”Suomalaiset katselevat tänne yhä kyynelsilmin” – Valtava moottoritie nousi Rajajoen ylle vanhalle rajalle

Julkaistu:

Suomi100
Vasta itsenäistyneen Suomen valtakunnanrajalla on pystyssä enää yksi rakennus sadan vuoden takaa, vanha pumppuasema.
Kun Rajajoen kylä oli selvinnyt vuoden 1918 sisällissodasta, Rajajoesta muodostui Karjalankannaksen ainoa virallinen rajanylityspaikka, joka toimi porttina bolshevikkien Neuvostoliittoon. Mustavalkoiset vanhat valokuvat Rajajoen vanhasta rautatiesillasta ovatkin yhä monien suomalaisten valokuvamuistissa, sillä mystisestä sillasta tuli itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä erittäin suosittu turistikohde.

Parhaimpina vuosina ennen talvisotaa jopa 40 000–50 000 matkailijaa kävi ihmettelemässä rajanylityspaikkaa, Terijoki-Seuran sivuilla kerrotaan.

Jos nuo ihmiset tuotaisiin samoille seuduille nyt, he eivät tunnistaisi näkymää ainakaan ensivilkaisulla. Rajajoen rautatiesillan maisemia hallitsee pilareiden päälle rakennettu Pietarin monikaistainen läntinen ohitustie, jota ei parhaalla tahdollakaan voi kuvata idylliseksi näyksi.

 

Rautatiesillalla käy suomalaisia, jotka katselevat tänne päin kyynelsilmin.

Suomalaiset Pietarin-kävijät voivat nykyisin bongata muuttunutta maisemaa, kun se vilahtaa Allegro-junan ikkunoista. Rautatie kulkee yhä vanhoilla historiallisilla linjauksillaan ja onpa Valkeasaaren eli Beloostrovin puolella pystyssä vielä yksi talokin, joka selvisi joentörmän luona ainoana jatkosodan taisteluista.

Kyse on Rajajoen vanhasta pumppuasemasta, joka toimittaa yhä samaa virkaa. Pumppuasema on nyttemmin korjattu ja tällä hetkellä se on väriltään harmaa, vaikka viime kesänä otetuissa kuvissa se on vielä vaaleanpunainen.

Paikalla oleva vartija kieltäytyy haastattelusta, sillä hän ei saisi päästää ketään pumppuaseman tontille.

– Tuolla rautatiesillalla käy nykyäänkin suomalaisia, jotka katselevat tänne päin kyynelsilmin, hän hymähtää kuin osaa ottaen.


Postikorttimaisema

Ennen sotia Rajajoen maisema ikuistettiin lukemattomiin postikortteihin, joissa näkyy esimerkiksi keskelle siltaa puoliväliin pysähtynyt suomalainen veturi, sillä pidemmälle ei suomalaisella junalla ollut asiaa.

Monissa mustavalkokuvissa näkyy puolestaan rautatiesilta, joka alapalkeista toinen puoli näyttää vaalealta ja toinen puoli tummemmalta. Suomen puoli siltaa oli maalattu valkeaksi ja Neuvostoliiton puoli punaiseksi sen merkiksi, että valtio vaihtui keskellä siltaa.

Palkkeihin liittyy myös tarina, jonka mukaan venäläiset olivat ensin käyneet maalaamassa sillan kaiteet punaisiksi, minkä jälkeen suomalaiset olivat hiipineet iltahämärissä maalaamaan oman puolensa kaiteet valkoisiksi.

Rajajoki toimi Suomen suuriruhtinaskunnan ja emä-Venäjän välisenä rajana jo ennen maamme itsenäistymistä. Suomen sisällissodan aikana venäläiset kuitenkin räjäyttivät Rajajoen rautatiesillan, ja vasta vuonna 1921 silta saatiin jälleen osittain liikennöitävään kuntoon. Uusi teräsrakenteinen silta valmistui 1925, mutta jatkosodassa tuho odotti jälleen, joten nykyinen silta on rakennettu sen jälkeen.


Elämä toisella puolella kiinnosti

Kirjailija Antti Paloposken mukaan suomalaiset matkustivat 1930-luvulla katselemaan rajasiltaa, sillä heitä kiehtoi ajatus siitä, millainen todellisuus alkaisi sillan toisella puolella. Aavistuksen siitä antoi sillalla asennossa seissyt vartiosotilas, suuri punalippu ja portti, jonka teksti kehotti kaikkien maiden proletaareja yhtymään.

– Alkoihan rajaviivalta se suuri tuntemattomuus, jonka todellista olemusta ei kukaan rajaviivan tällä puolen oleva tunne eikä tiedä. Juuri rajaviivalta loppuu kaikki se, mikä tunnetaan länsimaisen sivistyksen nimellä. Se on kuin maailman reuna ja kaiken todellisen olevaisuuden päätepiste, Paloposki on kuvaillut.

Talvi- ja jatkosodan aikana maisemat muuttuivat myös rankasti, kun sekä Suomen puolella sijainnut Rajajoen rautatieasema että Neuvostoliiton puolella sijainnut Beloostrovin rautatieasema tuhoutuivat.

Viime vuosina muutos on ollut myös rajua, kun entiselle rajaseudulle on rakennettu Pietarin läntinen ohitustie. Venäjäksi se näkyy kartoissa nimellä ZSD eli Zapadnyi skorostnoi diametr.

Valtavien betonisten pilareiden päälle nostettu moottoritie näyttää ilmassa luikertelevalta jättiläiskäärmeeltä. Vuonna 2013 presidentti Vladimir Putin osallistui tien avajaisiin, mutta venäläiseen tapaan rakennustyöt jatkuivat vielä pitkään senkin jälkeen.

Kun ZSD:tä rakennettiin, hävitettiin lisää myös vanhaa suomalaishistoriaa. Sotahistoriaa harrastavan Dmitri Tsherenkovin tietojen mukaan Rajajoen vanhan rautatieaseman viimeisistä jäänteistä hävisi tietöiden aikana näkyvistä junien korjausmonttu, mutta pieniä paloja vanhaa lattiaa pitäisi vielä löytyä paikalta.

– Kesän tullen täytyy mennä etsimään, löytyvätkö sieltä vielä aseman vanhat vessanperustukset, Tsherenkov suunnittelee.


Harva tietää historiasta

Moni Valkeasaaren nykyisistä asukkaista tuntuu suhtautuvan välinpitämättömästi alueen vanhaan historiaan. Tästä kertoo esimerkiksi 1928 rakennettu bunkkeri, joka kuului Leningradin uloimpaan puolustusketjuun ja jonka suomalaiset valtasivat syksyllä 1941. Valkeasaaren taistelujen aikaan 1944 suomalaiset joutuivat kuitenkin pakenemaan bunkkerista, joten he räjäyttivät sen vetäytyessään 10. kesäkuuta.

Bunkkerin ulkoseinästä löytyy nykyisin muistolaatta kaatuneille venäläissotilaille ja paikalla on röykkiö tekokukkia, mutta muuten bunkkerin sisusta ja lähiseutu ovat siivottomassa kunnossa. Bunkkeria lienee käytetty viime ajat kaatopaikkana: niin paljon tyhjiä juomapulloja ja muuta roskaa on raunioiden sisältä.

Aivan raunioiden lähellä sijaitsee nykyisten valkeasaarelaisten vedenottopaikka, jossa tapaamme Tamaran ja Valerin. Pariskunta täyttää mukanaan tuomiaan vesipulloja, ja kun heiltä kysyy suunnistusneuvoa Rajajoen historiallisille paikoille, molemmat tunnustavat tietämättömyytensä ja viittovat epämääräisesti eri suuntiin.