Niitä kutsutaan heinäkuun päiviksi, ja ne ovat osa Venäjän vallankumouksen mytologiaa. Keväällä 1917 virinnyt kapina alkoi uudestaan heinäkuun 16. päivänä.
Väliaikaishallitusta vastaan nousivat ensin anarkistimatruusien organisoimat työläiset. Seuraavana päivänä johdon ottivat bolshevikit. Kapina kukistettiin. Venäjälle Euroopasta saapunut Vladimir Lenin joutui taas pakenemaan... Suomeen.
Jännittävimmät hetket Leninin ja Suomen suhteissa koettiin jo keväällä.
Se oli kuin paraskin tosielämän leffajännäri, joka johti lokakuussa suureen vallankumoukseen.
Huhtikuu 1917. Väsyneet ihmiset ovat matkustaneet suljetuissa junanvaunuissa viikon. He kohtaavat yön hämärän suojissa ympäristön, jota länsieurooppalaiset pitävät sivistyneen ja turvallisen maailman viimeisenä rajana. Agentteja saattaa olla liikkeellä. Paikka on Haaparanta, ja joen toisella puolella siintää Tornio.
Tornion asemanseutu näytti tältä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Vieraat piileskelevät kuljetussäiliöiden ja säkkien suistomaalla. Edessä avautuu lumivaipan peittämä jäinen joki. Vieraat sullotaan pareittain viiteentoista kelkkaan, joita hevoset vetävät yli leveän, jäisen joen, jonka yli kauppatavarakin kulkee.
Lastina on ihmisiä, joita etsitään ja tarkkaillaan. Syystä, sillä he vielä tekevät maailmanhistoriaa.
Eihän siitä ole kuin kuusi vuorokautta, kun vieraat olivat katselleet järven sinistä pintaa syödessään läksiäislounasta Zähringerhofissa, Bernissä, Sveitsissä.
Yksi ei panikoi. Hänellä on muuta hommaa, melkein maallista isompaa. Hän on keskittynyt vain vallankumoukseen ja sen perusteiden pienimpiinkin yksityiskohtiin.
Joutavat asiat eivät liikuta Vladimir Leniniä. Hän on maallisen yläpuolella, kiilusilmäinen profeetta, oman kumouksellisen puoliuskonnollisen kulttinsa päämies ja tulevaisuudennäkijä. Ei hän juuri piittaa terveydestäänkään. Eikä ystävistään, kuten niin monet ovat saaneet huomata. Vain yksi asia merkitsi: Venäjän muuttaminen toisenlaiseksi valtakunnaksi proletariaatin diktatuurilla. Ja mitä kotimaa ensin, sitä muut Euroopassa perässä. Tämä on suunnitelma.
Mutta ensin on päästävä kotiin vuosia kestäneen maanpakolaisuuden jälkeen, pakolaisuuden, jonka aikana Lenin viihtyi useita kertoja myös Suomessa, Venäjän suuriruhtinaskunnassa, jonne tsaarin poliisivoimien ote ei kunnolla yllä.
Tornionjokea ylittäessään muukalaiset katsovat vastarannalla näkyvän kirkon kupolia ja tietävät olevansa kotimatkansa vaarallisimmassa kohdassa. Kauempana siintää Tornion aseman katolla liehuva punainen lippu. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin pahimpia vihollisia ovat brittiläiset agentit. He yrittävät estää joukon pääsyn Venäjälle.
Viimeinen asia, jota maailmansotaa käyvät ympärysvallat tarvitsevat, on Leninin ilmaantuminen Pietariin yhdistämään kapinoivat joukot suureksi kumousvoimaksi, jonka välitavoitteena on erillisrauha Saksan kanssa ja päämääränä suuri vallankumous.
Lenin ja hänen ryhmänsä käyvät läpi rutiininomaiset joskin vähän pidemmät tarkastus- ja kuulustelutoimet. He pääsevät läpi. Suomessakin sosialistit ovat johdossa. Tornioon saakka saapuu halukkaita kuulemaan, mitä vallankumouksesta mahtaisi seurata.
Lenin kertoo, että ainakin Suomen vapaus.
Bolshevikit eivät ikinä jätä käyttämättä tilaisuutta spektaakkeliin.
