Ankara sotilaskoulutus Saksassa teki Juho Kustaasta, 22, jääkäreiden valiojoukon taistelijan - Suomi 100 - Ilta-Sanomat

Ankara sotilaskoulutus Saksassa teki Juho Kustaasta, 22, jääkäreiden valiojoukon taistelijan

Kuvituskuva
Julkaistu: 28.1.2017 8:01

Maatalon poika Juho Kustaa Mattilan tarina on yksi sirpale rivijääkäreiden vähemmän tunnettua historiaa.

Tammikuun lyhyt päivä oli kello 21 aikaan jo mennyt mailleen, kun suomalainen pataljoona nälkiintyneenä ja uupuneena marssi lumessa majoitusalueelleen vähäiseen Latschen kylään Aajoen varrella nykyisen Latvian alueella.

Sinne suomalaiset oli komennettu torjumaan venäläisen 12. Armeijan aloittamaa suurhyökkäystä tammikuun 1917 alussa. Saksan joukoissa taisteleville suomalaisille ei ollut telttoja, ei majoitusta. Talvi oli kylmä, pakkanen viipynyt viikkoja 20 asteessa.

Kenraali talvi kaatoi miehiä säälimättömän tasapuolisesti molemmilta puolilta etulinjaa, edes pohjoinen syntyperä ei suojannut saksalaisessa kevyessä univormussa hytiseviä suomalaisia. Lähes joka miehellä oli paleltumia, osa kärsi punataudista.

Nuori pohjalaismies Juho Kustaa Mattila tunsi nälän. Tähtien noustessa kirkkaalle yötaivaalle Mattilalla oli aikaa pohtia, miksi hän oli taistelemassa täällä vieraalla maalla. Ja voisiko hän koskaan palata kotimaahansa siellä odottavan maanpetostuomion, ehkä kuolemantuomion vuoksi.

Juho Kustaa Mattila joutui jääkärimatkallaan myös Aajoen kovaan talvitaisteluun.

Juho Kustaa Mattila joutui jääkärimatkallaan myös Aajoen kovaan talvitaisteluun.

Kaksi vuotta aikaisemmin syksyllä 1915 tunnelmat olivat toiset, toiveikkaat.

Uutiset maailmansodasta olivat kantautuneet myös Etelä-Pohjanmaan pieneen Kortesjärven pitäjään, Kukkolan kylään. Kustaa Mattilan kotitalon Jussin leveän pirttipöydän ääressä keskusteltiin vakavia, mutta äänessä oli palo. Keskustelun liekkeihin puhalsi intoa naapuri, kolmen kilometrin päässä Fräntilän kylässä asuva tulisieluinen itsenäisyysmies, Nestori Fränti, etäistä sukua talon väelle.

Fränti oli perunannoston jälkeen yhä useammin nähty vieras Jussin pirtissä. Keskustelut kiertyivät yhä useammin siihen, miten venäläisvallasta irti pääseminen vaatii sotilaskoulutusta Saksasta.

Olivat sopineet, jos santarmit kysyvät, niin Kustaa Mattila on metsätöissä pohjoisessa.

Ensimmäiset jääkärit olivat jo Saksassa saamassa oppia tulevaa todennäköistä taistelua varten ja heistä oli muodostettu oma pataljoona. Mutta miehiä tarvittiin lisää, käynnissä oli salainen suuri värväys. Siksi Nestori Fränti oli taas Jussin talossa. Ajatus jääkärin tielle lähtemisestä alkoi kypsyä talon vanhimman pojan Juho Kustaan mielessä.

– Fräntin Nestori se värväsi isän. Varmasti siihen vaikutti myös se, että naapurin ikätoveri oli jo lähtenyt Saksaan, Lauri Mattila, 82, muistelee.

Ilta-Sanomat tutustui vuonna 2015 paikkaan, jossa jääkärit saivat koulutuksensa. Katso video alla.

Ensimmäiset viisi miestä Kortesjärveltä lähtivät ja saapuivat pohjoiseen Saksaan Lockstedtin leirialueelle Hampurin luoteispuolelle lokakuussa 1915. Matkaan piti lähteä pienissä erissä, jotta venäläisten mielenkiinto ei heräisi.

