Teemu Selänne jyrättiin syrjään Jokerien taustalta – IS:n tiedot: Harry Harkimo toisen sijoittajaryhmän taustalla

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Jokerien SM-liigajoukkueen omistusta tavoittelevan sijoittajaryhmän taustalla olisi seuran ex-omistaja Harry Harkimo. Hän kiistää osallisuutensa.

Teemu Selänteen ympärille kasattu sijoittajaryhmä julkaisi sunnuntaina tiedotteen, jonka mukaan he eivät ole enää mukana neuvotteluissa Jokereiden mahdollisesta paluusta SM-liigaan.

Naurava Narri Oy:n nimellä operoinut sijoittajaryhmä kertoi, että seuran nimen ja logon omistama Jokerit ry on vetäytynyt hankkeesta.

Myöhemmin samana päivänä SM-liiga julkaisi tiedotteen, jonka mukaan Naurava Narri -ryhmän lisäksi liigaan on ollut yhteydessä toinenkin sijoittajaryhmä.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan toisen sijoittajaryhmän taustalla vaikuttaisi seuran entinen omistaja Harry Harkimo. IS on saanut asiaan vahvistuksen kahdelta eri taholta.

Harkimo olisi IS:n tietojen mukaan luvannut auttaa ryhmää rahoituksen löytämisessä ja liigalisenssin hankkimisessa. Lisäksi hänen pojastaan Joel Harkimosta olisi kaavailtu uuden Jokerit-yhtiön toimitusjohtajaa.

IS:n tietojen mukaan juuri Harkimo olisi ollut useampaan kertaan yhteydessä SM-liigaan liigalisenssiprosessin tiimoilta.

Ilta-Sanomat tavoitti sunnuntaina Harkimon, joka kiisti osuutensa.

– En ole mukana semmoisessa. En, Harkimo sanoi.

Onko pojastasi Joel Harkimosta kaavailtu Jokerien uutta toimitusjohtajaa?

– En mä tiedä. Ainoa mihin mä voin vastata on, että mä en ole mukana mitenkään Jokereissa. En sijoittajana enkä muutenkaan.

Oletko ollut taustalla vaikuttamassa nyt, kun Jokerit ry:n neuvottelut Selänteen ryhmän kanssa kariutuivat?

– En mä ole tehnyt mitään. Ne jotka on mukana varmaan tiedottaa, mutta mä en pysty tiedottaan, kun mä en ole tässä mitenkään mukana.

Oletko ollut yhteydessä SM-liigaan tämän asian tiimoilta?

– En mä ole mukana tässä projektissa.

Nykyisin kansanedustajana toimiva Harkimo tuli Jokerien omistajaksi 1990-luvun alussa ja oli nostamassa seuraa Suomen huipulle. Samalla hän rakensi Pasilassa sijaitsevan monitoimihallin, joka valmistui 1997.

Hän myi hallin ja 49 prosenttia Jokereista venäläisille Gennadi Timtshenkolle ja Rotenbergin perheelle vuonna 2013, jolloin julkaistiin myös Jokerien siirtyminen KHL:ään 2014.

Jokereiden KHL-taival oli raskaasti tappiollinen ja yhtiön toimintaa lahjoitettiin venäläisomistajien antamien lainojen turvin.

Lopulta Harkimo myi osuutensa vuonna 2019 Jari Kurrille. Kurrin yhtiön tilinpäätöksestä paljastui, että ex-kiekkoilija oli maksanut Harkimolle osakkeista runsaat 4 miljoonaa euroa.

Ilta-Sanomat ei lukuisista yrityksistä huolimatta ole tavoittanut Jokerit ry:n puheenjohtajaa Kim Borgströmiä kommentoimaan asiaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?