Jan Caloun nousi kommunistisesta maasta NHL:n ennätysmieheksi ja SM-liigan legendaksi - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Jan Caloun vuonna 1999.­

Jan Caloun nousi kommunistisesta maasta NHL:n ennätysmieheksi ja SM-liigan legendaksi

Jan Caloun oli SM-liigan supertähti ja yksi parhaista ulkomaalaisvahvistuksista koskaan. Hän piti välillä joukkueitaan yksin pinnalla, mutta kun peli ei kulkenut, Caloun ei peitellyt sitä.


12.4. 18:48
  • HIFK:n mestaruudesta 1998 tuli sunnuntaina 11.4. kuluneeksi 23 vuotta. Tämä viime joulukuussa Urheilulehdessä julkaistu juttu kertoo joukkueen tähtipelaajan Jan Calounin tarinan. Tilaa Urheilulehti kotiisi täältä.

– Muistaako kukaan enää minua?

Tätä kysymystä pohti jääkiekon SM-liigan entinen tshekkitähti Jan Caloun, 47, viime helmikuussa, kun vanha pelikaveri Mika Kortelainen kutsui hänet vieraaksi HIFK:n otteluun.

Vastaus Calounin pohdintaan selvisi pian: 7911 katsojaa osoitti Calounille seisaaltaan suosiota, kun hän asteli esittäytymään Helsingin jäähallin kaukaloon ennen HIFK:n ja KalPan välisen ottelun alkua.

Ensimmäisellä erätauolla Caloun oli yleisön tavattavissa. Jono oli vielä toisen erän alkaessakin kymmenien metrien pituinen, eikä hän ehtinyt näkemään erän pelitapahtumia.

– Kun luistelin aikoinani jäälle, minua ei ikinä hermostuttanut yhtä paljon kuin nyt. Tärisin ja tunteet vain jylläsivät. Vaikka menestyin täällä, en odottanut että ihmiset muistaisivat minut niin hyvin. Olen tosi kiitollinen, Caloun tunnelmoi Urheilulehdelle pari päivää myöhemmin.

Jos jäälle meno vanhoilla päivillä hermostutti, kiekko lavassa kaukalossa Jan Caloun oli kuin kotonaan. Ei ihme, sillä monien huippupelaajien tapaan hän vietti lapsuutensa jäähallilla.

Calounin kohdalla jäähalli ei kuitenkaan ollut ”kuin toinen koti” - se oli oikeasti hänen kotinsa.

– Isäni oli töissä jäähallissa, ja meillä oli asunto hallin yhteydessä. Isäni vei minut jäälle, kun olin 3-vuotias, joten tiesin pienestä pitäen, miten pelata jääkiekkoa, Caloun muistelee.

Caloun syntyi Usti nad Labemissa 48 vuotta sitten, 20. joulukuuta 1972.

– Kasvoin kommunistisessa maassa, mikä oli rankkaa. Lapsena ei voinut tehdä muuta kuin käydä koulua ja urheilla. Asuin 15 vuotta jäähallissa, ja olin jäällä joka päivä 3-4 tuntia.

Kuten monet huippupelaajaksi päätyneet, Caloun pelasi mutta myös seurasi herkeämättä lajia ja imi oppia itseensä, kun hän toljotti pikkunassikkana vanhempien pelimiesten toimintaa.

– Katsoin kaikki mahdolliset miesten ja nuorten pelit. Kävin pukukopissa, juttelin vanhemmille pelaajille ja opin katselemalla. Seurasin suosikkipelaajiani herkeämättä eri tilanteissa ja otin heistä oppia. Itse menin jääharjoitusten jälkeen ulos laukomaan kiekkoja pieneltä matolta, ja pelasimme kaverien kanssa jatkuvasti jotain, Caloun hymyilee.

IS/Urheilulehti tapasi Calounin viime talvena Helsingin jäähallissa.­

Yksi esikuvista oli Petr Rosol, Tshekin maajoukkuehyökkääjä, joka tuli Calounin tapaan Usti nad Labemista ja pelasi Litvinovissa, johon Caloun siirtyi juniori-ikäisenä itsekin pelaamaan. Myös Rosol ampui oikealta ja oli liki tarkalleen 177-senttisen Calounin mittainen.

– Et taida tietää valtaosaa niistä pelaajista, joita seurasin ja ihailin aikoinani. He eivät olleet mitään nimimiehiä, mutta erittäin hyviä jääkiekkoilijoita. Kommunistisessa yhteiskunnassa emme tienneet mitään läntisen maailman asioista, mutta kun meille sitten selvisi Wayne Gretzkyn ja Mario Lemieux'n tapaisten pelaajien olemassaolo, ihailin toki myös heitä.

Maailman parhaaseen liigaan, NHL:ään, vei myös Calounin tie, kun hän oli ensin takonut pisteitä kotimaansa pääsarjassa.

Tshekkitaiturin varasi laajennusjoukkue San Jose Sharks, joka huusi hänen nimensä neljännellä kierroksella vuoden 1992 varaustilaisuudessa.

Kaksi vuotta myöhemmin, 21-vuotiaana, Caloun lähti Pohjois-Amerikkaan, mutta Kalifornian auringon sijasta tutummaksi tuli bussissa istuminen ja vaatimattomampien kiekkopitäjien kiertäminen.

Hän teki avauskaudellaan farmiliiga IHL:n Kansas City Bladesissa 76 runkosarjaottelussa 73 (34+39) pistettä ja 21 pudotuspelikamppailussa 23 (13+10) pistettä.

Kova jälki jatkui myös toisella kaudella, ja keväällä Caloun pääsi NHL:ään. Siellä hän teki saman tien historiaa: neljä maalia neljällä ensimmäisellä laukauksella NHL:ssä.

– Se on yhä ennätys, Caloun sanoo ylpeänä.

NHL:ään liittyy myös vähemmän hohdokkaita muistoja. Caloun pelasi Sharksissa kolmen kauden ajan, mutta joutui tahkoamaan lähinnä farmissa. Siellä pisteitä tuli kuin liukuhihnalta, mutta NHL:ssä mahdollisuudet jäivät vähiin.

– Siitä olen tosi surullinen. Olin 2,5 vuotta farmissa Kansas Cityssä, vaikka aloitin NHL:ssä tosi hyvin. Pelasin siellä yhdessä Ville Peltosen kanssa. Hänet haluan nostaa esiin: Ville on hieno mies ja joukkuekaveri. Hän antoi loistosyöttöjä, joista tein maaleja.

Peltonen, Caloun ja Darren Turcotte pelasivat samassa ketjussa kevään 1996, kun Caloun teki neljä ensimmäistä maaliaan. Yhteensä pisteitä tuli 8+3=11 yhtä monessa ottelussa.

Calounin ja Peltosen välinen arvostus on molemminpuolista. Jotain kertoo se, että Peltonen puhui tätä artikkelia varten vanhasta pelikaveristaan yhtä soittoa liki puoli tuntia.

Ensimmäisenä Peltosellakin tuli mieleen Calounin neljän osuman putki.

– Se oli aikaa kauppatakarajan jälkeen kauden loppupuolella. Kova suoritus Janilta ja hyvä startti. Olimme molemmat tulokkaita ja tuntui, että tästähän tämä lähtee. Seuraavan kauden alkaessa Jan joutui farmiin ja minulla meni polvi rikki.

Peltonen näki vierestä ne taidot, joita suomalainen kiekkoväki sai pari vuotta myöhemmin todistaa SM-liigassa.

– Siinä hyökkäyspelaamisessa oli jotain hienoa ja todella makeaa tyyliä. Jan oli niin ovela, että hän pystyi hienosti piilottamaan laukausta ja syöttöä. Hänellä oli myös harvinainen tyyli, jolla tulla kulmista ulos – sellaista tasapotkua, Peltonen jatkaa.

– Veskarit sanoivat, etteivät he yhtään tienneet, mihin Jan oikein vetää. Hän pystyi vaihtamaan laukauksensa ajoitusta tosi taitavasti.

Ville Peltonen ja Jan Caloun olisivat mieluusti pelanneet yhdessä HIFK:ssa, mutta tässä vuoden 2002 kuvassa Caloun edustaa Bluesia ja Peltonen Jokereita.­

Taidot olivat kiistattomat, mutta siitä huolimatta Caloun ei lunastanut paikkaa NHL:ssä. Ajat olivat erilaiset: estopeli ja trap kukoistivat vuoden 1995 mestarin New Jerseyn johdolla, ja NHL oli murroksesta huolimatta yhä ensisijaisesti paikallisten pelaajien sarja, jossa alaketjut täytettiin isokokoisilla jyrillä.

– Varmaan siellä oli tuon tason kavereille nykyistä vähemmän paikkoja. Se on nyt muuttunut, ja toki 2005 tulleiden sääntötulkintojen jälkeen tilanne olisi myös ollut eri. Siihen aikaan sai pitää kiinni ja olla reppuselässä. Sharksissakin oli aika sekava jakso silloin käynnissä: koutsit vaihtuivat ja GM-tasolla tuli muutoksia. Joskus noissa hetkissä löytyy mahdollisuus, joskus kaikki on vaikeaa, Peltonen sanoo.

Calounin kohdalla NHL-unelman mureneminen tarkoitti toisen unelman toteutumista. Sellaisen unelman, jonka olemassaolosta hän tuskin nuorempana tiesi. Tshekkihyökkääjä tuli syksyllä 1997 Helsinkiin ja HIFK:hon.

Caloun voitti kaudella 1997–98 paitsi SM-kultaa myös olympiakultaa. Tässä mestaruutta juhlivat Prahassa vasemmalta oikealle Jaroslav Spacek, Jiri Dopita, Caloun, Josef Beranek, Milan Hnilicka, Frantisek Kucera, Jaromir Jagr, Vladimir Ruzicka, Dominik Hasek ja David Moravec.­

Kaupunkiin ja seuraan, joista tuli hänelle henkinen koti, jossa hän huomasi vanhoilla päivillään olevansa yhä huippuarvostettu. Kausi 1997–98 oli jymymenestys Calounille. Ensin hän voitti olympiakultaa Tshekin paidassa Naganossa, ja keväällä HIFK voitti mestaruuden ryhmällä, jota pidetään yhtenä historian parhaista ellei parhaana SM-liigajoukkueena.

– Voitimme yhdeksän ottelua yhdeksästä. En halua sanoa, että se oli helppoa, mutta meillä oli niin hyvä joukkue... Mestaruuden voittaminen on tietysti aina vaikeaa, mutta ympärilläni oli valtavan hyviä pelaajia, Caloun sanoo.

Yksi heistä oli Olli Jokinen, joka laukoi ratkaisevan jatkoaikamaalin Ilveksen verkkoon. Jokisesta ja mestarijoukkueesta riittää tarinoita.

– Kun voitimme mestaruuden ja olimme juhlahumussa taksissa, Olli sanoi, että tein nyt voittomaalin, seuraavaksi lähden 15 vuodeksi NHL:ään ja sitten ostan tämän kaupungin, Caloun nauraa.

– Muistan ne juhlat hyvin. Paljon alkoholia, kaikilla oli kivaa. Koko kausi oli hieno. Meillä oli kovat koutsit, Caloun jatkaa.

Hän toistaa usein kuullut luonnehdinnat: Erkka Westerlund oli hiljainen strategikko, joka kannusti joukkuetta. Raimo Summanen oli Calounin mukaan aktiivinen touhuaja, ”aika kahjokin kaveri”.

