Lukon Samuli Piipposen huima tarina – työttömyyskortistosta mestaruusjahtiin

Lukon tuore hankinta Samuli Piipponen, 28, aloitti SM-liigakauden ilman seuraa.

Samuli Piipponen kuritti vanhaa seuraansa Jukureita. Kuva kaudelta 2019–2020.

9.3.2021 21:47

Neljän ottelun vieraskiertueen SM-liigassa aloittanut Lukko tylytti tiistaina Jukureista tusinajoukkueen. Jumbo-Jukurit hävisi raumalaisille 1–5. Mikkeliläisille tappio oli 12:s peräkkäinen.

Avauserässä vieraille lämäsi maalin puolustaja Samuli Piipponen, joka siirtyi viikko sitten Jukureista Lukkoon. Raumalla Piipponen pelasi ensimmäisessä ottelussaan lauantaina enemmän kuin Jukureissa kauden aikana keskimäärin ottelua kohti.

Metsätalousinsinööri Piipponen, 28, on oiva esimerkki siitä, ettei ihan ensimmäisistä takaiskuista kannata luovuttaa. Kymmenellä kaudella Jukurien edustusjoukkueessa pelannut EVU-kasvatti jäi viime keväänä ilman sopimusta. Hän harppasi puolessa vuodessa työttömyyskortistosta kultajahtiin.

– Niin siinä kävi. Kiitos koronan sain keväällä tehtyä opinnäytetyöni riistametsänhoidosta. Kesän harjoittelin sillä mielellä, että syksyllä pelataan. Kuinka ollakaan marraskuussa Jukureissa kaivattiin apua. Viikko sitten maanantaina tuli mahdollisuus siirtyä Lukkoon, kertasi Inarissa pienen metsäpalstan omistava Piipponen.

Piipponen teki Jukureissa 248 liigaottelussa 11 maalia. Hän ei ole koskaan kerännyt yhdessä liigaottelussa kolmea tehopistettä, mutta tiistaina tili karttui pistein 1+1.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?