusta tuli raju, mutta Kosti oli nyt kovassa vauhdissa: hän pudotti kaksi hävittäjää samalla lennolla.


Kesäkuun 26. päivä kello 17.45 Lappeenrannan kentälle saapui suojauslennolta ässä. Vihollishävittäjä oli saanut osumia Kostin koneeseen, mutta hän oli kääntänyt taistelun edukseen: Mannikkalan maastoon pudonnut Jak-9 rikkoi viiden vahvistetun ilmavoiton kunnioitetun rajan.

Sitten tuli se kova päivä. Kosti Keski-Nummi palaa tarinassa Suomenlahdelle Lavansaaren tuntumaan, jonne torjuntalento ja sitä seuranneet ilmataistelut olivat johtaneet kesäkuun 28. päivän aamulla.

Jostakin rävähti sarja MT-437:n takaosaan ja ohjaamon kuomuun. Luoteja tuli myös siipeen ja moottoriin. Kosti haavoittui lievästi päähän, mutta sai pidettyä Mersun hallinnassaan. Tuskista huolimatta hän sai ohjattua Messerschmittin kohti kotikenttää, mutta ihan Lappeenrantaan asti ei matka kestänyt. Nuijamaalla moottori sammui.

– Se oli aivan normaali mahalasku pellolle, pehmeälle nurmikentälle, Kosti kertoo vaatimattomasti.


– Minä iskin otsan tähtäimeen laskussa, kun olin unohtanut kääntää sen sisään. Muuten ei olisi tullut mitään vahinkoa. Siitä tuli sairaalareissu.

Harmaanvihreä, hakaristitunnuksella varustettu kone rönötti keskellä peltoaukeaa. Pakkolasku oli huomattu, ja paikalle tuli muutamia jalkaväen tai tykistön miehiä. Ilmeisesti kone herätti epäilyksiä, sillä Kostin mukaan he lähestyivät Mersua syöksymällä.

Kosti nousi ohjaamosta ja laskeutui siivelle makaamaan. Sitten meni taju.

Haavoittunut lentäjä heräsi vasta sotilassairaalassa Mikkelissä. Haavoittuneita oli suurtaisteluiden takia niin paljon, että Kostikin makasi paareilla käytävässä. Siellä hän kohtasi todellisen yllätyksen.

Samalla käytävällä tuli vastaan Hasse Wind.

Laivueen ykkösässä oli lentänyt viimeisen taistelulentonsa samana päivänä kuin Kosti. Se oli ollut hurja päivä. Hasse oli pudottanut jo aamulla kaksi IL-2-maataistelukonetta. Sen jälkeen aamupäivällä oli ollut vuorossa kahden koneen tiedustelulento Kannakselle.



Taistelukertomuksen mukaan Juustilan luona 20 Jak-hävittäjää yllätti Mersut, ja tiedustelutehtävästä huolimatta suomalaisten oli aloitettava ilmataistelu. Hasse ampui alas kolme hävittäjää. Sitten tuuri loppui: ”Ammuin kaksi alas ja juuri kun sain kolmannen palamaan, ampui Jak takaa sivulta koneeseeni osuman. Haavoituin vasempaan käsivarteen pahasti ja pyrin kotiin. Pääsin kentälle juuri viimeisillä voimillani pystyen tekemään laskun”, lentäjä itse raportoi tehtävän jälkeen.

Samalla päivämäärällä Hasse Windille myönnettiin jo toinen Mannerheim-risti. Lentäjäsankarin sota oli kuitenkin ohi keskellä sen kiivainta vaihetta. Hän oli haavoittunut sen verran pahasti, ettei hävittäjän ohjaimiin ollut enää asiaa.

Kostin toipuminen edistyi nopeasti, vaikka vammoja oli tullutkin sekä päähän että selkään. Jo 15. heinäkuuta hän oli taas laivueessa ja Mersun ohjaimissa koelennolla. Nopea paluu osoitti, ettei pakkolasku ollut jättänyt mitään pelkoja.

Seuraavana aamuna MT-443 nousi saattamaan Blenheim-pommittajia kohti Vuosalmen ratkaisutaisteluita. Sota jatkui hirvittävällä voimalla.

– Ei siinä mitään. Se ei ollut mitään vaikeaa aivotoimintaa vaan luonnon toimintaa. Siinä mennään vaan.

Samaan aikaan, kun Kosti Keski-Nummi soti Kannaksen ilmatilassa, käytiin maassa ihan yhtä kovia taisteluita. Jukka Simola toimi tykistössä ja tulenjohtajana Vuosalmella. Hän kertoo, miten suomalaiset löysivät todella hyvän tulenjohtopaikan.


Leo Jokelainen haavoittui tiedustelutehtävässä, ilmeisesti omien joukkojen ammunnasta. Kuuntele tarina alla olevalta videolta.


Irma Lähdesmäki lähti Viipurista viimeisten joukossa. Kuuntele alla olevalta videolta, mitkä olivat tunnelmat kaupungissa.


Saksalaiset Stuka-syöksypommittajat pelastivat Tola Toivisen johtaman osaston Talin suurtaistelussa. Kuuntele tarina alla olevalta videolta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt