C Moren SM-liiga­lähetykset pimenivät yhtäkkiä – ongelman syy mysteeri: ”Palautetta on tullut”

MTV:n urheilun ohjelmapäällikön Markus Auteron mukaan tietoliikennehäiriöitä on ollut muissakin palveluissa torstai-illan aikana.

Kuvituskuva keskiviikon liigakierrokselta

7.10.2021 21:51 | Päivitetty 7.10.2021 21:59

Monet kotimaisen jääkiekon ystävät kokivat torstai-iltana harmillisen yllätyksen, kun C Moren SM-liigalähetykset lakkasivat toimimasta.

MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero kertoo Ilta-Sanomille, että ongelma saatiin lopulta korjattua. Lähetysten kaatumisen syy on kuitenkin hämärän peitossa.

– Asia on ollut meillä selvityksessä. Kysymys on ollut laajemmasta tietoliikennehäiriöstä, joka ei koskenut tietojemme mukaan pelkästään palveluitamme. Ongelmia on ollut nähtävillä torstai-illan aikana monissa muissakin palveluissa kuin meillä, Autero kommentoi.

Vaikka lähetykset heräsivät lopulta henkiin, mielipahaa ehti jo viritä ympäri maata.

– Palautetta on kyllä tullut. Jonkin verran, ohjelmapäällikkö vahvistaa.

Autero ei osaa sanoa, kuinka montaa C Moren käyttäjää mystinen verkkohäiriö koski.

– Ja miksi joillain lähetys toimi, mutta toisilla ei? Asiaa selvitetään.

C Moren kanavilla nähdään viikonlopun aikana messevä kattaus liveurheilua. SM-liigaa pelataan isot kierrokset perjantaina ja lauantaina. Kanavan ykköstuotteisiin lukeutuvassa F1:ssä kilpaillaan Turkissa.

Markus Autero, onko samankaltaisia ongelmia odotettavissa tulevinakin päivinä?

– En pysty sanomaan yhtään.

SM-liigassa pelattiin torstaina kaksi ottelua. Nousukuntoinen JYP kukisti Jukurit 3–1 ja Sport Ilveksen lukemin 3–2.

Juttua päivitetty 7. lokakuuta 21.59. F1-kilpailu ajetaan viikonloppuna Turkissa eikä Yhdysvalloissa.

Lue lisää: Sport löi Ilveksen – näin pelattiin SM-liigassa torstaina

Lue lisää: SaiPa värväsi venäläishyökkääjän –”Laadukas ammattipelaaja”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?