– Haluan sanoa Raimosta yhden asian: hänen harjoituksensa olivat kovia ja auttoivat minua paljon. Opin Suomessa kovan harjoittelun merkityksen. Siksi minulla meni Suomessa niin hyvin: Vaikka olin taitava ja lahjakas, en ollut aiemmin harjoitellut yhtä kovaa.

HIFK oli keväällä 1998 todellinen tähtisikermä.­

Vuotta myöhemmin HIFK oli taas finaaleissa. Ensimmäisellä SM-liigakaudellaan 48 pinnaa runkosarjassa naputellut Caloun takoi käsittämättömät 81 tehopistettä (24+57) ja jatkoi samaa pudotuspeleissä: 14 (8+6) pinnaa yhdeksässä pelissä.

HIFK hävisi kuitenkin finaalit, ja Caloun oli sivussa ratkaisupelistä, jonka TPS voitti Mika Alatalon maalilla 1-0. Tshekkitähti oli pelikiellossa, kun hän oli kolmannessa finaalissa hajottanut Turussa kaukalon pleksin.

– Olin tosi turhautunut. Minulle huudeltiin jotain katsomosta. Ajattelin että pleksi on muovia, mutta se olikin lasia ja hajosi. En odottanut sitä. Se oli minulta huono ratkaisu, olisi täytynyt osata pitää hermot kurissa, Caloun sanoo nyt jo hymyssä suin - ja muistaa seuraavana syksynä vieneensä Stiga-lätkäpelin lahjaksi perheelle, jonka pieni lapsi oli saanut hajonneesta pleksin lasista haavan.

Sellainen Caloun oli: temperamenttinen ja tunteensa avoimesti näyttänyt pelaaja, jota omat rakastivat ja vastustajat inhosivat. Caloun oli paitsi huipputaitava, vastustajien mielestä joskus helposti kaatuillut ja jäähyjä kalastellut tuittuilija, jolla läikkyi välillä yli.

Caloun on avoin aikoinaan tekemistään virheistä ja siitä, miten on uransa jälkeen juniorivalmentajana opastanut pikkupoikia.

– Olin paras pelaaja, mutta lensin ulos joukkueista, koska sorruin välillä typeryyksiin. Saatan opettaa lapsille, miten kannattaa laukoa tai takakarvata. Samaan aikaan kerron, että älä hakkaa mailaasi pleksiin. Pitää olla vahva henkisesti. Minä en aina ollut. Tein paljon hyvää, mutta myös pahaa, asioita jotka satuttivat ihmisiä.

Vaikka Caloun tiedettiin lyhytpinnaiseksi, hän ei tuloksellisesti hyytynyt tiukoissa paikoissa: saldo 36:ssa SM-liigan pudotuspeliottelussa oli 51 (23+28) pistettä.

Kun puhutaan Westerlundia ja Summasta HIFK:ssa seuranneesta Ismo Lehkosesta Calounin yhteydessä, monille saattaa tulla mieleen esimerkiksi Lappeenrannassa pelattu vieraspeli, kun Lehkonen ja Caloun eivät saapuneet vaihtoaitioon vaan pysyivät koko kolmannen erän pukukopissa.

Ennen kuin kissa nostetaan pöydälle, Lehkonen muistuttaa, että Caloun teki hänen alaisuudessaan avauskaudella kovat pisteet: 44 ottelussa 38+34=72, joilla hän oli joukkueen ylivoimaisesti tehokkain pelaaja.

Lehkosen mukaan kaksikon välillä räiskyi, mutta ensisijaisesti Caloun oli hänen tärkein pelaajansa, joka sai vapauksia ja jonka ympärille Lehkonen rakensi joukkueen hyökkäyspelin.

Valmentajaa korpeaa yhä se, miten kolmatta peräkkäistä finaalipaikkaa hakenut HIFK hävisi TPS:lle tiukan välieräsarjan 2000. Lehkonen ei ole unohtanut sitä, miten Calounia kohdeltiin. Tshekkitähti oli paljon edelliskaudesta muuttuneen joukkueen keihäänkärki.

