Suomalaiset laskivat aseet, mutta neuvostoliitto­laisten puolelta tulitus jatkui – kymmeniä suomalaisia kuoli sodan viimeisinä päivinä

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Jatkosodan päättymisestä tulee kuluneeksi 75 vuotta. Suomalaisten aseet olivat vaienneet jo 4.9., mutta Neuvostoliitto aloitti rauhan vasta vuorokautta myöhemmin.

Suomi ja Neuvostoliitto sopivat aselevon alkamisesta syyskuussa 1944. Jatkosota oli kestänyt yli kolme vuotta, ja varsinkin kesä 1944 oli ollut molemmille osapuolille hyvin raskas. Suomi oli pysäyttänyt suurhyökkäyksen Kannaksella, Laatokan Karjalassa ja pohjoisemmilla rintamilla, mutta tappiot olivat olleet kovat. Niin myös hyökkääjällä, joka keskitti joukkojaan itärintamalle Saksaa vastaan kiirehtiessään Berliiniin.


Suomen puolella aseet vaikenivat aamulla 4.9.1944. Neuvostoliiton puolelta tulitus jatkui kuitenkin vielä vuorokauden. Miksi näin kävi – selityksiä on yritetty saada esimerkiksi myöhästyneistä käskyistä ja erilaisista kellonaikojen tulkinnoista. Yhtä kaikki sodan viimeisinä päivinä kaatui vielä useita suomalaisia, kun asemiin tuli koviakin kranaattikeskityksiä.

Sodissa kaatuneiden tietokannan mukaan 44 suomalaista sotilasta kuoli 4.9–5.9.1944. Mukana luvussa on myös kenttäsairaaloissa kuolleita, ei pelkästään etulinjassa kaatuneita.

Tieto rauhan tulosta oli uskomaton miehille, jotka olivat pahimmillaan eläneet vuosikausia kuolemanpelon kanssa. Tuosta päivästä kerrotaan myös ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjassa. Jutun pääkuvana voit katsoa videon, jossa Kalevi Launiainen kertoo, miten tulitaukokäskyä ei meinattu käsittää ollenkaan.

100 tarinaa sodasta -sarjassa on viimeksi kuultu myös useita mielenkiintoisia tarinoita kesän 1944 taisteluista. Alla olevalla videolla Leo Jokelainen kertoo haavoittumisestaan Kivennavalla. Hän oli valmis taistelemaan viimeiseen luotiin, jos hänet olisi yritetty ottaa vangiksi.


Heikki Aho palveli Rukajärven suunnalla. Kesällä 1944 hän joutui partiomatkalla ampumaan vihollissotilaan, mikä mietityttää häntä yhä.


Onni Sarilampi joutui Summassa tilanteeseen, jossa yksi vihollisen panssarivaunu aiheutti koko puolustuksen katkeamisen.


100 tarinaa sodasta -sarjan uusia jaksoja ilmestyy viikottain vuoden 2017 ajan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt