HIFK:n alkukausi on ollut häpeällisen huono – tylyt luvut kertovat kaiken

HIFK:n alkukausi on ollut heikko.

Ville Peltosella on kova työ edessään.

25.9. 8:32

Jääkiekon SM-liigajoukkue HIFK:n alkukausi on ollut vaikea. Stadin Kingit on viiden pelatun ottelun jälkeen sarjan jumbopaikalla kolmella pisteellä. Lauantaina HIFK hävisi kotonaan KooKoo:lle 1–5.

Vaikka kausi on yhä nuori, HIFK:ta ei ole totuttu näkemään jumbosijoilla saati koko sarjataulukon viimeisenä.

Helsinkiläisten musta alkukausi on ollut synkkä myös tilastojen valossa.

Twitter-tili #liigadata julkaisi perjantain tappion jälkeen helsinkiläisittäin lohduttoman tilaston.

– Neljä ottelua on toki todella pieni otos, mutta kuitenkin HIFK:n kauden aloitus on ollut sen huonoin nykyisen pistelaskun kausilla. Syksyt 1987 ja 1995 HIFK aloitti vielä huonommin, silloin neljän pelin jälkeen saldona oli vain yksi tasapeli, tili huomauttaa.

HIFK:n tilanne synkkeni lauantain kotitappion jälkeen entisestään, kun joukkue on viiden pelatun ottelun jälkeen edelleen kolmessa pisteessä.

HIFK:n tämän kauden pelaajabudjetti on noin kolmen miljoonan euron luokkaa. Alisuorittaminen satsauksista huolimatta tekee vaikeasta alkukaudesta yhä tuskaisemman.

Helsinkiläiset voittivat kauden avauksessaan HPK:n 4–1, jonka jälkeen HIFK on taipunut neljään peräkkäiseen varsinaisen peliajan tappioon. Neljässä viime pelissä HIFK on onnistunut maalinteossa ainoastaan viisi kertaa.

HIFK:n seuraava kamppailu on ensi keskiviikkona Sportia vastaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?