– V***tti, että pudotuspeleissä tiettyjä tshekkiartisteja, esimerkiksi Calounia, sai heille luodun väärän maineen takia vetää tuplasti kovempaa. Jokainen vastustaja oli yliviivannut punaisella tussilla hänen nimensä, että porsastelkaa ja sikailkaa, yrittäkää saada hänet pois balanssista. Jan otti triplamäärän iskuja verrattuna joihinkin muihin pelaajiin.

Tshekkitähden aika HIFK:ssa päättyi jokseenkin rumasti. Hän oli kevään 2000 jälkeen lähtenyt uudelle yritykselle NHL:n laajennusseuran Columbuksen väreihin, mutta yritys epäonnistui. HIFK otti tähtensä takaisin, mutta Calounin paluu sekoitti yleisen käsityksen mukaan joukkueen, jonka kausi päättyi mahalaskuun.

Lehkonen on itse sitä mieltä, että suurin syy HIFK:n kompurointiin oli hänen saamansa toimintakielto. Lehkosta risoo yhä voimakkaasti ”kova kakku”, jonka hän sai silloin, vaikka hänet todettiin poliisitutkintaa myöden syyttömäksi HIFK:n Veli-Pekka Kautosen ja JYPin Jussi Pesosen väliseen tappeluun.

Lehkonen kokee pitkän poissaolonsa ja joukkueen jäsenten poliisikuulusteluissa ravaamisen sekoittaneen sarjakärjessä olleen joukkueen kauden. Ei niinkään Calounin, joka teki tuossa samaisessa JYP-pelissä, paluuottelussaan, heti 1+2=3 pistettä.

Niin tai näin, talvella Caloun vaelteli varjojen mailla, ja joukkueellakin oli vaikeaa. HIFK antoi toimintakieltonsa jälkeen pari peliä valmentaneelle Lehkoselle seurahistorian ensimmäisenä valmentajana potkut.

Pentti Matikainen, Jan Caloun ja Jaroslav Bednar HIFK:n vaihtoaitiossa ottelussa Pelicansia vastaan 6. maaliskuuta 2001.­

Päävalmentajan tehtäviä hoiti sen jälkeen ensin kakkoskoutsi Timo Blomqvist ja sitten varatoimitusjohtaja Pentti Matikainen. Matikainen muistelee nyt Urheilulehdelle, että Caloun hyllytettiin keväällä 2001 keskenkuntoisuuden takia.

Tshekkitähdellä oli sopimus IFK:hon myös seuraavasta kaudesta, ja Matikaisen mukaan kuntoutuksella haettiin vauhtia jo seuraavaan kauteen.

– Hän ei oikein hyväksynyt sitä. Meille tuli myös uusi valmennustiimi (päävalmentajana Heikki Mälkiä), joka ei päässyt Calounin kanssa samalle aaltopituudelle. Katsoin, ettei tilanteen jatkuminen sellaisena ole kenenkään etu. Pääsimme yhteisymmärrykseen Jussi Salonojan kanssa, ja Caloun siirtyi Espooseen. Totesimme, että tämä on kaikille osapuolille parempi, Matikainen muistelee.

Bluesissa Calounin alku oli tahmea, ja hän keräsi alkukaudesta lähinnä syöttöpisteitä. Kokonaissaldo (48 ottelussa 15+43=58 pistettä) oli kuitenkin väkevä heti ensimmäisellä kaudella.

Toinen kausi Espoossa oli yksi hänen parhaistaan. Pistetykitys ei ollut samanlaista kuin HIFK:ssa, mutta toisaalta ketjukaveritkaan eivät olleet samanveroista tähtiluokkaa. Caloun oli pistepörssin jaettu ykkönen tehoillaan 22+33=55.

Sen lisäksi hän otti vain kuusi jäähyminuuttia, mikä oli hänen uransa ylivoimaisesti pienin saldo Suomen kaukaloissa.

