– Sitä ahdistusta ja tuskaa ei voi sanoin kuvata. Kaikki oli jätettävä. Ei tiedetä mihin mennä huomenna.
Koivistolla lottatehtävissä toimineen Kaarina Peltolan, 90, muistot talvisodan alusta tiivistävät monen evakon tunnelmat. Sota vyöryi päälle. Aika ei ollut paljon. Koti piti hylätä. Koivistolta ei ollut kuin muutamia kymmeniä kilometrejä rintamalle. Taivaalla loimotti palavista suomalaistaloista nouseva kajo.
Tulevaisuus ei ollut vain hämärän peitossa. Se näytti täysin mustalta. Selässä oli reppu, jossa oli vähän evästä. Leipää ja särvintä.
– Jos ei toisilla ollut mitään niin jaettiin keskenämme.
Katso alla olevalta videolta aitoa filmimateriaalia talvisodan alkupäiviltä sekä sodan myöhemmästä vaiheesta Raatteen tieltä..
Vaikka Kaarina oli talvisodan syttyessä vasta nuori tyttö, oli hän mukana evakuoimassa siviilejä. Vanhuksia ja lapsia haettiin ympäri pitäjää ja pistettiin korkealaitaisiin härkävaunuihin. Lottatehtävissä toimineet sammuttivat kenttäkeittiöt ja lähtivät viimeisinä.
Junat jyskyttivät kalpeassa talvisäässä syvemmälle Suomeen. Evakkomatka kurjissa oloissa kesti päiväkausia. Kaarina Peltola kertoo, että 6. joulukuuta evakkojuna lopulta pysähtyi Hämeeseen Oriveden asemalle.
Talvisodan alussa tuhannet jättivät kotinsa Karjalassa.
Oli itsenäisyyspäivä. Viisi härkävaunua oli täynnä evakkoja.
– Nähtiin ja kuultiin, että asemarakennuksessa oli jotkut juhlat. Mentiin koputtamana ovelle, että olisiko heillä antaa jotakin syötävää.
– Sieltä tuli ihminen ovelle sanomaan, että te ette kuulu tänne! Me sanottiin, että eihän me kuulutakaan, mutta näissä härkävaunuissa on ihmisiä, joilla on nälkä eikä ollenkaan ruokaa, Peltola kertoo evakkojen vastaanotosta.
Ovi paiskattiin kiinni. Kohta se taas avautui. Siitä tuotiin ulos laskiämpäri, johon laskettiin kylmää vettä. ”Siinä on teille.”
– Se oli meidän 1939 itsenäisyyspäivän vastaanotto.
Kuuntele jutun pääkuvana olevalta videolta Kaarina Peltolan tarina evakuoinnista Kannaksella talvisodan alussa. Videon saat auki klikkaamalla jutun pääkuvaa.
ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjassa on kerrottu talvisodasta myös aiemmin. Alla olevalla videolla pikkulotta Aira Kojo kertoo Lappeenrannan suurpommituksista 1940.
Neuvostoliitto pommitti Helsinkiä talvisodan ensimmäisenä päivänä. Lars Löflund haavoittui lentopommista. Kuuntele tarina alla olevalta videolta.
Antti Henttonen heitettiin Summan lohkolle Kannaksella helmikuussa 1940, vaikka hän oli vasta koulupoika. Hyökkäys alkoi. Pojat saivat käskyn: pistimet päälle.
Veikko Määttänen puolusti kiväärimiehenä kotipitäjäänsä Ilomantsia. Kuuntele alla olevalta videolta tarina korpirintaman puolustustaisteluista.
100 tarinaa sodasta sarjan uusi jakso ilmestyy torstaisin ja sunnuntaisin Ilta-Sanomien sivulla läpi vuoden. Alla olevilta videoilta näet tuoreimpia jaksoja.
Olli Hovi kertoo, miten hän joutui tekemään vaikean päätöksen Vuosalmella 1944. Ryhmään tuotiin nuori mies, joka pelkäsi liikaa. Hovi joutui lähettämään hänet pois, vaikka tiesi sen mahdollisesti johtavan ikävyyksiin.
Ahti Jokinen joutui sotavangiksi taistelussa Kannaksella kesällä 1944. Kuuntele dramaattinen tarina vangitsemisesta alla olevalta videolta.