Pekka Virta, 51, kertoo koronaviruksen aiheuttamista rajuista ja raskaista kokemuksistaan – ”Kävin kuolemanporteilla” - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Korona vei Pekka Virran, 51, kuoleman porteille asti – kävi hirvittävän puhelinkeskustelun lastensa kanssa juuri ennen teho-osastolle joutumistaan

Kokeneen jääkiekkovalmentajan sairaalareissu kesti peräti 48 vuorokautta.

Pekka Virta palasi eilen työhönsä Rauman Lukon päävalmentajana.­

7.4. 6:32 | Päivitetty 7.4. 10:52

Näky on pysäyttävä. Se kertoo tilanteesta kaiken oleellisen.

Jääkiekon SM-liigaa johtavan Rauman Lukon päävalmentaja Pekka Virta istuu pyörätuolissa ja pitää sylissään lisähappilaitetta. Tulkinnoille ei jää sijaa: koronaviruksen jäljet ovat yhä 51-vuotiaan valmentajan elämässä läsnä.

– Vointini kohenee koko ajan. Pystyn kävelemään normaalisti, mutta hengästyn edelleen tosi nopeasti, jo sellaisen vajaan minuutin toiminnan jälkeen. Siksi pidän apunani sekä pyörätuolia että happirikastinta, Virta kertoo Rauman Kivikylän Areenan pihalla.

– Taudin kuvaan kuuluu, että lepopulssi hakkaa korkealla. Itselläni se nousee jotain pientäkin touhutessa nopeasti yli sadan. Jo vessassa käynnin jälkeen saatan olla tosi puhki.

On kulunut vajaa viikko siitä, kun Virta kotiutui sairaalahoidosta. Tämä tapahtui juuri pääsiäisen alla, poikkeuksellisen pitkän sairaalareissun jälkeen. Virta joutui viettämään sairaalaelämää yhteensä 48 vuorokautta, joista peräti 27 Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolla.

– Takana on helvetin raskas ja kova matka, Virta luonnehtii.

Takaisin töihin.­

Lukkoa kesästä 2017 lähtien luotsannut Virta katsoi kuolemaa konkreettisesti silmiin.

– On vaikea arvioida omaa tilannetta, mutta lääkärien mukaan kävin kuolemanporteilla. He kertoivat, että tehohoitoon jo itsessään sisältyy aina hengenvaara, koska siinä ihmisen kestokyky joutuu tavalla tai toisella äärimmäiselle koetukselle, hän selvittää.

– Virukseen kuuluvat kuumehorkat eivät olleet omalla kohdallani ongelma, vaan lähtö oli lähellä, koska virus pääsi tekemään tuhoja keuhkoissani. Tämän kaiken ymmärtäminen tuntui totta kai pelottavalta, mutta onneksi en teholla ollessani joka hetkeä edes tiedostanut.

Kokenut valmentaja sai koronavirustartunnan tammikuun viimeisenä päivänä, jonka jälkeen hän jäi oireettomana karanteeniin. Eristäytymisjakson loppuvaiheessa oireet kuitenkin iskivät yllättäen, ja niin rajuina, että hänen oli hakeuduttava oitis sairaalapäivystykseen, tarkalleen ottaen 12. helmikuuta.

Kun oireet eivät seuraavina päivinä helpottaneet, vaan päinvastoin pahenivat, edessä oli siirto teholle. Suurelle yleisölle Virran tilanteen vakavuus paljastui 16. maaliskuuta, kun hän julkaisi Facebook-tilillään sairaalasta otetun kuvan, jossa hän istui pyörätuolissa. Kuvan yhteydessä hän paljasti olleensa tehohoidossa.

– Mulla ei ole erityistä tarvetta kertoa vaikeuksistani julkisuudessa, mutta halusin antaa tämän haastattelun, koska lääkärien mielestä se voi auttaa suomalaisia taistelussa tätä viheliäistä virusta vastaan, Virta perustelee.

– Lääkärit olivat innoissaan jo siitä omasta lyhyestä ulostulostani, koska se heidän mukaansa todennäköisesti hätkähdytti koronaviruksen vaarallisuutta vähätteleviä. Ehkä tapaukseni herättää ne kaikkein jääräpäisimmätkin äijät ymmärtämään, että virus voi todella tehdä suurta tuhoa myös perusterveille.

Pekka Virta pitää apunaan pyörätuolia ja happiraikastinta. Koronavirus teki tuhojaan Virran keuhkoissa, ja hän hengästyy yhä todella nopeasti.­

Ennen sairastumistaan Virta kertoo liikkuneensa säännöllisesti 4–5 kertaa viikossa. Kertomansa mukaan hänellä ei ollut minkäänlaisia perussairauksia.

– Ensin tuli korona, ja se sitten aiheutti sairaalassa monia lisäharmeja, hän kertoo.

Lukolla on haastattelupäivän iltana peli Turussa, ja sinne Virta on vaimonsa Eevan kyydissä matkustamassa. Hän kertoo Eevan olleen korvaamattoman tärkeä tuki.

– Pitkän sairaalareissun aikana kaikkein vaikeinta oli ikävä. En nähnyt lapsiani lähes yhdeksään viikkoon, mikä tuntui lohduttoman pitkältä ajalta. Koska sairaalassa koronapotilaat on täysin eristetty muista, useisiin viikkoihin en myöskään nähnyt vaimoani, Virta muistuttaa.

Turussa pääsääntöisesti asuvalla Virralla on neljä lasta. Heistä kaksi on jo selvästi päälle kaksikymppisiä, kaksi nuorimmaista puolestaan alaikäisiä.

– Kun kuulin joutuvani teholle, päätin soittaa vanhemmille lapsilleni ja kertoa tilanteesta. Se oli mitä hirvittävin tilanne, Virta kertoo.

Pian areenan pihalle kurvaa valmentajan Eeva-vaimo. Ortopedian ylilääkärinä Tukholmassa työskentelevä Eeva sai koronatartunnan tammikuun lopussa, mutta sairasti sen täysin oireettomana.

– Peksin ollessa sairaalassa pahinta oli ilman muuta se, että edes minä en päässyt häntä tapaamaan. Tämä on ollut tosi rankka kokemus koko perheelle, Eeva linjaa.

Pekka Virta toivoo, että hänen ulostulonsa herättää epäilijät tajuamaan, että virus voi tehdä suurta tuhoa myös perusterveille.­

Virta uskoo toipuvansa ajan kanssa entiselleen. Nyt hän elää päivän kerrallaan, jääkiekosta ja perheestään voimaa ammentaen.

– Matkaani liittyy yllättävän paljon käänteitä ja sellaisia dramaattisia hetkiä, joita en olisi uskonut kohtaavani. Kun aika on kypsä, tulen kertomaan kaiken, mutta vielä ei olla siinä hetkessä, Virta alleviivaa.

– Tämän ulostulon myötä toivon saavani työrauhan. Niin kauan kuin kausi on kesken en halua antaa haastatteluja koronakokemuksistani.

IS noudatti haastattelua ja kuvausta tehdessä viranomaisten koronaturvallisuusohjeita, mm. turvavälit ja maskisuosituksen huomioiden.

Lukko voitti haastattelupäivänä tiistaina pelatussa ottelussa TPS:n lukemin 4–1.

Juttua päivitetty 7.4. kello 10.51. Virta puhui happirikastimesta, eikä -raikastimesta, kuten alkuperäisessä versiossa virheellisesti todettiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?