SM-liigan pudotuspeleissä alettiin pelata samoihin aikoihin puolivälierät paras seitsemästä -systeemillä. 2000-luvun alun ikuinen alisuorittaja Blues oli kerrankin lähellä jymymenestystä, mutta Tappara meni jatkoon voitoin 4–3.

Ratkaisupelissä Espoossa Caloun tasoitti viimeisellä minuutilla, mutta Tappara jyräsi jatkoajalla jatkoon ja lopulta mestaruuteen. Caloun teki Bluesin 16 maalista viisi ja syötti neljä.

Tapparan mestaruusmaalin laukonut Esa Pirnes muistaa tshekkitähden esitykset hyvin. Kyseessä oli pelaaja, jonka ympärille koko vastustajajoukkue oli rakennettu – ja joka oli ratkaista yksilötaidoillaan sarjan.

– Muistan katsoneeni hänen taitoaan ja oveluuttaan jo silloin, kun Caloun pelasi vielä HIFK:ssa. Yritin ottaa siitä oppia. Silloin Bluesia vastaan seitsemän pelin sarjassa tuntui, että aina kun hänellä oli kiekko, selkäpiihin tuli kylmä hiki. Hän oli niin hyvä, Pirnes muistelee.

– Jos mietitään sarjan parasta pelaajaa, hän jäi aivan ylivoimaisena mieleen. Calounia vastaan oli älyttömän vaikea pelata. SM-liiga oli siihen aikaan niin kovatasoinen, ettei NHL:n ulkopuolella ollut silloin montaa yhtä hyvää pelaajaa.

Tappara ja Blues kohtasivat myös edelliskeväänä puolivälierissä. Tappara oli silloin parempi voitoin 3–0, ja Caloun ajettiin viimeisessä pelissä ulos, kun hän pysäytti Pirneksen päätöserässä korkein kyynärpäin.

Pirnes painottaa, ettei teko ole jäänyt hänen mieleensä: Sellaista tapahtui siihen aikaan nykypäivää huomattavasti useammin.

– Ehkä se kuvastaa myös sitä, miten suuri tuloksentekovastuu hänellä oli. Tahtipuikko oli hänen käsissään, ja varsinkin Bluesissa joukkue oli rakennettu hyvin pitkälti hänen varaansa. Ja kun vihaa häviämistä, tuollaista voi käydä. Ei hän jäänyt mieleeni mitenkään likaisena pelaajana.

Bluesissa Caloun pelasi yhdessä myös Kari Kalton kanssa. Kalto oli pienessä roolissa mukana jo HIFK:n mestarijoukkueessa 1998, mutta sinipaidassa hän näki vielä paremmin tshekkivirtuoosin taituruuden.

– Täysin poikkeuksellinen hyökkäyspään pelaaja. HIFK:ssa tietysti näin jo sitä läheltä, mutta varsinkin Espoossa huomioin, kuinka hyvä hän oli. Aivan jäätävä pelaaja. Hän oli myös kopissa mukava jätkä. Pilke oli silmäkulmassa, vaikka ottikin lajin aika vakavasti.

– Pelasimme melkein pari vuotta samassa ketjussa Espoossa. Paras paikka, jossa sain pelata. Hurmeen Make oli kolmantena siinä. Jan oli todella vaativa ketjukaveri. Ei ilkeä tai mitään, mutta asioita piti tapahtua. Hän oli säntillinen siitä, että minun piti olla tietyissä paikoissa, Kalto muistelee.

Jan Caloun ja Kari Kalto pelasivat paljon samassa ketjussa Bluesissa.­

Myös Marko Tuomainen pelasi Calounin kanssa molempien joukkueiden väreissä.

– Päivittäin sai ihmetellä, kun hän heitti kaneja hatusta harjoituksissa ja peleissä. Aina kun tarvittiin tärkeää maalia, tiedettiin että se voisi tulla - ja yleensä hän ei pettänyt odotuksia. Caloun pystyi pelaamaan äärimmäisen hyvin paineen alla ja halusi ottaa vastuuta omille harteilleen. Hän ei ollut äänekäs pelaaja kopissa, mutta pystyi johtamaan joukkuetta teoillaan olematta varsinainen johtajatyyppi.