Juho Kustaa Mattilan kohdalla joulukuussa 1915 aika oli kypsä. Venäläisillä santarmeilla oli tuolloin jo vahvaa vainua suomalaisten nuorten miesten siirtymisestä Saksan armeijaan. Se oli maanpetos, josta rangaistiin vankeudella tai hirttotuomiolla. Siksi Kustaa Mattilalla oli peitetarina.

– Olivat sopineet, jos santarmit kysyvät, niin Kustaa Mattila on metsätöissä pohjoisessa.

Samassa kylässä asui perhe, jota kutsuttiin ”Ryssän kätyreiksi”. He kielivät tarinan mukaan kylällä kiertävästä jääkärivärväyksestä venäläisille.

– Kun isää lähetettiin matkaan, niin naapurin lapset olivat ikkunan alla ja kertoivat isälleen.

Kohta Jussin taloon tuli kasakoita, jotka tivasivat, missä poika on. Talonväki kertoi Kustaan lähteneen metsätöihin pohjoiseen. Sillä kertaa selitys kelpasi santarmeille.

Rintamalla suomalaisten ensimmäinen sijoituspaikka oli Missejoella suomaastossa. Suojarakenteet oli tehtävä puista kasaamalla maata niitä vasten.

Rintamalla suomalaisten ensimmäinen sijoituspaikka oli Missejoella suomaastossa. Suojarakenteet oli tehtävä puista kasaamalla maata niitä vasten.

Todellisuudessa Juho Kustaa Mattila oli matkalla länsirajalle. Hän oli mennyt ensin jalkapatikassa Jepualle, josta Pohjanmaan rataa junalla kohti Kemiä. Joskus joulukuun alussa 1915 Mattila ylitti hiihtämällä ohueen jäähän menneen meren ja siirtyi Ruotsin puolelle.

Isä suuttui ja löi kiväärillä kohti, mutta mies väisti. Kivääri meni kolmeen osaan.

Siellä Haaparannassa toimi ”Halkokonttori”, jossa rajan ylittäneitä rekryyttejä otettiin vastaan ja varustettiin junamatkalle läpi Ruotsin. Etelä-Ruotsista siirryttiin laivalla Hampuriin.

Jouluaaton aatto 1915 oli Kustaa Mattilalle ikimuistoinen. Sinä päivänä hän allekirjoitti paperin, jolla liittyi Jääkäripataljoona 27:ään. Se oli sinetti, paluuta venäläisten vallassa olevaan kotimaahan ei enää ollut.

Mattilasta oli tullut maanpetturi, vihollisen puolelle pyrkivä sotilas. Kiinnijääminen tietäisi parhaimmillaan vankilaa, pahimmillaan kuolemaa.

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg kehui vuonna 2015 jääkäreitä rohkeiksi miehiksi. Katso video alla.

Kortesjärven Kukkolan kylän mies oli yksi noin 20 000 Lockstedtiin sotilaskoulutukseen saapuneesta. Suomalaisten tuolloin vajaa 1000 miehen ryhmä oli vain pieni osa maailmansodan joukkotuotantokonetta.

Mattila luovutti siviilivaatteensa ja sai kenttä- ja työpuvun alusvaatteineen. Myös aseet jaettiin.

Koulutus ja kuri oli säilyneiden muistiinpanojen mukaan kovaa, se alkoi miehen opettamisella seisomaan ja kävelemään.

– Kerran isä seisoi rivissä ja ei ehkä ihan ojennuksessa. Suomalainen upseeri oli tönäissyt rintaan rivakasti. Isä suuttui ja löi kiväärillä kohti, mutta mies väisti. Kivääri meni kolmeen osaan. Upseeri huomasi tehneensä väärin ja sanoi, olipa hyvä, kun et osunut. Ja asia jäi silleen.

Jääkärit saapuivat Saksasta Suomeen. Paraati pidettiin 25. helmikuuta 1918.

Jääkärit saapuivat Saksasta Suomeen. Paraati pidettiin 25. helmikuuta 1918.

