Tämä juttu on julkaistu alunperin Urheilulehdessä maaliskuussa 2016. Lehdessä on joka viikko vastaavia pitkiä artikkeleita. Tilausohjeet löydät täältä.
Kaksi teinityttöä istuu helsinkiläisessä hampurilaisravintolassa. Arviolta 13–14-vuotiaat tytöt odottelevat annosten valmistumista ja vaihtavat kuulumisia kovaäänisesti. Yhtäkkiä toinen kirkaisee.
»Iik, siis ei oo todellista! Mä en muistanut kertoo sulle! Näin tänään niin hirveen kuvan sun ns. boyfriendistä.»
»Siis hä, niinku missä?»
Teinityttö selaa älypuhelintaan ja avaa Ilta-Sanomien nettisivun. Sieltä löytyy Urheilusanomien kansikuva.
»Kauhee! Noi urheilukuvat on siis aina niin hirveitä. Mut on se silti ihana, iik!»
»Todellaki on. Mä en kestä, et se on niinku noin söpö!»
Tytöt näyttävät pakahtuvan ihastuksesta. He hypistelevät kilpaa puhelinta ja katselevat pitkään »poikaystävän» kuvaa, vaikka valokuvaaja Ville Honkonen onkin ottanut hänestä siis niinku ihan hirveen kuvan.
Kuvassa suoraan kameraan katsoo 18-vuotias oululainen jääkiekkoilija Sebastian Aho.
Sebastian Aho Urheilulehden kannessa maaliskuussa 2016.
Tarjoilija tuo hampurilaiset tyttöjen pöytään, mutta ne saavat jäähtyä rauhassa. Nyt pitää käydä läpi kaikki se, mitä Ahosta on viime päivien aikana kuulunut ja näkynyt.
Vielä viime syksynä Ahon tunnistivat lähinnä ne, jotka seurasivat aktiivisesti jääkiekkoa. Samoin Jesse Puljujärveä ja Patrik Lainetta ihasteltiin vain kiekkopiireissä. Kolmikko oli jo voittanut alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa, ja Aho oli ratkaissut miesten Suomen mestaruuden Oulun Kärpille jatkoaikamaalillaan. Silti teinitytöt Helsingissä eivät olleet heistä vielä kuulleetkaan.
Tämän vuoden alussa kaikki muuttui. Ahosta, Puljujärvestä ja Laineesta tuli Sepe, Pulju ja Pate. Koko kansan PuLa-Aho-ketju. Samalla kymmenille, sadoille, jopa tuhansille tytöille löytyi nopeasti ns. boyfriend.
Nuorten maailmanmestaruuden ansiosta syntyi ilmiö, jollaista Suomessa ei ole nähty lähes neljännesvuosisataan. Jääkiekko sai uudet, tuoreet kasvot, jotka sulattivat kaikkien sydämet.
SM-liigahalleissa Sepestä, Puljusta ja Patesta voi nauttia enää korkeintaan kolmen viikon ajan. Ihmepojat lähtevät suurella todennäköisyydellä tämän kauden jälkeen NHL-seuroihin.
Urheilusanomat hyppäsi selfieiden, nimikirjoitusten ja kirkuvien tyttölaumojen sekaan. Meininki näytti siltä, että poikabändin tähdet ovat vetämässä jäähyväiskiertuettaan Suomessa ennen siirtymistään Amerikan markkinoille.
HIFK–Kärpät 4. maaliskuuta 2016
Nordenskiöldinkadun jäähallin vahtimestari on kummissaan. Hän miettii, miten ihmeessä Kärppien bussi pääsee liikkeelle.
Teinit odottamassa Sebastian Ahoa ja Jesse Puljujärveä HIFK-Kärpät-ottelun alussa Helsingin jäähallilla
Hallin takapihalla tungeksii pelin jälkeen toistasataa fania. Jokainen heistä haluaa osansa Sepestä ja Puljusta – sekä HIFK:n Roope Hintzistä, onhan hänkin sentään Pikkuleijonien MM-sankareita.
»Ei tällaista ole ollut vuoden 1992 jälkeen», kuuluu kokeneen vahtimestarin arvio.
Palataan ajassa 24 vuotta taaksepäin. Mitä silloin oikein tapahtui?
»Se huuma oli ihan kauheaa, aivan järjetöntä. Eihän joukkue päässyt koskaan lähtemään minnekään pelin jälkeen, kun tytöt ympäröivät tuntikaupalla Teemua. Muilla pelaajilla meni siihen aina hermo. Teemu olisi ollut siellä vaikka kuinka kauan. Ja niinhän se useimmiten olikin», nauraa Leo Äikäs.
