Ässät teki jättiyllätyksen, HPK kaatoi HIFK:n viimeisellä minuutilla – näin SM-liigassa pelattiin perjantaina

Liigassa pelattiin perjantaina viiden ottelun kierros.

Antti Pihlström onnistui HIFK:ta vastaan.

30.9. 21:58

Tappara–Ässät 1–4 (0–1, 0–3, 1–0)

SaiPa–TPS 1–4 (0–0, 0–2, 1–2)

HPK–HIFK 3–2 (1–0, 1–1, 1–1)

KooKoo–Lukko 0–2 (0–1, 0–0, 0–1)

KalPa–Sport 4–3 VL (0–0, 3–2, 0–1, 0–0, 1–0)

Perjantain SM-liigakierros käynnistyi joka paikkakunnalla maltillisesti, kun ensimmäisissä erissä nähtiin yhteensä vain kolmea maalia. Myöhemmin maalihanat aukesivat.

Tampereella nähtiin kierroksen suurin yllätys, kun Ässät haki väkevän vierasryöstön Tapparaa vastaan. Ässät löi hallitsevat mestarit lukemin 1–4.

Ässät katkaisi samalla lähes kymmenen vuoden mittaisen tappioputkensa Tapparaa vastaan vieraskentällä. Ässät voitti Tapparan edellisen kerran vieraissa joulukuussa 2012.

Kirvesrinnat eivät olleet ottelussa parhaimmillaan, mutta porilaisten tehokas viimeistely oli ottelun ratkaiseva tekijä. Porilaisten kolmosketju oli elementissään, ja Emil Erholtz ja Roope Talaja iskivät kumpikin tehot 1+1 mieheen.

Myös porilaisten maalia vartioinut Niklas Rubin oli ottelussa tarkkana ja torjui kaikki otettavissa olevat Tappara-laukaukset.

Ässien kamppailuintoa kuvasti oivasti joukkueen toinen maali, jossa Derek Barach oli hanakasti iskemässä Tappara-maalivahdin torjuman paluukiekon maaliin.

Ässät taisteli, repi ja raastoi Tapparan tylsäksi.

Tapparan otteet eivät vakuuttaneet kotiyleisöä, sillä Tapparan tehtyä pitkän kiekon päätöserän lopulla, tamperelaisyleisö vislasi omilleen.

Ennen SaiPa–TPS-ottelun alkua kotijoukkueen päävalmentaja Pekka Virtaa muistettiin tämän komeasta merkkipaalusta. Illan ottelu oli Virralle tämän 900:s kotimaan pääsarjassa.

Muuta mieluista ottelusta ei lappeenrantalaisvalmentajalle jäänyt käteen. TPS oli tyly vieras ja voitti ottelun lukemin 4–1.

SaiPa on ollut kuluvalla kaudella SM-liigan tehottomin joukkue, ja sama meno jatkui myös perjantain kotiottelussa. SaiPa on SM-liigan ainut joukkue, joka on tehnyt alle kymmenen maalia. Joukkuetta vaivasi viime kaudella sama ongelma.

Kotijoukkue naulasi ylivoimalla 1–2-kavennuksen päätöserän alkupuoliskolla, mutta noin puoli minuuttia kavennuksesta TPS karkasi jälleen kahden maalin johtoon. Rutinoitunut TPS piti isännät kuitenkin ahtaalla, ja SaiPan kiri jäi vain näennäiseksi.

TPS:n sensaatiohyökkääjä Anthony Rech iski jo kauden kuudennen maalinsa. Rechin pestaus on ollut turkulaisilta nappihankinta.

Vierailijoiden Scott Kosmachuk oli illan tehokkain peluri kahdella syöttöpisteellään.

Lukon kultakypärä Anrei Hakulinen napautti illan avausmaalin Kouvolassa, kun hän katkaisi KooKoon kultakypärä Linus Anderssonin syötön ja veivasi kiekon KooKoon maaliin.

Ottelun avauserä oli kotijoukkueen kannalta vaikea, kun KooKoo otti peräti neljä kahden minuutin rangaistusta.

Hakulisen osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi, kun kotijoukkue KooKoo jäi ottelussa tyystin ilman maalia. Erikoisen kamppailusta tekee se, ettei Lukon kumpaankaan maaliin merkitty syöttäjiä.

Lukon suuri sankari oli maalintekijöiden Hakulisen ja Tarmo Reunasen ohella nollapelin urakoinut Artjom Zagidulin. Venäläiskassari oli huippuiskussa ja pysäytti kaikki KooKoon 25 maalintekoyritystä.

HPK ja HIFK tarjosivat hämeenlinnalaisyleisölle viihdyttävän ja jännittävän kiekkokamppailun.

Kotijoukkue karkasi toisen erän avausminuutilla jo kahden maalin karkumatkalle, mutta edellisessä ottelussa tappioputkensa katkaissut HIFK ei luovuttanut.

Helsinkiläiset punnersivat itsensä päätöserässä tasoihin ja olivat lähellä siirtyä johtoonkin, mutta ottelu eteni tasalukemissa aina varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille saakka. Kokonaisajassa 59.23 HPK:n nuori puolustaja Jere Jokinen toi kiekon hyökkäysalueelle, liikkui keskustaan ja laukoi huonosta tasapainosta tarkan laukauksen HIFK:n maaliin.

Näin HPK raapi kolme sarjapistettä sarakkeeseensa. HPK sai onnistumisia laajalla rintamalla, mutta suurin tekijä voiton kannalta oli joukkueen kakkosketju, jonka jäsenistä kokenut Antti Pihlström iski komean 1–0-maalin ja Aleksi Mustonen puttasi joukkueensa 2–0-maalin.

Illan vaiherikkain ottelu miteltiin Kuopiossa.

KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen ei ollut tyytyväinen joukkueensa esitykseen ja otti aikalisän toisen erän avauskympillä. Aikalisä ei tuottanut välittömästi toivottua tulosta, kun nopeasti rivien kasaamisen jälkeen Sport meni johtoon.

Nopeasti vieraiden maalin jälkeen Miettisen aikalisä alkoi tuottaa toivottua hedelmää. KalPa iski reiluun neljään minuuttiin kolme maalia.

Sport iski perinteisen pukukoppimaalin toisen erän lopussa, sekunti ennen erän päätöstä.

Sport jatkoi toisen erän viime hetkien siivittämänä kolmannessa erässä, tasoitti ottelun ja pakotti ratkaisun voittomaalikilpailuun. Voittomaalikisassa KalPan tähtihyökkääjä ja kultakypärä Aapeli Räsänen oli kisan ainoa onnistuja.

KalPan tehokkaimmat olivat kaksi tehopistettä nakuttaneet Juuso Mäenpää, Jaakko Rissanen ja Lasse Lappalainen. Sportilta kahteen tehopisteeseen ylsi Lassi Vanhatalo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?