Mattilan päivät kuluivat kivääriotteiden ja sulkeisjärjestyksen opiskelussa. Toisinaan harjoiteltiin myös preussilaista paraatimarssia carybdisia, jossa jalka nousee polvesta suoraksi. Komentokieli oli saksa, mutta opetuskieli suomi.

Nestori Fränti oli meillä, kun santarmit tulivat etsimään. Hän kiipesi uunin päälle piiloon, eikä häntä löydetty.

Talvi vaihtui kevääksi, ja 9. toukokuuta 1916 suomalainen harjoitusjoukko sai komealta kalskahtavan nimen: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27. Juho Kustaa Mattilasta tuli sen 3:nnen komppanian jääkäri.

Miehet olivat kärsimättömiä. Useimmat halusivat kasarmielämästä pois rintamalle. Kymmenkunta miestä kieltäytyi lähtemästä rintamalle, mutta he ovat harvinaisuus pataljoonassa, jonka vahvuus oli noin 1600 miestä.

Rintamallelähtövalmistelut jatkuivat pitkin kevättä, ja toukokuussa ne kiihtyivät äärimmilleen. Uusia varusteita tuli jatkuvasti, venäläiset sotasaaliskiväärit kerättiin pois ja tilalle annettiin saksalaiset. Kustaa Mattilan komppanian vahvuus oli rintamalle lähdön kynnyksellä 1916 keväällä 198 miestä.

Lappajärveltä tuli jo miehiä laittamaan panoksia naapurin talon alle. Tilda-isoäiti sai heidät luopumaan suunnitelmasta, kun vetosi talossa olevan pieniä lapsia.

Toukokuun 31. päivä jäi Kustaa Mattilalle lähtemättömästi mieleen. Tuolloin suomalaiset jättivät taakseen Lockstedtin ja alkoivat siirtyä junalla Saksan itärintamalle, joka kulki Itävallan-Romanian-rajalta liki kohtisuoraan ylös Riian tasalle ja siitä Itämereen. Kun juna vyöryi Venäjän rajan yli, sitä säestettiin ”eläköön”-huudoilla.

Riian rintamalla käytiin asemasotaa. Suomalaiset olivat rintamalla Missejoella, noin 10 kilometriä Riiasta etelään. Kesä oli hiljainen, kääntyi syksyksi.

–Fräntin Nestori värväsi isän, Lauri Mattila, 82, sanoo. Hänen isänsä oli jääkärivääpeli Juho Kustaa Mattila Kortesjärveltä.

–Fräntin Nestori värväsi isän, Lauri Mattila, 82, sanoo. Hänen isänsä oli jääkärivääpeli Juho Kustaa Mattila Kortesjärveltä.

Kotona Suomessa venäläiset ahdistelivat ja etsivät värväreitä Mattilankin kotoa.

– Nestori Fränti oli meillä, kun santarmit tulivat etsimään. Hän kiipesi uunin päälle piiloon, eikä häntä löydetty, Lauri Mattila kertoo.

Tilanne kävi kuitenkin sen verran tukalaksi, että vanhaisäntä Juho Mattila katsoi parhaaksi lähteä turvaan Kainuuseen tunnetun värvärin ja etappimiehen Juho Heikkisen eli Hallan Ukon luo. Peitetarinan mukaan hän oli pohjoisessa metsätöissä. Kuulu värväri Isontalon Antti, maankuulun puukkojunkkarin pojanpoika, piileskeli myös Jussin talon uuninpankolla santarmeja.

Venäläisten ahdistelu jatkui.

– Koko ajan kasakat kirnusivat talossa. Kerran tuvassa istui joukko värvättyjä, kun venäläiset taas tulivat. He istuivat rauhallisina kuin taukoa pitäen. Sitten isoäiti sanoi mukamas vihaisena, että eikö se ole työmiesten jo aika lähteä töihin. Se taisi pelastaa heidät vankilalta.

Muuan marssilla eräs nainen vinkkasi talon portailta isälle ja pyysi luokseen. Hän työnsi isän kainaloon leivän, kun näki hänen olevan nälkiintynyt.

