Ilves on tehnyt loppukaudesta sopimuksen tshekkipuolustaja Dominik Masinin kanssa. 25-vuotias Masin on Tampa Bay Lightningin toisen kierroksen NHL-varaus vuodelta 2014.
Vasemmalta laukova, 188-senttinen Masin on pelannut aiemmin Pohjois-Amerikassa AHL-farmisarjassa ja viime kaudella KHL:ssä Amur Habarovskissa. Hän pelasi Amurissa viime kaudella 47 runkosarjapeliä, joissa teki 2+9 pistettä.
Masin saapuu Suomeen lauantaina, ja on Ilveksen käytössä heti, kun kansainväliset pelaajasiirtoon liittyvät toimenpiteet on saatu järjestettyä.
– Dominik tuo peliimme monipuolisuutta sekä kiekollista ja kiekotonta osaamista, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kertoo Ilveksen verkkosivuilla.
Ilves kertoi myös torstaina, että maalivahti Marek Langhamer on sivussa 8–12 viikkoa.
Tilalle seura lainasi HIFK:n sopimuspelaajan Roope Taposen, joka on viime kaudella ja tämän kauden alun torjunut Mestiksen Kiekko-Espoossa. Taponen on Ilveksessä lainalla marraskuun maaottelutaukoon asti.
Vasta kymmenen ottelua SM-liigassa pelannut Ilves on sarjataulukossa sijalla 11.