Suomenlinnassa päivystäneet bolshevikkien matruusit ovat lähettäneet Tornioon sotilaiden, matruusien ja työläisten lähetystön. Sekin on osa vallankumousta valmistelevaa rituaalien sarjaa.
Tämän veturin vetämällä junalla Lenin saapui Suomesta Pietariin.
Iltapäivällä 15. huhtikuuta Leninin ja hänen seurueensa junamatka jatkuu Torniosta kohti etelää. Kemi, Oulu, Tampere, Riihimäki. Viimemainitussa paikassa Lenin esiintyy paikalle tulleille bolshevikeille ennen kuin on aika vaihtaa Pietariin eli Petrogradiin menevään junaan.
Matka jatkuu: Lahti, Kouvola, Viipuri, Valkeasaaren rajanylityspaikka ja lopulta...
Petrograd. Siis Pietari.
Lenin neuvostomaalauksessa saapumassa Pietariin Suomen asemalle huhtikuussa 1917. Stalin on maalattu mukaan, vaikkei hän ollut paikalla.
Vajaan viiden metrin korkuinen Leninin patsas Pietarin Suomen asemalla on melkein 11 metriä korkea jalustansa kanssa. Vuonna 1926 pystytetty monumentti oli yksi ensimmäisistä Lenin-patsaista, ja se on yhä paikallaan kuten ovat monet muutkin Lenin-muistomerkit.
Vallankumousjohtajaa muistetaan yhä hartaudella Venäjällä.
Vladimir Iljitš Uljanov syntyi Simbirskin kaupungissa Volgan äärellä 22. huhtikuuta 1870. Maailma oppi tuntemaan hänet kuten monet muutkin vallankumousjohtajat lempinimillä. Sellaisia tarvittiin 1900-luvun alussa sekä henkilöllisyyden suojaamiseksi kun maan alla vehkeiltiin vallankumousta että mytologian vuoksi.
Lenin tunnettiin kovana työntekijänä, armottomana väittelijänä, rautaisena johtajana ja loputtomien puheiden pitäjänä. Juuri tätä viime mainittua kuvastaan Suomen aseman patsas.
Lenin seisoo panssariauton päällä pitäen puhetta paikalle kerääntyneille merimiehille, sotilaille ja työläisille. Juuri niin tapahtui vuonna 1917 keväällä, kun halki Euroopan kuljetettu Lenin saapui Sveitsistä Ruotsin ja Suomen kautta Pietariin.
Agenttijännäri matkasta tuli siksi, että Venäjä taisteli Englannin, Ranskan ja lopulta myös Yhdysvaltain rinnalla keisarillista Saksaa vastaan, ja Lenin oli talonpoikien sekä rahvaan puolella sotaa vastaan.
Se oli Leninin mielestä imperialistien ja kapitalistien sota, sorron jatketta toisin keinoin. Lenin halusi proletariaatin sodan porvarillista järjestystä vastaan.
Saksa jopa auttoi Leniniä pääsemään Venäjälle. Tästä syystä monet pitivät bolshevikkijohtajaa Saksan kätyrinä, osin syystäkin.
Kun Lenin saapui Pietariin Suomen asemalla pitämään kuulua puhettaan, hän sai riemukkaan vastaanoton, mutta etenkin väliaikaishallinnon piirissä hänen motiivejaan epäiltiin.
Tilaisuutta ovat kymmenet kuuluisat maalaukset jäljittäneet. Taiteella on tapana kohottaa ihmiset kuolevaisten yläpuolelle.
Venäjä oli vuonna 1917 sekasortoinen ja suorastaan odotti punaista messiasta, jollaisen se myös sai.
Leninin patsas on yhä Pietarin Suomen asemalla.
Niin Suomen asemalla kuin muuallakin Lenin pauhasi: ”Kapitalismi on tuhottava kaikkialla”. Hän vaati valtaa neuvostoille, teollisuuden kansallistamista, maalaisille maata, kansoille itsemääräämisoikeutta ja Eurooppaan rauhaa.
Heinäkuussa Lenin pakeni taas Petrogradista, nyt Karjalan kannakselle ja sitten Helsinkiin.
Hän kirjoitti Voitto ja vallankumous -tutkielmansa alkeellisessa majassa kuin neuvostopyhimys, melkein sekopäinen erakko suuren tulevaisuuden asialla.
Lokakuussa Lenin palasi Petrogradiin, ja Venäjän sekä koko maailman historia muuttui.
Vaan mitä olisi tapahtunut, jos yöllinen rekimatka Haaparannasta Tornioon ei olisi onnistunutkaan, tai jos junamatka Suomen halki ja poikki olisi kohdannut esteitä?
Väliaikaista hallitusta johtanut hienostunut ja karismaattinen Kerenski katsoi Leniniä ja näki leimuavasilmäisen hullun, täydessä eristyksessä omissa oloissaan elävän sekopään, joka näki asiat ”omien fantasioidensa” kautta. Lenin lupasi kärsivälle kansalle leipää, rauhan ja maata tehden lopulta kurilla ja väkivallalla fantasioistaan totta.
Kun ajat ovat oikein poikkeukselliset, sekopäistä tulee uudenlaisia keisareita.
Lähteet: Catherine Merridale: Lenin on the Train, Helen Rapaport: Caught in the Revolution. Petrograd 1917
Kommentti: Minä ja Lenin maan alla – se oli kamalaa
Kohtasin Vladimir Iljitš Leninin tänä keväänä Moskovassa.
Kohtaaminen oli matkani pelottavin kokemus. Olimme matkustaneet rautateitse läpi Kiinan, Mongolian ja Siperian, mutta juuri tämä audienssi nosti todella karvani pystyyn. Samaan ei ollut pystynyt edes venäläinen perusteellinen rajatarkastus tai jeeppimme rikkoutuminen keskellä Gobin autiomaata.
Aluksi Leninin muumioidun ruumiin luo jonottaminen oli jonkinlainen kulttiteko. ”Täytyyhän meidän nähdä mies, joka mahdollisti Suomen itsenäistymisen”, taivuttelin matkakumppaniani. ”Tämä on Suomi 100 vuotta -teko! Kuuluu yleissivistykseen!”
Heti mausoleumiin astuessa alkoi piina.
Seremoniavartioija seisoi paikoillaan täydessä tärkätyssä puvussaan ja mittasi meitä hiljaa haukankatseellaan.
”Tuonne”, hän sanoi venäjäksi ja nosti korostetun hallitusti vasenta kättään.
Osoitettu suunta johti rappusiin, jotka veivät alakertaan. Seinät ja rappuset olivat mustat.
Olimme matkaamassa maan alle, hautaan.
Alakerrassa kohtasimme lisää pikisilmäisiä ja liikkumattomia seremoniavartijoita. He saivat varomaan jokaista ajatustani, joka ei ollut harras. Heidän täytyi olla jonkinlaisia eliittisotilaita.
Kaiken keskellä makasi Lenin kukkien reunustamassa arkussa. Hänen toinen kätensä oli auki, toinen puristuneena nyrkkiin.
Tiesin, etteivät sotilaat olleet täällä siksi, että Lenin olisi ollut perinteisellä tavalla rakas. He olivat täällä siksi, että vanha kulissi säilyisi.
Luin nuorena George Orwellin Eläinten vallankumouksen. Se opetti, että paraskin ideologia muuttuu ahneissa ja vallanhimoisissa käsissä joksikin kamalaksi. Hirmuvalta tarvitsee näytelmiä, joissa on sankareita ja suuria opettajia. Ja hautoja, jotka koristellaan kukkasin.
Kirjassa Majuri-niminen sika näkee unen, jossa eläimet tekevät vallankumouksen ja ottavat yhdessä farmin haltuunsa, tasa-arvoisesti. Pian tämän jälkeen karju kuolee. Vallankumous toteutuu. Uusi johtajasika Napoleon nostaa Majurin pään seipääseen muistomerkiksi. Pian Napoleon toteuttaa omaa itsekästä politiikkaansa Majurin muiston nimissä.
Leninin viimeinen tahto oli, että hänet haudattaisiin Pietariin äitinsä viereen. Stalin päätti toisin. Tähän Orwellin satiiri perustuu.
Ja sitten se pelottavin kysymys: mitä Lenin piilottelee nyrkissään?
Heini Kilpamäki