Sen verran tilanne kuitenkin Kortesjärvellä kärjistyi, että venäläisille santarmeille tietoja välittävä naapuritalo aiottiin tuhota.

– Lappajärveltä tuli jo miehiä laittamaan panoksia naapurin talon alle. Tilda-isoäiti sai heidät luopumaan suunnitelmasta, kun vetosi talossa olevan pieniä lapsia.

Jääkäri Juho Kustaa Mattila joutui tammikuussa Aajoelle. Talvitaistelu oli kenties hänen uransa raskain, pakkanen laski jopa 35 asteeseen.

Helmikuussa suomalainen pataljoona siirrettiin Aajoelta etulinjasta. Kustaa Mattila määrättiin Libauhun (Liepaja) pioneerikurssille.

Katso alla olevalta videolta filmiharvinaisuus vuodelta 1915: suomalaiset jääkärit lähtivät sotaan itärintamalle.

16. maaliskuuta 1917 tieto Venäjän vallankumouksesta tavoitti jääkärit. Sillä oli riemastuttava vaikutus kahdellakin tapaa: se enteili Suomen itsenäistymistä ja antoi toivoa paluusta kotiin. Nyt alkoi odotus Libaussa.

Vuosi ehti vaihtua, mutta jääkäreiden kotiinpaluusta ei ollut varmuutta. Olot eivät olleet kehuttavat, ruuasta oli pulaa.

– Muuan marssilla eräs nainen vinkkasi talon portailta isälle ja pyysi luokseen. Hän työnsi isän kainaloon leivän, kun näki hänen olevan nälkiintynyt.

Jääkäreiden odottaessa kotiinpaluuta Suomi ehti itsenäistyä. Jääkäreiden alkuperäinen tehtävä edesauttaa venäläisvallan kumoamisessa oli toteutunut ilman heidän panostaan.

Ei isä Saksaan jääkäriksi lähtenyt sillä mielellä, että joutuisi omia vastaan. Mutta sellaiseksi tilanne kehittyi.

Tieto itsenäistymisestä saavutti jääkärit vasta loppiaisena 6. tammikuuta 1918. Sitä hurrattiin ja juhlittiin, mutta jääkäreiden odotettu kotiinpaluu viivästyi. Saksa ei halunnut riskeerata rauhanneuvotteluja Venäjän kanssa.

Vihdoin 14. helmikuuta odotettu hetki koitti. Juho Kustaa Mattila nousi yhdessä 950 jääkärin kanssa höyrylaiva Arcturukseen Libaun satamassa. Laiva ja jääkäreiden pääjoukko saapui 25. helmikuuta Vaasaan ihmisten hurratessa.

– Isä ja äiti olivat vastassa Kustaata. He eivät tunnistaneet häntä liki kolmen vuoden jälkeen, Juho Kustaa Mattilan tytär Marjatta Kauppi, 89, muistelee.

Seuraavana päivänä oli paraati, jonka otti vastaan hallituksen joukkojen ylipäällikkö Mannerheim. Kustaa Mattila sai kai kylmyydestä keuhkokuumeen. Hän joutui sairaalaan Vaasassa.

Jääkärien kotiinpaluuta varjosti käynnissä oleva sisällissota, tai vapaussota. Vääpeli Juho Kustaa Mattila joutui kouluttamaan valkoisen armeijan sotilaita. Hän joutui myös rintamalle Karjalan kannakselle.

– Ei isä Saksaan jääkäriksi lähtenyt sillä mielellä, että joutuisi omia vastaan. Mutta sellaiseksi tilanne kehittyi, Kauppi muistelee.

Kotona puhuttiin aina tyyliin, ”kun Kustaa palaa”. Minä lupasin, että puhun Kustaasta isänä vasta, kun hän palaa.

Sodan jälkeen Mattila palveli koulutusaliupseerina, kunnes erosi armeijan palveluksesta 1919. Hän palasi viljelemään Jussin talon peltoja. Pari vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Lilja Kukkolan kanssa, ja esikoispoika Antero syntyi 1923, Marjatta 1925.

