Eteläpohjalainen konekivääri­mies sai asemiin tiedon veljen kuolemasta – seuranneet tapahtumat vetivät hänet lukkoon

Teuvalta kotoisin olevan Matti Orrelan rintamapalvelus alkoi Itä-Kannaksella talvella 1942. Vähän ajan kuluttua tuli tieto, että kaksi vuotta vanhempi isoveli, nuori vänrikki, oli kaatunut Itä-Karjalassa.

10.9.2017 8:30

Alkuvuonna 1942 Poventsan suunnalla Maaselän Kannaksella suomalaiset torjuivat rajua venäläisten vastahyökkäystä. Rajua taistelua käytiin yhtä kovassa pakkasessa kuin oli ollut talvisodan aikana. Molemmin puolin tuli kovat tappiot, vaikka hyökkäys ei lopulta johtanut oikein mihinkään.

Kranaattikeskityksessä kaatui myös 21-vuotias vänrikki Kaarlo Mauri Orrela.

– Puoli päätä lensi pois, pikkuveli Matti Orrela kertoo ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.

Matti Orrela oli vasta tullut rintamalle. Hän palveli konekiväärimiehenä Jalkaväkirykmentti 16:ssa Itä-Kannaksella. Talvella 1942 Lumisuon lohko oli rauhallinen, mutta uudelle miehelle jännitettävää riitti.

Onko tuo kanto vai vihollinen? Kuuluuko tuulen ujellusta vai lumessa kahlaavan partion manttelien kahinaa? Ensimmäinen taistelu oli mennyt lähes vaistonvaraisesti. Vasta korsussa Orrela oli huomannut kahvipannuun tarttuessaan, miten hervottomasti kädet tärisivät.

Kun tieto veljen kaatumisesta tuli tukikohtaan, Orrela pyysi hautajaislomaa. Ylimääräistä lomaa ei kuitenkaan annettu. Hän menetti normaalin kierron mukaisen kotilomavuoronsa.

– Se kotiloma oli niin tärkeä asia, Orrela kertoo.

– Minä menin lukkoon. Päätin, etten enää tee mitään ylimääräistä. Vain sen, mitä käsketään. Vanhemmat miehet kannustivat siihen.

Nykyisin Kankaanpäässä asuva Orrela kertoo, että tuon asenteen hän piti koko sodan loppuun asti. Ei mitään ylimääräistä. Vain se, mitä käsketään.

Velipojan hautajaiset pidettiin Seinäjoella. Kun sankarivainajan arkku tuotiin kotiväelle, siinä oli lappu, että kantta ei saa avata.

– Tietysti avasimme ja kokeilemalla varmistimme, että se todella on velipoika. Todettiin, että kyllä se oma on.

Veljessarjasta viisi poikaa palveli sodassa. Yksi veli vielä haavoittui sodan loppupuolella, kesällä 1944 Äyräpäässä.

– Sodan olemuksen on aika hyvin Väinö Linna tiivistänyt Tuntemattomassa sotilaassa. Nälkä, pelko ja väsymys – sodan olemus on siinä.

Kuuntele Matti Orrelan kertomus konekiväärimiehen arjesta rintamalla jutun pääkuvana olevalta videolta.

100 tarinaa sodasta sarjassa on kuultu myös aiemmin tarinoita sankarihautajaisista. Elma Jormakka kertoo erikoisen suurista ja surullisisita hautajaisista syksyllä 1944 Joensuussa.

Myös Väinö Kunnaksen veli kaatui. Se oli koko perheelle kova paikka.

Asemasodan aikana vaara vaani usein, vaikka näennäisesti oli rauhallista. Jaakko Estola kertoo haavoittumisestaan.

Viimeksi 100 tarinaa sodasta -sarjassa on ilmestynyt Kauko Kaapelin haastattelu. Hän palveli kesällä 1944 Rukajärven suunnalla. Vihollisen partio kävi suomalaisten kolonnan kimppuun autiolla tiellä ja siinä rytäkässä myös Kaapeli haavoittui.

Katso kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelut täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?