Calounilla on ollut maine vaikeana pelaajana. Silti yksikään tätä juttua varten haastateltu entinen pelikaveri ei korosta tshekissä sitä puolta, vaikka helppoa Caloun ei pelikaverien elämästä aina tehnyt.

Nykyinen pelaaja-agentti Jukka Tiilikainen istui Espoossa yhden kauden ajan Calounin vieressä pukukopissa.

– Hauska jätkä kaikin puolin, mutta joukkueen jäsenenä ei helpoin. Kun oli vaikeaa, ja etenkin jos hänellä itsellään oli vaikeaa, se kyllä näkyi. Tyypillinen tshekkiluonne. Toisaalta jos miettii maalintekijöitä, kuka heistä ei olisi loppupeleissä individualisti? Tiilikainen miettii.

Kolmannella ja viimeisellä kaudellaan Bluesissa Caloun teki yhä tulosta (44. 16+23=39), mutta olemus oli muuttunut tuskaiseksi. Helmikuussa 2004 hän lähti Espoosta. Sopimus olisi jatkunut seuraavaan kauteen, mutta Calounin aika SM-liigassa oli ohi.

Mitä oikein tapahtui? Huhuja riitti, mutta näitä henkilökohtaisia syitä Caloun ei halua avata vielä tänäkään päivänä.

– Olin saanut tarpeekseni asioista Suomessa... Minun ja perheeni ympärillä tapahtui liikaa, Caloun muotoilee.

Myös Bluesin toimitusjohtajana toiminut, Calounin kanssa HIFK:n mestarijoukkueessa pelannut Christian Ruuttu vaikenee lähdön syistä.

– Loppuvaiheessa oli ongelmia. Työnantajana meillä ei ollut oikeutta kertoa niistä asioista, enkä tee nytkään niin.

Vaikka Caloun tienasi SM-liigassakin hyvin, lähtö mahdollisti ruplakasat.

– Olin saanut joka vuosi Venäjältä huipputarjouksia, joista agenttini kertoi minulle. Olin jatkanut aina vain Suomessa, mutta sitten lähdin Venäjälle.

Venäjällä Caloun viihtyi Severstalissa vain muutaman ottelun ajan ennen kuin palasi kotimaahansa. HIFK:hon paluu oli välillä mielessä - seurasta lähtö harmittaa häntä yhä.

Kun Calounin ja vaimo Marketan lapset Matyas, nyt 15, ja Lukas, nyt 12, syntyivät, oli helpompi olla kotona Tshekissä lähellä tukiverkostoa.

Urallaan Caloun pääsi vielä pelaamaan Tshekin liigan finaaleissa 2007 Pardubicen paidassa ja nostamaan kotikaupunkinsa Usti nad Labemin ylpeyden pääsarjaan 2009 ennen kuin laittoi luistimet naulaan 2010.

Sen jälkeen hän on toiminut eri tehtävissä kotikaupungissaan: On valmentanut poikiaan, toiminut seuran urheilujohtajana ja kokeillut edustusjoukkueen päävalmentajanakin.

SaiPasta ja Jokereista tuttu tähtipelaaja, Calounin ystävä Vladimir Machulda oli apuvalmentajana, mutta pesti päättyi pikatahtia. Caloun sanoo yrittäneensä valmentaa suomalaisella tavalla. Opit kaikuivat kuuroille korville, ja niukat tappiot seurasivat toisiaan.

– En halua sanoa, että pelaajat kääntyivät meitä vastaan, mutta joillekin se oli tosi erilaista, että joka päivä pitäisi harjoitella kovaa, kuten me harjoittelimme Suomessa, Caloun naurahtaa.

