rac

Suomen itsenäisyys sinetöitiin täällä – IS kävi Svinhufvudin jalanjäljillä Pietarissa

Julkaistu:

Valtava marmoritaulu Leninin entisen työhuoneen edustalla kertoo kultakirjaimin, kuinka Suomen itsenäistyminen pääsi jopa osaksi Neuvosto-Venäjän ensimmäistä perustuslakia.

On asioita, jotka eivät muutu, vaikka kuluisi vuosisata. Yksi niistä näyttää olevan se, ettei suomalaisilla vierailijoilla ole noin vain asiaa vallankumousjohtaja Vladimir Iljitsh Leninin työhuoneeseen Pietarin Smolnassa.

Entisessä hienostoneitojen tyttökoulussa eli Smolnan instituutin tiloissa sijaitsee nimittäin nykyisin Pietarin kaupungin korkein hallinto kuvernööri Georgi Poltavtshenkon johdolla, joten turvatoimet ovat sen mukaiset.


Smolnassa toimii yhä edelleen myös Leninin asunto- ja kabinettimuseo, mutta koska museon tilat ovat keskellä toimivia hallintotiloja, ei ulkopuolisilla ole rakennukseen mitään asiaa ilman erillistä ennakkoilmoittautumista. Etukäteen on myös lähetettävä tulijoiden passitiedot, jotta henkilökunta tilaa propuskat ja ilmoittaa vierailusta vartijoille – mutta venäläiseen tapaan kaikki ei suju silti ilman pientä epävarmuutta.

Kun IS kävi Smolnassa viime kesänä valmistelemassa juttukokonaisuutta Suomen 100-vuotisjuhliin liittyen, ensimmäinen stoppi tuli eteen jo portilla vajaan sadan metrin päässä itse rakennuksesta. Jostain syystä tieto vierailusta ei ollut kulkeutunut portilla olleelle turvallisuuspalvelun työntekijälle – tai sitten vartijat halusivat vain hetken aikaa korostaa omaa tärkeyttään.


Nämä pienet viivytykset ja byrokraattiset hankaluudet eivät ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen piinaavaan jännitykseen, mitä vastikään itsenäiseksi julistautuneen Suomen kolmihenkisen valtuuskunnan on täytynyt tuntea Smolnassa joulukuun viimeisinä päivinä vuonna 1917.

Senaatin puheenjohtajan P. E. Svinhufvudin johtama lähetystö matkusti tuolloin Pietariin jättämään vastikään valtaan nousseelle neuvostohallitukselle virallisen pyynnön Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta. Pehr Evind Svinhufvudin lisäksi delegaatioon kuuluivat ministerivaltiosihteeri Carl Enckell ja lakitieteen tohtori Gustaf Idman.

Suomalaisvaltuuskunnan matka oli täynnä epävarmuutta, odottelua ja ehkä jopa suoranaista simputtamistakin, mutta matkan lopputuloksena oli joka tapauksessa kauan kaivattu paperi: Leninin johtama kansankomissaarien hallitus tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden, minkä jälkeen muut ulkovallat seurasivat nopeasti perässä.


Pääsivätpä suomalaiset loppujen lopuksi jopa kättelemään itse Lenininkin, vaikka tämän kerrottiin olleen viimeiseen asti vastahankainen tapaamaan ”niiden porvarien” kanssa.

– Lenin tuli ja ojensi meille kätensä, ja me esittelimme hänet Svinhufvudille, Enckell on muistellut tätä historiallista kohtaamista.

– Oletteko nyt tyytyväisiä, Leninin oli kysynyt. Joidenkin tietojen mukaan Lenin olisi tässä yhteydessä puhutellut myös suomalaisia ensin ”tovereiksi”, mutta korjannut sitten puhuttelun ”herroiksi”.

– Erittäin tyytyväisiä, Svinhufvudin kerrotaan vastanneen venäjäksi, sillä osasihan hän venäjää jo omien Siperian-karkotusvuosiensakin ansiosta.

Myöhemmin Svinhufvud itse oli muistellut sanavaihtoa näin käyttäen venäläisistä ilmaisua, joka oli tuskin tarkoitettu halventavaksi, vaikka se nykykorviin hieman särähtääkin:

– Ryssää siinä puhuttiin ja ryssäksi vastattiin. Sanottiin siinä vain suruttomat kiitokset erokirjeestä, Svinhufvud oli todennut.