Kotielämä vaihtui 1927, kun Kustaa Mattila päätti lähteä Vancouveriin Kanadaan kaivokselle töihin. Työ kaivoksessa kävi keuhkojen päälle. Oli vaihdettava metsätöihin.

Yhteyttä kotiin pidettiin kirjeillä. Marjatta-tytär varttui siihen, että isä-sanaa ei käytetty.

– Kotona puhuttiin aina tyyliin, ”kun Kustaa palaa”. Minä lupasin, että puhun Kustaasta isänä vasta, kun hän palaa.

Aprillipäivänä 1931 perheen naisväki oli ryhtymässä leipomaan. Naapurin emäntä oli kutsunut ennen sitä kahville. Naisväki teki lähtöä ja laittoi kenkiä.

– Äiti katsoi ikkunasta ja puhui ääneen, että kuka meidän pihaan tuli hevosella.

Siten hän tunsi jotain tuttua.

– Äiti huusi, että se on Kustaa, ja juoksi kamariin. Minä jäin ovensuuhun kysymään, kuka on Kustaa.

Isä oli palannut kotiin.

Talvisotaan, Suomen toiseen itsenäisyyssotaan, Jussin talosta ei lähdetty. Moni jääkäri toimi rykmentin tai pataljoonan komentajana, mutta 45-vuotiaan Juho Kustaa Mattilan terveys ei enää kestänyt rintamapalvelusta. Isänmaan ajatukselle paljon uhranneelle miehelle oli silti käyttöä niinä ankarina aikoina, jolloin jokainen suku joutui antamaan uhreja.

– Kun tieto kaatumisesta tuli, isä oli papin mukana viemässä suruviestejä taloihin.

Tuli lyhyt välirauha, alkoi uusi sota. Esikoispoika Antero lähti jatkosotaan.

Jääkärit auttoivat toinen toisiaan. Isäkin tarjosi töitä maatilalla mielellään heille, joita niitä ei ollut.

Jatkosodan aikana kahden sodan veteraani Juho Kustaa Mattila kävi vielä kerran rintamalla Kannaksella katsomassa poikaansa. Samalla suunnalla hän oli ollut vapaussodassa keväällä 1918. Kesken vierailun venäläinen tykistö ampui Munakukkulan tukikohtaa. Muut menivät maihin suojaan, mutta Mattila seisoi pystyssä.

– Äänestä kuuli, että lyhyeksi jää, hän sanoi muiden noustessa hapuillen suojistaan.

Jääkärien nuorena hankkimat kokemukset yhdistivät miehiä aina elämän ehtoopuolelle.

– Jääkärit auttoivat toinen toisiaan. Isäkin tarjosi töitä maatilalla mielellään heille, joita niitä ei ollut, Juho Kustaa Mattilan poika Heino Mattila kertoo.

Talvi tuli 1957 varhain ja valkaisi marraskuussa Pohjanmaan lakeat pellot. Tuiskutti uutta lunta, kun jääkäri Juho Kustaa Mattilan elämä päättyi 25. marraskuuta. Hautajaispäivä oli 7.12. – päivä Suomen 40. itsenäisyyspäivän jälkeen. Jääkäriveljet Kortesjärveltä tulivat saattamaan viimeiselle matkalle, vaikka monen kunto oli jo heikko.

– Ne olivat vaatimattomat hautajaiset. Ei tainnut olla edes Suomen lippua kirkossa, mutta väkeä oli kirkko täynnä, Marjatta Kauppi muistelee.

Edellisenä yönä oli satanut vettä, joka oli pyyhkinyt lumet pois lakeuksilta. Isänmaa paljasti itsensä, kun sen puolesta paljon antanut maanviljelijä Juho Kustaa Mattila laskettiin maan poveen.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomien Jääkärit-erikoislehdessä marraskuussa 2014.

Lue lisää 1910-luvun tapahtumista tammikuun alussa ilmestyneestä Ilta-Sanomien 1910-luku-erikoislehdestä.

Kuvituskuva

Huom. Aluksen nimi korjattu 30.1. Arcturukseksi.

Tuoreimmat osastosta