Salainen sukellusveneoperaatio Suomen rannikolla muuttui piinaksi – paluumatkalla UC-57 katosi jäljettömiin - Suomi 100 - Ilta-Sanomat

Salainen sukellusveneoperaatio Suomen rannikolla muuttui piinaksi – paluumatkalla UC-57 katosi jäljettömiin

UC-57 toi 4000 kilon räjähdysainelastin ja kahdeksan jääkäriä Hamnskärin kalliosaarelle Loviisan edustalle 17. marraskuuta 1917.

UC-57 toi 4000 kilon räjähdysainelastin ja kahdeksan jääkäriä Hamnskärin kalliosaarelle Loviisan edustalle 17. marraskuuta 1917.

Julkaistu: 5.1.2017 7:01

Se oli yksi jääkärihistorian huimapäisimmistä operaatioista: saksalainen sukellusvene veisi Suomeen iskujoukon ja 2000 kiloa räjähteitä, joilla Kaakkois-Suomen rautateiden tärkeät sillat räjäytettäisiin käyttökelvottomiksi.

Sukellusveneen runkoa vavahdutti pieni, tuskin huomattava tössähdys. Se sai miehet säpsähtämään. Oliko alus tarttunut venäläisten Suomenlahteen laskeman miinan ankkuriketjuun? Vetikö yhä hitaasti liukuva alus jossain ylempänä kelluvaa miinaa kohti sukellusveneen runkoa?

Jos näin oli, muutaman silmänräpäyksen kuluttua asialla ei olisi väliä. Seuraisi räjähdys, joka päättäisi UC-57-sukellusveneen, sen saksalaismiehistön ja kahdeksan suomalaisjääkärin päivät.

Miehet laskivat piinaavan pitkiä sekunteja, mutta räjähdystä ei kuulunut. Kuului vain sukellusveneen sähkömoottorien tasainen surina. Sukellusvene oli pysähtynyt, miehet tuijottivat toisiaan kelmeässä keinovalossa.

UC-57 oli yksi tehokkaimpia ja uusimpia Saksan keisarillisen laivaston sukellusvenetyyppejä I-maailmansodassa. Marraskuussa 1917 sitä käytettiin uhkarohkeaan operaatioon sabotaasiretkikunnan ujuttamiseen miinakenttien ja sukellusveneverkkojen läpi Suomenlahden pohjukkaan.

UC-57 oli yksi tehokkaimpia ja uusimpia Saksan keisarillisen laivaston sukellusvenetyyppejä I-maailmansodassa. Marraskuussa 1917 sitä käytettiin uhkarohkeaan operaatioon sabotaasiretkikunnan ujuttamiseen miinakenttien ja sukellusveneverkkojen läpi Suomenlahden pohjukkaan.

Aluksen kapteeni Friedrich Wißmann katkaisi piinaavan jännityksen.

– Olemme juuttuneet venäläisten laskemaan sukellusveneverkkoon.

Wißmann käski sähkömoottorit täysillä taaksepäin. Potkurit jauhoivat vettä kupliksi, mutta sukellusvene ei hievahtanut. Kapteeni käski painolastia etutankkeihin. Uusi yritys, mutta sukellusvene pysyi paikallaan. Oli kulunut kolme tuntia, ilmaa riittäisi vuorokaudeksi. Sen jälkeen sukellusvene hiljenisi lopullisesti. Kahdeksalla suomalaisjääkärillä oli nyt aikaa miettiä, miten tähän oli tultu.

Iskujoukko ja 2000 kiloa räjähteitä

Suomessa toteutettaviin sabotaasitehtäviin koulutettu jääkärijoukkeenjohtaja Woldemar Hägglund sai syksyllä 1917 käskyn ilmoittautua Saksan yleisesikunnan poliittisessa jaostossa Berliinissä.

