Summan sortuneissa juoksuhaudoissa oli taisteltu pari kuukautta talvisodassa. Nyt elettiin kuitenkin jatkosodan ratkaisuvaihetta. Neuvostoliiton suurhyökkäys kesäkuussa 1944 työnsi suomalaisia niin nopeasti taaksepäin, ettei tuhotuista Mannerheim-linjan asemista olisi divisioonien pysäyttäjiksi.
Pystyisivätkö suomalaisjoukot edes hidastamaan hyökkäystä? Onni Sarilammella oli ainakin viemisinään selvä käsky, ettei asemia saisi jättää. Kun 20-vuotias JR 25:ssä palvellut taistelulähetti eteni kranaattikuopasta toiseen kohti maineikasta Miljoonabunkkeria, alkoivat vaaran merkit. Samaan suuntaan ajoi yksinäinen hyökkäysvaunu, joka alkoi tulittaa tykillään.
Sarilampi kiihdytti syöksyään kohti juoksuhautaa. Vaunu oli enää 300 metrin päässä.
– Mietin mitä tehdä. Homma ei ollut helppo, 94-vuotias kouvolalainen veteraani kertoo ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.
Vaikka se oli malliltaan kevyt panssarivaunu, ilmeisesti tiedusteluvaunu, ei suomalaisilla ollut panssaritorjunta-aseita sitä pysäyttämään. Tilanne alkoi näyttää pahalta. Montussa ollut vänrikki katsoi Sarilampea ja sanoi, että he olivat juuri lähdössä pois – käskyn vastaisesti.
– Hän sanoi, ettei heillä ole tankkia vastaan kuin kiviä. Vänrikki sanoi, että he eivät ole hulluja eivätkä tapata itseään, Sarilampi kertoo lyhyestä sananvaihdosta joukkueenjohtajan kanssa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Summassa suomalaisia vastaan hyökkäsi myös raskaita JS-2-panssarivaunuja.
Suomalaiset juoksivat kuopista pois takamaastoon, jossa oli pieni metsikkö. Siellä seisoi isoja kivenlohkareita, joista sotilaat hakivat suojaa. Sarilampi seurasi heitä.
– Hyökkäysvaunu tuli ihan siihen, mistä lähdettiin ja ampui sitten meitä.
– Ne kivet pelastivat meidät. Kukaan ei edes haavoittunut.
Pian kuului kova paukahdus. Asemissa möyrinyt panssarivaunu oli saanut osuman suomalaisten panssarintorjuntatykistä, joka olikin ollut asemissa Miljoonabunkkerin luona. Joukkue ei kuitenkaan palannut entisiin asemiin vaan jatkoi vetäytymistä komppanian komentopaikalle.
Summan taistelusta tulisi lyhyt. Seuraavana päivänä asemia kohti ei enää ajanut yksinäinen tankki. Niitä oli kymmeniä.
Kuuntele Onni Sarilammen koko haastattelu jutun pääkuvana olevalta videolta.
Kesän 1944 taisteluista on kerrottu mielenkiintoisia tarinoita myös aiemmin 100 tarinaa sodasta -sarjassa. Talin taistelussa Osasto Kuhlmeyn Stukat pelastivat Tola Toivisen viime hetkellä.
Eino Kinnunen osallistui kesän 1944 viimeisiin suurtaisteluihin Ilomantsissa. Vihollispartio oli lähellä yllättää suomalaisjoukon täydellisesti.
Aimo Reinikainen menetti samassa taistelussa kaksi hyvää ystäväänsä. Tapahtumat Maaselän Kannaksella olivat hyvin dramaattiset: toinen kuoli itse virittämäänsä ansaan, toisen tavoitti tarkka-ampujan luoti.
Pentti Vanamo oli jatkosodan alkaessa 16-vuotias koululainen, joka olisi halunnut SS-mieheksi. Siksi suhde saksalaisiin oli vaikea Lapin sodan alkaessa. Sodan loputtua hän järkyttyi, kun totuus natsi-Saksasta paljastui.
13-vuotias Eeva Tapio vaati päästä mukaan auttamaan, kun jatkosota alkoi. Hän meni sotilassairaalaan, jossa sodan arki paljastui nopeasti.
100 tarinaa sodasta -sarjassa julkaistaan uusia jaksoja koko vuoden 2017 ajan. Katso kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan jaksot täältä.
