Entinen SM-liigapelaaja kärähti ratista Ylöjärvellä – veressä amfetamiinia - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Entinen SM-liigapelaaja kärähti ratista Ylöjärvellä – veressä amfetamiinia

Entisen huippujääkiekkoilijan verestä löytyi seitsemää eri ainetta.

27.1. 16:15

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut noin 40-vuotiaan entisen jääkiekkoilijan sakkoihin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies syyllistyi tekoihinsa Ylöjärvellä syyskuun alkupuolella viime vuonna.

Oikeuden ratkaisun mukaan ex-kiekkoilija kuljetti henkilöautoa Nokiantiellä torstaisena aamupäivänä. Ylöjärven Uutisten jutun mukaan poliisipartio oli liikkeellä kolmostiellä Elovainion kohdalla, kun huomio kiinnittyi kaistallaan seilanneeseen henkilöautoon.

– Auto kävi välillä pientareen puolella, minkä vuoksi poliisi päätti pysäyttää sen, YU kertoi.

Koska kuski vaikutti silminnähden päihtyneeltä, poliisi teki puhallus- ja huumepikatestit. YU:n mukaan mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kuljetettiin verikokeisiin.

Tutkimuksissa paljastui, että miehen veressä oli käytetyn huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta eli amfetamiinia, tsolpideemia, alpratsolaamia, klonatsepaamia, 7-aminoklonatsepaamia, diatsepaamia ja nordiatsepaamia.

Ex-kiekkoilija tunnusti ajaneensa autoa päihtyneenä. Käräjäoikeudelle toimittamassaan vastauksessa mies kertoi, että hänellä on reseptit diatsepaamia ja tsolpideemia sisältäviin lääkkeisiin.

Kyseisiä lääkkeitä käytetään muun muassa unettomuuden hoitoon. Diatsepaamia käytetään lisäksi muun muassa ahdistuneisuuden sekä tuska- ja levottumuustilojen hoitoon.

Mies ei kuitenkaan toimittanut reseptejä missään vaiheessa poliisille tai käräjäoikeudelle.

Oikeus tuomitsi miehen 45 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli 270 euroa. Lisäksi miehen on maksettava 40 euron rikosuhrimaksu ja 140 euron päihdetutkimuskustannukset.

Kiekkoilija pelasi urallaan reilusti yli 400 SM-liigaottelussa useammassa eri seurassa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?