Äikäs muistaa yhä kristallinkirkkaasti, kuinka Selänne-ilmiö pyyhkäisi Suomen yli keväällä 1992. Hän oli valmentanut Selännettä jo ennen Jokerien ikimuistoista kultakautta. Äikäs oli nähnyt läheltä, kuinka kuhina Teemun ympärillä kasvoi. Kiinnostus alkoi näkyä vuonna 1990. Jokerien mestaruuskausi räjäytti lopullisesti pankin.
»Se oli nähdäkseni vielä suurempaa hulinaa kuin nyt. Mutta paljon tässä on yhtäläisyyksiä siihen ilmiöön», vertailee Äikäs.
Jokerien maalivahti Markus Ketterer istui kaudella 1991–92 lukuisia kertoja linja-autossa muun joukkueen kanssa odottamassa Selännettä.
»Eihän Teemulla ollut ikinä kiire. Kaikille piti saada nimmarit. Silloin ei ollut Instagramia, joten jos halusit nähdä Teemun, niin piti tulla hallille», Ketterer kertoo.
Puljujärvellä on Instagramissa yli 80 000 seuraajaa, Aholla 60 000 ja Laineella 40 000. Silti heidät pitää nähdä livenä, jotta saa someen yhteiskuvan itsestä ja idolista.
Selänteellä on seuraajia Instagramissa enemmän kuin PuLa-Aholla yhteensä, mutta 1990-luvulla sosiaalista mediaa edustivat fanikirjeet ja pehmolelut. Fanituksen välineet ja kanavat ovat reilussa 20 vuodessa muuttuneet täysin, mutta yksi asia ihmepoikia ja Selännettä yhdistää. He ovat saaneet teinitytöt tulemaan jäähalleihin.
»Vuosi 1992 oli selvä käännekohta. Nuoria alkoi silloin tulla lisää katsomoon, erityisesti tyttöjä», Ketterer sanoo.
Hän selittää räjähtänyttä kiinnostusta myös journalismin samanaikaisella muutoksella. Ketterer kertoo seuranneensa pikkupoikana herkeämättä Jari Kurria. Lehdistön päähuomio ei ollut Kurrissa, vaan hänen saavutuksissaan kiekkoilijana.
»Luin Kurrista iltapäivälehtien kautta kaiken, mitä hänestä kirjoitettiin. Mutta ne olivat aina vain tuloksiin liittyviä juttuja. Teemu sai aikaan sen, että yhtäkkiä lehtijuttujen keskiössä olikin henkilö. Nuortenlehti Suosikki toimi tässä hyvänä mittarina. Teemu pesi siellä rock-tähdet mennen tullen», Ketterer naurahtaa.
Teemu Selänne oli fanien suursuosikki. Kuvassa Selänteellä käsissään mestaruuspokaali kevään 1992 juhlissa.
Rock-tähden suosiosta saivat osansa myös muut Jokerien pelaajat. Vaikka vieraspelimatkoilla Selännettä pitikin odotella tunti tai pari, haihtui harmitus nopeasti fanien keskellä.
»Muistan ikuisesti hetken, joka kuvastaa sen ajan ilmiötä parhaiten. Olimme voittaneet mestaruuden ja juhlimme sitä paraatilla Helsingin keskustassa. Eduskuntatalolta lähti kulkue vanhalle jäähallille. Siinä oltiin Teemun avoautossa pokaalin kanssa, ja faneja tunki kyytiin. Mannerheimintien varrella oli tuhansia ihmisiä. Vasta silloin ymmärsin, miten isosta ilmiöstä oli kyse», Ketterer kertoo.
Hän osaa analysoida Selänteen, Puljujärven, Laineen ja Ahon supersuosioon johtaneet tekijät dosentin varmuudella.
»Pelimannin taidoista se kiinnostus lähtee. Sitten tulee persoonallisuus, sen jälkeen luontevuus julkisuudessa. Ja sitten tietysti ne ulkoiset piirteet, jotka nuoria tyttöjä kiinnostavat.»
Jokerien joukkueesta löytyi Selänteen lisäksi muitakin, jotka täyttivät lähes kaikki kriteerit. Vain yksi asia jäi uupumaan.
»Meidän aikakautemme muut pelaajat eivät vain osanneet käsitellä julkisuutta niin hyvin kuin Teemu. Nämä uudet nuoret näyttävät sen osaavan. Heidän tapansa ja kykynsä käsitellä mediaa ovat hämmästyttävän kypsiä», Ketterer sanoo.
Kärpät–Tappara 1. huhtikuuta 2016
Ottelu on päättynyt jo tunti sitten. Perjantai-ilta on pimentynyt, ja Raksilan jäähallin ulkopuolella puhaltaa kylmä tuuli. Kolea sää ei tunnu nyt missään. Tyttölauma jaksaa odottaa. Tytöt korjailevat hiuksiaan, meikkaavat ja asettelevat kaulahuivinsa juuri oikeaan asentoon, sillä kohta sen saa: selfien Sepen tai Puljun kanssa.
