Kuvat ja video: Näin Rauma sekosi Suomen mestaruudesta – vaatteet pois ja suihkulähteeseen! - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Kuvat ja video: Näin Rauma sekosi Suomen mestaruudesta – vaatteet pois ja suihkulähteeseen!

58 vuoden, 2 kuukauden ja 13 päivän odotus on päättynyt Raumalla.

11.5. 20:12

Se oli yksinkertaisesti täydellinen päivä Raumalla.

Maanantain kylmyys ja vesisade muuttui yön aikana kuin tilauksesta täydelliseksi kevätkeliksi. Aurinko tuli kirjaimellisesti esiin. Raumalaisten ilmeet olisivat silti olleet silkkaa aurinkoa, vaikka taivaalta olisi satanut jäisiä kiviä.

Koko päivän ilmassa väreili odotus, joka lupasi sukupolvien unelman toteutumista – ja samalla sukupolvien mittaisen Rauman trauman poistumista. Keskustan terassit alkoivat täyttyä jo iltapäivällä kahdelta.

Lupaus piti, unelma toteutui, trauma poistui. Edellisestä Lukon voittamasta Suomen mestaruudesta ehti kulua 58 vuotta, kaksi kuukautta ja 13 päivää.

Paljon kiteytyi Lukko-fani Toni Lehtisen paitaan. Hänen fanipaidassaan komeilee sukunimenä ”Stillwaitin”, numero on tietysti 63.

Nyt ei tarvitse enää odottaa.

Ei odoteta enää.

Raumalla makustellaan lausetta, jota jotkut eivät uskoneet koskaan kuulevansa.

Rauman Lukko on jääkiekon Suomen mestari.

Näin Raumalla juhlittiin mestaruutta ja elettiin mukana finaalin jännityksessä:

Mestaruusperinne: vaatteet pois ja suihkulähteeseen!

Rauman keväästä tuli kultainen.

Mestaruus!

Rauman keskustassa oli tunnelmat kohdallaan.

Kisakatsomossa oli riehakas meininki.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?