Lukko kaatoi Kärpät – näin pelattiin SM-liigassa perjantaina - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Lukko kaatoi Kärpät – näin pelattiin SM-liigassa perjantaina

SM-liigassa oli kiekkoilta perjantaina.

Arttu Ilomäki kuului Lukon ratkaisupelaajiin perjantaina.

17.9. 21:25

Suomen mestaruutta viime kaudelta puolustava Lukko kukisti SM-liigassa Raumalla kotipelissään Kärpät voittomaalikisan jälkeen 5–4. Ratkaiseva maali merkittiin Arttu Ilomäelle.

Voitto oli Lukolle sen neljässä ottelussa kolmas peräkkäin.

Lukon avausmaalin teki ensimmäisessä erässä amerikkalaishyökkääjä Scott Pooley. Yli viiden ja puolen vuoden takainen nuorten maailmanmestari Vili Saarijärvi lisäsi Lukon johdon ylivoimalla toisessa erässä 2–0:aan.

Lukko johti kolmannessa erässä jo 4–1, mutta Kärpät imi kolmen maalin eron kiinni ja venytti ottelun jatkoajalle. Kaksi viimeistä kolmannen erän osumaansa Kärpät teki pelattuaan ilman maalivahtia.

Saarijärvi ja Kärppien Jesse Koskenkorva tekivät ottelussa kumpikin 1+1 pistettä.

Vaasassa 4–3-kotivoiton ottanut kotijoukkue Sport helpotti alussa tekemillään virheillä KalPan urakkaa.

Ensin 19-vuotias Kasper Simontaival pääsi ensimmäisessä erässä tuikkaamaan KalPa-uransa avausmaalin ja 1–0-osuman Sportin puolustaja Emil Johanssonin harhasyötön jälkeen. Toisen erän alussa KalPan Aapeli Räsäselle merkittiin 2–1-johto-osuma, kun kiekko meni maaliin Sport-puolustaja Juho Tommilan luistimesta.

Simontaival kuittasi Sportin Olavi Vauhkosen 2–2-tasoituksen lauottuaan suoraan syötöstä illan toisensa ylivoimalla 3–2. Michael Keränen kuitenkin tasoitti Sportille kolmannessa erässä taas ylivoimalla 3–3:een.

Kokenut Vauhkonen teki Sportille 1+2 pistettä.

Pelicans otti kolmannessa ottelussaan sarjakauden toisen voiton, kun lahtelaismiehistö peittosi kotikaukalossaan viime kauden hopeajoukkue TPS:n 1–0. Ainoan maalin teki Pelicansille neljännellä peliminuutilla tshekkihyökkääjä Jiri Smejkal.

Pelicansin maalivahti Emil Larmi piti nollan 22 torjunnalla.

HPK ja Ässät kiekkoilivat Hämeenlinnassa kaksi ensimmäistä erää maalitta. Jatkoajalle lähdettiin kolmannen erän kahden osuman jälkeen tasatilanteesta 1–1.

Kanadalaishyökkääjä Michael Joly ratkaisi HPK:lle 2–1-kotivoiton

Myös JYP otti kaksi sarjapistettä jatkoaikavoitolla. Sen sinetöi vieraissa KooKoota vastaan 2–1 ylivoimalla iskenyt JYPin kanadalainen hyökkääjä Braden Christoffer.

Liigan ainoa tappioton joukkue on tamperelainen Ilves. Se on voittanut kahdesta ottelustaan molemmat varsinaisella peliajalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?