Hägglundille ilmoitettiin salainen tehtävä. Saksalainen sukellusvene tulisi viemään Suomeen iskujoukon ja 2000 kiloa räjähteitä, joilla Kaakkois-Suomen rautateiden tärkeät sillat räjäytettäisiin käyttökelvottomiksi. Komennuskunnan johtoon saksalaiset olivat valinneet Hägglundin.

Rautateillä ennen sotaa työskennellyt Hägglund tunsi rataverkon ja sen sillat. Hän aloitti välittömästi räjähdysainemäärien laskemisen. Kun laskelmat olivat valmiit, oli operaatioon tarvittava materiaalimäärä kasvanut jo 4000 kiloon – jonka kaiken pitäisi mahtua ahtaaseen sukellusveneeseen.

Woldemar Hägglund sai syksyllä 1917 salaisen tehtävän.

Woldemar Hägglund sai syksyllä 1917 salaisen tehtävän.

Samaan aikaan kun Hägglund valmisteli räjäytystöitä, kaksi muuta jääkäriä Leo Ekberg ja Yrjö Tenhunen olivat saaneet kutsun salaiselle radiokurssille. Miehille opetettiin alan uusinta viestitekniikkaa edustavan radiolähettimen käyttö.

Hägglund palasi Berliinistä jääkäreiden pariin. Hän valitsi huippusalaiseen tehtävään viisi sopivaa miestä Polagenissa majailevasta, tuhotehtäviin koulutetusta erikoiskomennuskunnasta: jääkärit Väinö Strömbergin, Viljo Hämäläisen, Veikko Lähenniemen, Sulo-Weikko Pekkolan ja Einar Wichmannin (myöh. Vihma).

Miehille ei kerrottu edessä olevan tehtävän tarkoitusta eikä ajankohtaa. He saivat siviilivaatteet ja pistoolit sekä peitetarinan mahdollista kiinnijäämistä varten.

Se oli sukellusvene, maailmansodan uusi ase

11. marraskuuta yöllä jääkärit saivat tiedon: ”Räjähdyskomennuskunta ja radiosähköttäjät valmiina kello 5 aamulla”.

Operaatio oli alkanut, mutta suuri salaperäisyys leijui ilmassa. Vain osaston komentaja Hägglund tiesi, mikä miehillä oli edessä.

Toista vuorokautta kestäneen juna- ja kuorma-automatkan päätteeksi miehet huomasivat olevansa Itämeren rannalla Danzigin (Gdansk) satamassa. Oli puoliyö ja pimeää.

Miehet etsivät sataman laitureista laivaa, mutta eivät nähneet kuin pitkäomaisen, sikarinmallisen aluksen, jonka keskeltä nousi tornin tapainen laitos.

Se oli sukellusvene, maailmansodan uusi ase. Siitä oli kuultu puheita, mutta sellaista kukaan ei ollut aikaisemmin nähnyt. Räjähteet lastattiin kyytiin ja miehet komennettiin sisään ahtaaseen, kosteaan ja kylmään alukseen, tunnukseltaan UC-57. Matka Suomeen alkoi 12. marraskuuta kello 14.25.

Kuvituskuva

Ensimmäiset kilometrit alus kulki pinnassa, mutta pian oli edessä koesukellus. UC-57 oli uusi alus, eikä se ollut käynyt vielä koskaan yli 50 metrin syvyydessä. Nyt sitä tarvittiin, sillä matkalla olevat sukellusveneverkot piti alittaa 60 metrin syvyydessä. UC-57 laskeutui 60 metriin ja nousi ehjänä ylös.

Itämeri kuhisi miinoja, niitä oli kymmeniätuhansia. Venäläiset olivat laskeneet Suomenlahden suulle kaksi peräkkäistä miinavyöhykettä ja kaksi sukellusveneverkkoa. Niiden läpi olisi päästävä, miinaan osuminen tiesi varmaa kuolemaa.