On vaikea kuvitella, miltä Smolnassa näytti tuolloin, kun tsaarin vallan kaataneet kapinalliset olivat ehtineet pitää valtaamassaan aatelistyttöjen oppilaitoksessa siinä vaiheessa päämajaansa jo useamman kuukauden ajan. Se tiedetään, että paikalla vallitsi yhä jonkinlainen vallankumouksen jälkeinen kaaos: lämmitys ei toiminut kunnolla, paikalla vilisi monenlaista väkeä aina juopuneista punakaartilaisista pikkulapsiin ja kabinettien ilma oli sakeana mahorkan hajusta.

Nykyisin noista ajoista Smolnan edustalla on muistona mahtipontinen Leninin patsas, joka pystytettiin lokakuun suuren vallankumouksen kymmenvuotispäiväksi 1927. Vaikka Venäjällä oli Neuvostoliiton kaatumisen aikoihin 1990-luvun alussa vallalla patsaiden kaatamisinto, Smolnan Lenin on saanut seistä rauhassa.


Sisällä Smolnan yleisilmettä hallitsevat loputtoman pitkät käytävät, jotka ovat omiaan herättämään tietynlaista nöyryyttä ainakin tavallisessa suomalaisessa. Leninin museo on perustettu kahteen eri huoneistoon, jotka sijaitsevat eri puolilla taloa.

Huoneen numero 67 ovessa lukee yhä ”klassnaja dama”, mikä viittaa Smolnan instituutin aikaiseen tyttökoulun opettajattaren huoneeseen. Kyseessä on Leninin ensimmäinen työhuone, jossa hän ehti työskennellä juliaanisen kalenterin mukaan vain pari viikkoa eli 27. lokakuuta–10. marraskuuta 1917. Tämän jälkeen Lenin sai kabinetin numero 81, joka koostui useammasta yhdisteltävästä huoneesta.

Kabinetti numero 81 kuuluu kuitenkin tällä hetkellä siihen siipeen rakennusta, jossa sijaitsee myös kuvernööri Poltavtshenkon hallinto, joten sinne ei ole tällä kertaa asiaa. Smolnassa käyville turisteille esitellään myös aina vain nimenomaan Leninin ensimmäinen työhuone, vaikka suomalaisia vierailijoita tietenkin kiinnostaisi nähdä nimenomaan ne tilat, jossa Svinhufvudin valtuusto odotteli tuntikausia Leninin allekirjoitusta 31. joulukuuta 1917.


Mutta ennen kuin päästiin sinne saakka, Svinhufvudin johtama suomalaisdelegaatio oli jo kerran käynyt turhaan pyrkimässä Leninin pakeille päivää aiemmin. Suomen tunnustuspyyntökirje oli nimittäin osoitettu ”Venäjän hallitukselle” eivätkä bolshevikit suostuneet hyväksymään sitä. Myöskään kirjeen sanamuodon päällekorjaaminen ei käynyt päinsä, vaan Enckellin oli kirjoitettava kirje uudelleen ja osoitettava se ”kansankomissaarien neuvostolle”.

Niinpä kirjeen käsittely siirtyi päivällä eikä suomalaisilla ollut senkään jälkeen varmuutta siitä, tulisiko vielä jotain yllättäviä mutkia matkaan ja ehtisikö paperi tulla vielä ennen puoltayötä ja vuotta 1918.

Näin Svinhufvud on itse kuvaillut noita tunnelmia.

– Odotimme pari kolme tuntia suuressa eteisessä ja istuimme pöydän kulmalla, ja meillä oli turkit päällä ja lakit kädessä, sillä niitä ei uskaltanut jättää minnekään.


Enckell koetti tuolloin kiirehtiä bolshevikkihallituksen kansliapäällikköä Vladimir Bontsh-Brujevitshia, mutta mikään ei auttanut.

– Saatoimme vain nähdä, kuinka eräässä huoneessa kansankomissaarit istuivat paksussa tupakansavussa ja pohtivat varmaan meidänkin asiaamme, Enckell on muistellut.

Ei ole tarkkaan tietoa siitä, minkä vuoksi suomalaisdelegaatio joutui odottelemaan niin kauan, vaikka periaatteessa Leninin oli jo aiemmin viestittänyt, että neuvostohallitus tunnustaisi Suomen itsenäisyyden. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään pelkkä ”lahja” Leninin taholta, kuten se sittemmin on Neuvostoliitossa ja Venäjällä usein esitetty, vaan taustalla oli Leninin taktinen ajatus herättää Suomessa myönteisiä mielikuvia bolshevikkeja kohtaan ja auttaa Suomen työväenliikettä kohti vallankumousta.