Viime talvena Caloun ihasteli Suomen-visiitillään paitsi Helsingin ja Espoon kasvua myös sitä, miten paljon HIFK:n juniorijoukkueissa oli pelaajia. Kotonaan hän on tottunut siihen, että ikäluokkajoukkueita on hankala saada täyteen. Syynä hän pitää yksinkertaisesti mukavuudenhalua ja laiskuutta.

Harvemmat valitsevat nykyään jääkiekon - ja hekin jotka valitsevat, ovat Calounin mukaan usein laiskoja.

– On paljon helpompaa mennä pelaamaan salibandya, jossa harjoitellaan vain 2-3 kertaa viikossa ja pelataan yksi peli. Se ei ole niin kovaa kuin lätkä, kun pitää treenata melkein joka päivä ja viikonloput ollaan pelireissuilla. Moni valitsee helpomman reitin.

Hän haaveilee valmentavansa joskus Suomessa, mielellään HIFK:ssa, ja näkevänsä poikansa seuran paidassa.

Myös australialaisen Kale Costan Caloun haluaisi nähdä Suomessa pelaamassa. Costa, 18, debytoi viime kaudella Tshekin Extraligassa.

– Sain viestin viitisen vuotta sitten Australiasta tshekkinaiselta, joka toimii sikäläisessä seurassa. Hän kertoi lahjakkaasta pelaajasta, jolla ei olisi lajissa tulevaisuutta Australiassa, Caloun kertoo.

Caloun ja pojat.­

Caloun otti pojan asumaan luokseen kolmeksi vuodeksi ja valmensi häntä.

– Hän on loistava luistelija. Olin aluksi todella yllättynyt siitä, sillä Australiassa hän oli harjoitellut ehkä kaksi tuntia viikossa. Olin häkeltynyt hänen taidostaan. Hän sopisi hyvin Suomen liigaan: loistava luistelija, hyvät kädet ja hyvä laukomaan.

Vaikka kiekkotaituri puhuu nyt uudesta sukupolvesta, on selvää, ettei Caloun ole unohtunut pelaajana. Kannattajien lisäksi entiset joukkuetoverit pitävät liekkiä yllä.

– Upea pelaaja. Yksi tärkeimmistä ja parhaista kokemuksistani jääkiekossa oli olla Janin ketjukaveri. Siinä oli kemiaa, jota harvoin kokee, Ville Peltonen sanoo.

Caloun oppi Suomesta ja suomalaisilta, mutta hänelläkin riitti annettavaa täällä. Peltosen mieleen on jäänyt vajaan 25 vuoden takainen illallinen ottelun jälkeen.

– Janilla oli hyvä kysymys minulle: Mikä on tärkeintä jääkiekossa? Yritin miettiä ja esitin arvauksia. Voitontahto? Taistelu? Luistelu? Mikä? Jan sanoi, että syöttö. Ja niinhän se vähän menee pelissä kuin pelissä! Jan oli kova tekemään maaleja, mutta itse asiassa hän varmaan tykkäsi vielä enemmän syöttää maaleja ja sai siitä vielä paremman fiiliksen.

Jan Caloun

Syntynyt: 20. joulukuuta 1972 Usti nad Labemissa, Tshekkoslovakiassa.

Pituus / paino: 177 cm / 84 kg.

Kätisyys: Right.

SM-liigassa: HIFK 1997–2000 ja 2001. 160 runkosarjaottelussa 92+131=223 pistettä. 26 pudotuspeliottelussa 17+23=40 pistettä. Suomen mestari 1998, SM-hopeaa -99.

Blues 2001–04. 138 runkosarjaottelussa 53+99=152 pistettä. 10 pudotuspeliottelussa 6+5=11 pistettä.

Yhteensä 298 runkosarjaottelussa 145+230=375 pistettä ja 36 pudotuspeliottelussa 23+28=51 pistettä.

Muita saavutuksia: Nuorten MM-kisojen maalikuningas 1992, MM-pronssimitalisti -93, olympiavoittaja -98, MM-kultamitalisti -99.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?