Gotlantiin asti kuljettiin pääosin pinta-ajossa, se saavutettiin toisen matkapäivän iltana. Kolmantena päivänä lähestyttiin Suomea – ja ensimmäistä miinakenttää Hangon-Hiidenmaan välillä. Alus sukelsi 60 metrin syvyyteen, kun sen kyljistä alkoi kuulua teräksistä rapinaa. Miinojen vaijerit raapivat niiden alla matelevaa sukellusvenettä. Tuntien jännityksen jälkeen UC-57 oli läpäissyt ensimmäisen miinakentän.

Sitten alus pysähtyi. Se oli jäänyt kiinni sukellusveneverkkoon. Alus ei päässyt eteen, ei taakse, ei syvemmälle. Lopulta kapteeni Wißmann teki uhkarohkean päätöksen. Hän päätti antaa aluksen perän kohota, vaikka se saattoi tietää osumista ylempänä mahdollisesti kelluviin miinoihin.

Miehet jännittivät ja odottivat kumahdusta. Potkurit olivat peruutuksella, alus 40 asteen kulmassa, mutta mitään ei tapahtunut. Kunnes yht’äkkiä tuntui nykäys ja sukellusvene lähti kohoamaan kuin korkki. Se syöksyi kohisten pintaan.

Uusi sukellusyritys kilpistyi jälleen verkkoon. Lopulta Wißmann otti riskin ja ajoi miinavaaraa uhmaten pinnassa verkon yli.

Matkaa jatkettiin pinta-ajossa miinakentän läpi, vaikka riskit olivat valtavat. Piinallisten tuntien jälkeen 16. marraskuuta miinakenttä oli takana. Alus painui uudelleen sukelluksiin. Alkoi operaation viimeinen osuus, matka Loviisan edustalle Hamnskärin kallioiselle luodolle sukellusveneen pohja vedenalaisia kareja raapien.

  UC-57 katosi jäljettömiin

Kun UC-57 oli näköetäisyydellä, sen tornista annettiin sovittu valomerkki. Hamnskär ei vastannut. Alus laskeutui syvyyksiin ja nousi muutaman tunnin kuluttua uudistamaan valomerkin. Nyt saarelta annettiin sovittu valomerkki takaisin.

Hamnskärissä odotelleet suomalaiset ajoivat ulapalle kiinni sukellusveneeseen ja lasti purettiin pieniin luotsiveneisiin. Suomalaisten vastalahjana UC-57:n miehistö sai kotimatkalleen 80-kiloisen juustotahkon, voita ja kuusi litraa Savon viinaa.

Jääkärit hyvästelivät saksalaiset ja sukellusvene lipui yöhön.

Mitä sitten tapahtui, on osin hämärän peitossa. UC-57 katosi jäljettömiin Suursaaren itäpuolella. Ehkä se ajoi miinaan. Tai sitten sen oma miina räjähti kesken miinoituksenlaskun. Saksan rannikon kaikki radioasemat lähettivät alukselle kutsuja tauotta 22.–25. marraskuuta, mutta vastausta ei kuulunut.

Jääkärien suunnitelma Karjalan rautatieyhteyksien katkaisemiseksi ei toteutunut koko laajuudessaan. Tilanne kärjistyi sisällissodaksi ja räjähdyskomennuskunta joutui uusiin tehtäviin. Osa räjähteistä päätyi punaisten käsiin, osalla valkoiset räjäyttivät Kannaksen siltoja.

Juttu on julkaistu marraskuussa 2014 Ilta-Sanomien Jääkärit-erikoislehdessä.

Lue lisää 1910-luvun tapahtumista torstaina 5.1. ilmestyneestä Ilta-Sanomien 1910-luku-erikoislehdestä.

Hamnskärin ulkosaari sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Loviisasta. Saarelle pystytettyyn graniittiseen muistopaateen on hakattu jääkäreiden ja UC-57:n kaatuneiden saksalaisten merimiesten nimet.

Hamnskärin ulkosaari sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Loviisasta. Saarelle pystytettyyn graniittiseen muistopaateen on hakattu jääkäreiden ja UC-57:n kaatuneiden saksalaisten merimiesten nimet.

Kuvituskuva

Tuoreimmat osastosta