– Lenin uskoi, että Suomen itsenäistyminen olisi vain välttämätön välivaihe, jonka jälkeen Suomessa tapahtuisi myös vallankumous, Smolnan museon johtaja Nikolai Tretjakov muistuttaa.

Edvin Laineen ohjaamassa suomalais-neuvostoliittolaisessa yhteistyöelokuvassa Luottamus (1976) Leninin allekirjoittaman tunnustuspaperin viipyminen selitetään näin: kansankomissaarien neuvosto halusi kirjoittaa valtiollisen julistuksensa arvokkaalle ”suomalaiselle silkkipaperille” tavallisen paperin sijaan, joten sitä oli ensin haettava kirjapainosta ennen kuin dokumentti voitiin antaa Svihufvudille. Epäselväksi jää, perustuuko tämä yksityiskohta historiallisiin faktoihin vai oliko se vain käsikirjoittajien kaunis tapa kuitata suomalaisdelegaation odotuttaminen.

Smolnan museossa vierailijoille esitellään myös Leninin ja Nadezhda Krupskajan käytössä olleet asuintilat, jotka on säilytetty kertoman mukaan käytännössä alkuperäisessä asussaan. Kyseessä on varsin pieni huone, jossa on kirjoituspöytä ja sohvanurkkaus sekä kevyellä väliseinällä erotettu makuusoppi.


Nykyihmisen silmiin osuvat erityisesti vallankumouspariskunnan makuujärjestelyt. Heillä molemmilla oli käytössään kapeat rautasängyt, joiden välissä oli pieni yöpöytä. Puitteet ovat juuri niin vaatimattomat kuin Leninin julkiseen imagoon sopiikin, mutta osasyy on myös silkassa sattumassa. Esimerkiksi sängyt ovat juuri niitä samoja, joissa Smolnan tyttökoulun oppilaat ja opettajat nukkuivat ennen vallankumouksen alkamista, joten rakennuksen uudet isännät ottivat ne vain uuteen käyttöön perustaessaan Smolnaan oman vallankumousneuvostonsa.

Yksi erikoisuuksista on Leninin työpöydän lamppu, joka oli valmistettu erityisesti hänen pyynnöstään. Valaisin oli tehty kaksoistoimintaiseksi, sillä tuohon aikaan sähkönjakelussa oli jatkuvia katkoksia. Niinpä sähkölamppu muuttui tarvittaessa myös kerosiinilampuksi, jos sähkökatko yllätti.

Suomalaisittain yksi kiinnostavimmista museon näyttelyesineistä on valtava marmoritaulu, johon on kultaisin kirjaimin kaiverrettu Neuvosto-Venäjän ensimmäinen perustuslaki vuodelta 1918. Taulu sijaitsee tällä hetkellä Leninin ensimmäistä työhuonetta vastapäätä, vaikka sen varsinainen paikka oli alkujaan Smolnan iso juhlasali.

Heinäkuussa 1918 voimaan astuneessa perustuslaissa on nimittäin selvin sanoin tunnustettu myös Suomen itsenäisyys ja bolshevikkihallituksen tuki sille. Perustuslain teksti noudattelee tammikuun lopulla Taurian palatsissa pidetyn Kolmannen yleisvenäläinen neuvostokongressi tekstiä ja Suomesta siinä lausutaan näin:

– Kolmas yleisvenäläinen neuvostokongressi kannattaa politiikkaa, jota Kansankomissaarien neuvosto on harjoittanut tunnustaessaan Suomen täyden itsenäisyyden, aloittaessaan joukkojen vetämisen pois Persiasta ja julistaessaan Armenian vapauden itsemääräämiseen.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana kyseinen Neuvosto-Venäjän ensimmäinen perustuslaki kannattaa muistaa senkin vuoksi, jos Venäjällä nousee esiin äänenpainoja, jotka haluavat jollain tavalla vähätellä tai jopa kiistää Suomen itsenäisyyden laillisuuden. Jos kiistämisten tielle lähdettäisiin, silloin kiistettäväksi tulisivat nimittäin koko neuvostovallan ja sitä kautta myös nyky-Venäjän oman historian perusteet pohjamutia myöten.



Lue lisää Ilta-Sanomien 1917-erikoislehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt