Raivo repesi SM-liigan kohutusta maalituomiosta – tuomaripomo paljastaa yllättävän näkemyksensä

Tapparalta hylättiin kiistanalainen maali maanantaina pelatussa välieräottelussa. SM-liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn sanoo, että hänen mielestään maali olisi pitänyt hyväksyä.

SM-liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönnin henkilökohtaisen mielipiteen mukaan Tapparan maali olisi pitänyt hyväksyä.

4.5.2021 13:13

Runkosarjan suvereenisti voittanut Lukko porhalsi SM-liigan finaaleihin kaadettuaan Tapparan maanantaina lukemin 1–0.

Otteluvoitoin 3–1 päättyneen sarjan jälkipyykkiä pestään yhä. Ratkaisuottelu kulminoitui kahteen kuohuttavaan videotarkastukseen: Tapparan maali hylättiin, mutta Lukon maali hyväksyttiin, vaikka molemmissa osumissa nähtiin hyökkäävän pelaajan kontakti maalivahtiin maalivahdin alueella.

SM-liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn sanoo, että hänen mielestään Tapparankin maali olisi pitänyt hyväksyä. Tuolla maalilla Tappara olisi karannut 1–0-johtoon toisen erän lopulla.

– Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei sitä voi sanoa varmaksi, että Tapparan pelaajan tahaton kontakti Lukon maalivahtiin vaikutti maalin syntymiseen. Yksi perusperiaatteistamme on, että ”50/50”-tilanteissa maali voittaa. Kiekko kimpoaa kahdesta pelaajasta ja mielestäni maalivahti menettää yhteyden kiekkoon. Siksi kontaktilla ei välttämättä ollut merkitystä. Minun mielestäni tämä oli hyvä maali, Rönn sanoo.

Maskia tilanteessa tehnyt Tapparan Patrik Virta kiistatta astuu tilanteessa Lukon maalivahdin Lassi Lehtisen mailan päälle maalivahdin alueella.

– Kysymys on siitä, vaikuttaako kontakti maalivahdin vapaaseen liikkumiseen ja kykyyn puolustaa maaliaan torjuntatilanteessa. Jos vaikuttaa, niin maali pitää hylätä. Tätä rajapintaa tuomarit tulkitsivat videotarkastuksessa. Heidän mielestään kontakti vaikutti maalivahdin työskentelyyn. Sitä tuskin kukaan pystyy satavarmasti sanomaan, olisiko maalivahti pystynyt torjumaan tilanteen ilman kontaktia, Rönn lisää.

Molemmat tilanteet näkyvät SM-liigan sivuilla julkaistussa ottelukoosteessa. Voit katsoa koosteen SM-liigan verkkosivuilta.

SM-liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn.

Rönnin mukaan tällaisissa tilanteissa lopullisen päätöksen tuomiosta tekee päädyssä oleva päätuomari. Tässä tilanteessa Lukon puolustusalueen päädyssä oli Stefan Fonselius.

– Prosessi menee niin, että tuomarit menevät katsomaan tilanteen ”pädiltä”, ja tilannehuoneesta haetaan heille kuvakulmia. Päätuomari on viimeisessä vastuussa ja tilannehuone konsultoi, Rönn sanoo.

Oliko kyseessä siis tuomarivirhe?

– Tässä on kyse tulkinnasta. Maalivahdin häirintätilanteissa joudutaan aina käyttämään tulkintaa, olivatpa säännöt millaisia tahansa. Tuomareilla on tällaisissa tilanteissa tulkintavalta. Minä näen tämän kyseisen tilanteen eri tavalla.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ja vaihtopenkiltä otteluita seurannut huippuhyökkääjä Kristian Kuusela mietteliäinä.

Onko tällä seuraamuksia päätöksen tehneelle tuomarille?

– Me arvioimme tätä tilannetta täällä. Kukaan ei tee tahallaan väärää tulkintaa. Nyt ei ole kyse suoranaisesta sääntövirheestä, vaan tämä on tulkintakysymys. Sääntökirjasta löytyvät perusteet hylätä maali tässä tilanteessa.

Kolmannessa erässä syntynyt Lukon maali puolestaan hyväksyttiin, vaikka sitäkin tarkasteltiin videolta. Lukon Anrei Hakulisen maila osuu tilanteessa Christian Heljangon patjoihin.

– Tässä tilanteessa pieni kontakti ei vaikuta millään tavalla maalivahdin työskentelyyn. Olen tulkinnasta tuomareiden kanssa samaa mieltä.

Mikko Petmanin tekemä maali hyväksyttiin. Sen maalin turvin Lukko marssi finaaleihin voitettuuan ottelusarjan lukemin 3–1.

Tilanteet eroavat toisistaan niin, että Tapparan maalissa Patrik Virta seisoo maalivahdin alueella, kun taas Lukon Anrei Hakulinen tökkää mailallaan maalivahdin patjoihin maalivahdin alueen ulkopuolelta.

Tällä ei kuitenkaan Rönnin mukaan ole merkitystä eikä se vaikuttanut tuomioihin, koska kontakti tapahtui molemmissa tilanteissa maalivahdin alueella. Tilanteissa arvioitiin siis vain sitä, vaikuttivatko kontaktit maalivahdin työskentelyyn.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?