SM-liigaseura erotti pitkäaikaisen työntekijänsä – nyt potkut saanut vaatii oikeudessa isoja korvauksia

Mies vaatii entiseltä työnantajaltaan yli 40 000 euron korvauksia.

Kuvituskuva.

SM-liigajoukkueesta irtisanottu mies on vie irtisanomisasian oikeuteen.

SM-liigajoukkueen huoltajana yli 10 vuoden ajan toiminut mies pitää irtisanomistaan perusteettomana ja hänen työsuojeluasioissa osoittamaansa aktiivisuuteen liittyvänä.

Mies vaatii entiseltä työnantajaltaan käräjäoikeudessa 42 647 euron korvauksia. Kiekkoyhtiö kiistää kanteen.

53-vuotias mies oli aloittanut joukkueen päätoimisena huoltajana vuoden 2010 alussa.

Huoltajan mukaan niin hänellä kuin työtovereillakin oli ongelmia työntekijöiden oikeuksiin ja työterveyteen liittyvissä asioissa. Esimerkiksi lepoajat eivät huoltajan mielestä olleet toteutuneet lain edellyttämällä tavalla.

Kun työntekijät olivat neuvotelleet ongelmista keväällä 2021 työnantajan kanssa, huoltaja ja muuan toinen työntekijä eivät saaneet mielestään riittäviä vastauksia.

He ilmoittivat olleensa yhteydessä työsuojeluun neuvojen saamiseksi. Huoltajan mukaan työantajan edustaja ilmoitti ulkopuoliselle taholle tehdyn yhteydenoton loukkaavan häntä.

Kiekkoyhtiö irtisanoi kolme huoltajaansa yt-neuvottelujen jälkeen elokuussa 2021. 53-vuotiaan miehen työsuhde päättyi jouluna 2021.

Yhtiö perusteli irtisanomista taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä. Liigajoukkueen huolto ulkoistettiin henkilöstöpalveluyhtiölle.

Se pestasi kaksi muuta huoltajaa välittömästi, mutta joukkueen kokeneimmalle huoltajalle ei tarjottu työtä. Henkilöstöpalvelu palkkasi tehtävään miehen, jolla ei ollut aikaisempaa työhistoriaa kiekkoyhtiön palveluksessa.

Huoltaja vakuuttaa jättäneensä työhakemuksen henkilöstöpalveluyhtiölle, vaikka kirjautumisessa olikin vaikeuksia. Mies on liittänyt oikeudelle todisteeksi tulosteen työhakemuksesta.

Huoltaja vaatii käräjäoikeudessa kiekkoyhtiöltä 12 kuukauden palkkaa vastaavaa 42 647 euron korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Lisäksi mies vaati oikeudenkäyntikulujensa maksamista.

Huoltajan mukaan yhteydenotto työsuojeluun oli osaltaan syynä siihen, miksi luotetun, hyvän ja pitkäaikaisen työntekijän työsuhde irtisanottiin.

Kiekkoyhtiön mielestä huoltajien irtisanomisille oli taloudelliset ja tuotannolliset syyt, koska yhtiön liikevaihto oli 2021 pudonnut vuodessa 6,7 miljoonasta eurosta 4,6 miljoonaan euroon ja yhtiön taloudellinen tila oli huono.

Notkahdus johtui pitkälti koronarajoitusten vaikutuksesta.

Yhtiö ilmoittaa saaneensa huolto- ja hierontapalvelujen ulkoistamisella 30 000 euron vuotuiset säästöt.

Yhtiö korostaa, ettei se vastaa henkilöstöpalveluyrityksen tekemistä henkilöstövalinnoista.

Kiekkoyhtiön vastineessa kiistetään erikseen huoltajan väittämä työantajan edustajan tunnelataus eli loukkaantuminen työntekijöiden yhteydenotosta työsuojeluun.

Kiekkoyhtiö vaatii huoltajan kanteen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?