Suomi 100

Kamppailu Ilja Repinistä: Neuvostoliitto halusi kuuluisan taiteilijan takaisin Suomesta

Kamppailu Ilja Repinistä: Neuvostoliitto halusi kuuluisan taiteilijan takaisin Suomesta

Julkaistu:

Historia
Taidemaalari Ilja Repin jäi Venäjän vallankumouksen jälkeen asumaan loppuiäkseen Suomeen – ja sai peräänsä urkkijat molemmista maista.
Kun Suomi itsenäistyi 1917, Suomeen jäi asumaan ukrainalaissyntyinen taidemaalari Ilja Repin, jolla oli sattumoisin huvila rajan tällä puolen, Suomen suuriruhtinaskuntaan kuuluneessa Kuokkalassa Pietarin esikaupunkialueella.

Harva nykysuomalainen kuitenkaan tietää, millaisia poliittisia jännitteitä Repin aiheutti molemmilla puolilla rajaa aina kuolemaansa asti eli vuoteen 1930.

Neuvosto-Venäjälle Repinin Suomeen jäänti merkitsi suurta arvovaltatappiota, kun taas Suomen viranomaisille Repin oli kuuluisuudestaan huolimatta venäläispakolainen, jota pidettiin varmuudeksi hieman silmällä – aivan kuten Suomessa on viime kuukausina taas ryhdytty puhumaan kaksoiskansalaisiin mahdollisesti liittyvistä turvallisuusuhkista.

Repin oli rajan sulkeutuessa jo 73-vuotias, joten hänen parhaan luomiskautensa merkittävimmät maalaukset jäivät vallankumouksen melskeessä itärajan taakse. Bolshevikit ymmärsivät hyvin Repinin arvon, joten hänen maalauksensa kansallistettiin pikaisesti ja ne ovat yhä yhä Moskovan Tretjakovin gallerian sekä Pietarin Venäläisen museon vetonauloja.

Neuvosto-Venäjä valjasti Repinin osaksi propagandaansa ja hänestä tehtiin esikuva maalaustaiteen realismille, josta kehitettiin sosialistisena realismina tunnettu suuntaus. Samaan aikaan Suomessa pelättiin kommunismin leviämistä ja kaikenlaisten vakoojien, agitaattoreiden sekä sabotöörien arveltiin pyrkivän neuvosto-Venäjältä itärajan yli vielä sisällissodan jälkeenkin.

Tästä kaikesta seurasi se, että myös Ilja Repinistä tuli Suomessa Etsivän keskuspoliisin jatkuvan mielenkiinnon kohde. Ilta-Sanomat kävi Kansallisarkistossa tutkimassa Valtiollisen poliisin Repin-kansiota, jossa on nyttemmin julkiseksi tulleita salaisia valvonta-asiakirjoja.

Vaikuttaa siltä, että Repiniä itseään ei suoranaisesti epäilty mistään, vaan jännite liittyi lähinnä siihen, mitä neuvostohallituksen lähettämät houkuttelijat onnistuisivat tekemään Repinin ja hänen perheenjäsentensä käännyttämiseksi.

Suojelupoliisia edeltäneen Etsivän keskuspoliisin agentit muun muassa availivat Repinille tullutta kirjepostia ja taiteilijan luona käyneistä venäläisvieraista laadittiin hyvinkin perusteellisia ja värikkäitä raportteja.

Etsivän keskuspoliisin postiraportti numero 19 vuodelta 1926 kertoo esimerkiksi Neuvostoliiton suunnitelmista myöntää Repinille kansantaiteilijan arvonimi, johon olisi kuulunut huomattava eläke (220–300 ruplaa eli noin 4400–6000 silloista markkaa kuussa). Tiedot oli saatu Repinin entisen oppilaan Isaak Brodskin kirjeestä, jonka tämä oli lähettänyt Repinille.

Suomen poliisiviranomaiset olivat saaneet kirjeestä selville myös sen, että neuvostohallitus oli päättänyt ”komentaa Repinin luo” taas uuden lähetystön. Repinille oli lupailtu myös, että hänelle palautettaisiin ainakin osa hänen omaisuudestaan: Venäjän pankkiin jääneet talletukset ja asunto.

Brodski oli kirjoittanut Repinille näin:

”Voin Teille nyt antaa vakuutuksen siitä, että Teidän vanhuudestanne pitää huolta neuvostohallitus, joka osaa antaa arvon Teidän ansioillenne ja joka rakastaa Teitä.”

Valpon kansiosta löytyy seikkaperäinen kertomus siitä, kuinka muuan juutalaispariskunta oli käynyt Repinin luona 1925. Taiteilijalle ennestään tuntematon Aaron Sternberg rouvineen oli ”tunkeutunut noin vain” Repinin luo ja esitellyt neuvostojohdon siunaamaa adressia, jossa tätä pyydettiin muuttamaan Leningradiin ja lupailtiin hyvää eläkettä, asuntoa ja autoa.

Repinin kerrotaan vastanneen näin:

– Tekö tarjoatte minulle rahaa, te kerjäläiset, te, jotka olette tyhjentäneet suuren Venäjän niin putipuhtaaksi, että siellä nyt miljoonat näkevät nälkää ja kärsivät kurjuutta… En ole rikas, mutta en myöskään niin köyhä, että ottaisin vastaan teidän rahojanne.

Repin ilmaisi pariskunnalle suorasanaisesti myös, mitä ajatteli siitä, että Pietarille oli annettu uusi nimi Leninin mukaan.

– Sanokaapa minulle, millä oikeudella kourallinen kansainvälisiä seikkailijoita on katsonut voivansa muuttaa mahtavan Venäjän Pietari Suuren kaupungin nimen jonkun maanalaisen fanaatikon, sairaan idiootin, Leninin nimiseksi? oli taiteilija kysellyt.

Sternbergien kerrotaan poistuneen tämän jälkeen kiireen vilkkaa hevoskyydillään takaisin Rajajoelle ”hyvin nolon näköisinä”, koska olivat ”ikäväkseen tavanneet taiteilijan hyvin huonolle tuulella”.

Papereista käy lisäksi ilmi, että Sternbergit olivat tuoneet Repinille tuliaisiksi venäläisiä omenoita, joita syötyään sekä Repin että hänen puolisonsa ja poikansa olivat tunteneet arveluttavaa pahoinvointia.

”Hedelmien suhteen arvelee taiteilijavanhus, että hän ehkä tuli nauttineeksi niitä liian paljon ja pahoinvointi aiheutui siitä, mutta arveli olevan myöskin mahdollista, että ne olisivat olleet myrkytettyjä, joten on parasta ne tutkituttaa”, selostuksessa lukee.

Dokumenteista saa käsityksen, että omenat olisi lähetetty tutkittavaksi, mutta mahdollisen tutkinnan lopputuloksesta ei löydy mainintaa.

Raporttien mukaan Repinin luona kävi neuvostodelegaatio toisensa jälkeen kokeilemassa aina uusia konsteja, kun vanhat eivät tehonneet ”ukkoon”, kuten häntä myös raporteissa kutsuttiin. Repin torjui aina houkuttelijat vedoten muun muassa korkeaan ikäänsä.

Kun taiteilijavanhuksen päätä ei saatu käännettyä, bolshevikit alkoivat pyöritellä hänen poikaansa Juria, joka tiedettiin yleisesti hieman reppanaksi ja erikoiseksi persoonaksi. Elokuussa 1926 Etsivä keskuspoliisi raportoikin, että ”bolshevikit ovat nyttemmin onnistuneet voittamaan puolelleen Rjepinin pojan, joka on matkustanut Venäjälle”.

Juri Repin ei lopulta jäänyt Neuvostoliittoon pidemmäksi aikaa, mutta kolmannessa polvessa bolshevikkien lupaukset paremmasta elämästä upposivat lopulta hyväuskoiseen maaperään. Ilja Repinin pojanpoika Dij loikkasi salaa Neuvostoliittoon keväällä 1935. Postivakoiluraportista löytyy siteeraus kirjeestä, jonka Juri Repin oli lähettänyt lokakuussa 1935 itselleen Josif Stalinille tiedustellen poikansa kohtaloa.

”Käännyn puoleenne pyynnöllä: antakaa minulle tieto Dij Jurin (poika) Repinistä, joka vapaaehtoisesti lähti etsimään menestystä SSSR:stä tänä vuonna helmikuun lopussa… Jos hänet on unohdettu tai jos hän on joutunut vaikeisiin elinehtoihin niin pyydän parantamaan”, kirjeessä luki postiraportin mukaan.

Dij Repinin kohtalo jäi kuitenkin avoimeksi, ja vasta Neuvostoliiton romahtaessa saatiin siitä varmuus. Hänet oli teloitettu jo elokuussa 1935 tuomittuna ”aikeista suorittaa terroritekoja Neuvostoliiton korkeinta johtoa vastaan”. Vuonna 1991 hänen maineensa palautettiin ja tunnustettiin, että hänet oli teloitettu syyttömänä.

Mutta mitä Ilja Repinille itselleen olisi tapahtunut, jos hän olisi uskonut neuvostojohdon houkutteluihin ja palannut itärajan taakse? Repinin kotimuseon Penatyn johtaja Tatjana Borodina arvioi näin:

– Ei häneen olisi koskettu, mutta hän ei olisi koskaan tuntenut oloaan enää vapaaksi, sillä hän ei hyväksynyt bolshevismia eikä kirkkojen tuhoamista ja terroria.

Voit lukea vielä lisää 1930-luvun kiinnostavista tapahtumista Ilta-Sanomien erikoislehdestä 1930-luku.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat