Panssaroitu kuorma-auto puski eteenpäin mittaamattoman korven halki kolonnan keulassa. Sen takana ajoi toinen auto, jonka lavalla oli nelipiippuinen ilmatorjuntakonekivääri. Tuli lisää autoja, jotka nostivat tiestä pölyä. Miehiä kuljetettiin Repolasta kohti Rukajärven rintamaa.
Pitkään oli saatu olla rauhassa. Rukajärvi oli jäänyt syrjään, kun suuret sotatoimet pirstoivat Kannasta. Kesän 1944 aikana tilanne muuttui suomalaisten kannalta olennaisesti huonompaan suuntaan myös Rukajärvellä: kenttävartioita vastaan hyökättiin ihan tosissaan, ja partisaaniosastot väijyivät huoltokolonnia.
Synkän metsän varjoissa odotti vaara.
Saksalaisen sotapäällikön mukaan Rommeliksi nimetyn panssaroidun kuorma-auton lavalla istui19-vuotias Kauko Kaapeli. Nuori sotamies ei onnekseen ollut joutunut kovimpiin etulinjan taisteluihin. Hän oli mukana ryhmässä, joka suojasi kolonnaa mahdollisilta hyökkäyksiltä takamaastossa.
Vauhti hidastui jyrkässä ylämäessä. Samassa se alkoi. Konepistoolisarjat tikkasivat auton vasenta kylkeä kimakasti kimmahdellen.
– Sitä kesti ehkä vain 20–30 sekuntia, porilainen Kauko Kaapeli muistelee tuliylläkköä ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.
Hän ihmettelee edelleen, miksi venäläispartio alkoi tulittaa etummaista autoa, vaikka heidän täytyi tietää se panssaroiduksi. Kaikki heittäytyivät matalaksi.
Pahempaa oli kuitenkin tulossa.
– Yksi vanhemmista miehistä huusi, että ne tulevat ja heittävät kasapanoksen!
Lava tyhjeni äkkiä, sillä monen kilon kasapanos olisi räjäyttänyt koko auton ilmaan. Kaapeli ja muut suomalaiset syöksyivät ojaan. Sinne heitettiin myös käsikranaatteja. Kaapeli haavoittui lievästi sirpaleista käteen.
Koko rytäkässä ei ehtinyt kulua kuin muutamia minuutteja. Vihollispartio vetäytyi nopeasti syvälle metsään. Suomalaisia kaatui kaksi ja haavoittui kolme. Suomalaisten kolonna lähti jatkamaan matkaa.
Kuuntele Kauko Kaapelin koko kertomus kolonnan kokemasta ylläköstä yllä olevalta videolta.
100 tarinaa sodasta -sarjassa on kuultu aiemminkin tarinoita Rukajärven suunnalta. Heikki Aho kertoo, miten hän kesällä 1944 joutui ampumaan vihollisen kesken partiomatkan.
Eino Hartikaisen partio joutui vihollisen yllättämäksi puolestaan syyspimeillä 1943. Se oli todellista korpisotaa.
Kesän 1944 kovimmat taistelut käytiin Kannaksella. Leo Jokelainen kertoo, miten hän tiedustelua suorittaessaan haavoittui ilmeisesti oman sotilaan ampumasta sarjasta.
Jo helmikuussa 1944 Neuvostoliitto oli yrittänyt pehmittää Suomea erillisrauhaan pommittamalla rajusti Helsinkiä. Kaarina Alvajärvi kertoo viimeisestä pommitusyöstä ja näystä Helsingissä sen jälkeen.