Kärppien pelaajia valuu pukukoppikäytävältä ulos yksi kerrallaan. Ilmeet ovat vakavia. Tappara on hakenut avausvoiton SM-liigan välierissä.
Tytöt ovat odottaneet tunnin ja kymmenen minuuttia, kun kärsivällisyys palkitaan. Sieltä hän nyt tulee. Sepe!
Aho ottaa rauhallisen tottuneesti tytöt vastaan.
»On se ihana!» kuuluu jonon puolivälistä.
Aho ja selfieiden aika.
Koreografia noudattaa yksinkertaista kaavaa. Tyttö kainaloon, sitten naks, ja kuva on valmis. Aho kumartuu jokaisen kanssa täysin samanlaiseen asentoon kohti kännykkää. Naamalla säilyy kohteliaan pidättynyt hymy. Kaikille halukkaille riittää aikaa.
Oulussa ei ole samanlaista hulinaa kuin Kärppien runkosarjan ottelun jälkeen Helsingissä. Paikalliset ovat saaneet kuvauttaa itsensä sankarien kanssa monta kertaa nuorten MM-kisojen jälkeen.
Hallin ulkopuolella pyörii myös muutama keski-ikäinen nainen, jotka selvästi haluaisivat liittyä nuorten tyttöjen jonoon. Kun tytöt pakkautuvat Ahon luokse, alkaa naisia ujostuttaa. He poistuvat vähin äänin Oulun pimeään iltaan.
Aho on hoitanut velvollisuutensa ja menee takaisin pukukoppiin hakemaan varusteitaan. Lentokoneen on määrä lähteä kohta kohti Tamperetta.
Puljujärveä ja Lainetta ei Raksilan parkkipaikalla näy. Suurin osa tytöistä tyytyy Sepeen. Vain muutama jää odottelemaan Puljua ja Patea.
Tappara–Kärpät 2. huhtikuuta 2016
Tappara lyö kiekon syvälle Kärppien päätyyn. Pelikello näyttää, että ensimmäistä erää on jäljellä vajaa minuutti. Toinen välieräkamppailu on ollut alusta lähtien kuuma. Kotijoukkue on hallinnut tapahtumia kaukalossa suvereenisti. Yleisö elää kiivaasti mukana pelissä.
Kiekon perään luistelee kovalla vauhdilla Patrik Laine. Lasse Kukkonen yrittää ottaa kiekkoa haltuun maalin takana, mutta sitten pamahtaa. Laine pudottaa Kukkosen järisyttävän kovalla ja puhtaalla pommilla jään pintaan. Hakametsän yleisö repeää hurjaan huutomyrskyyn.
»Pate! Pate!» mylvii kirvespaitojen yleisö.
Aho ja Laine kamppailussa.
Vaikka Laine tunnetaan maailmanluokan laukauksesta ja virtuoosimaisesta taituruudesta, tiivistyy tuohon taklaukseen kaikki se, mikä saa yleisön rakastamaan näitä veijareita kaukalossa.
Pelottomuus. Persoonallisuus. Ylitsevuotava rohkeus. Koska viimeksi SM-liigassa on nähty 17-vuotias poika ajamassa tuolla tavalla katolleen Kärppien ja Leijonien legendaa?
Laine kruunaa täydellisen iltansa vielä tavaramerkillään. Hän laukoo kiekon millintarkasti Kärppien maalin yläkulmaan ja ratkaisee pelin lopullisesti Tapparalle.
Hakametsän kuuluttaja Petri Kääriäinen liekittää katsojia.
»Maaaaalintekijä... Paaatrrriiik...»
»LAINE!» vastaa yleisö.
Lainetta, Ahoa ja Puljujärveä on hehkutettu nyt kilpaa kolmen kuukauden ajan. Teinitytöt ovat saaneet päiväuniinsa päähenkilöt, media uudet lempilapsensa ja maan pääsarja kolme pelastavaa enkeliä.
SM-liigan toimitusjohtaja lähti, Blues myi pelaajansa ja meni konkurssiin, Pelicans oli kurinpidon kanta-asiakas. Silti tämä kausi muistetaan ihmepojista.
»Tässä oli aiemmin ollut vähän sellainen olo, että eikö kotimaisessa urheiluelämässä enää tapahdu mitään. Sitten tuli tällainen juttu, joka sai isot joukot mukaansa. Jengi oli heti innoissaan, koska nämä kundit ovat niin originelleja», sanoo mestaruuksia voittanut pelaaja- ja valmentajapersoona Raimo Summanen.
Summasella on laaja perspektiivi ilmiöön. Hän pelasi Selänteen superkaudella Ilveksessä. Sen jälkeen hän siirtyi Turun Palloseuraan, jossa kasvoi yksi SM-liigahistorian kirkkaimmista nuorisotähdistä, Saku Koivu.
»Teemu oli Helsingistä, Saku, Pulju, Aho ja Laine eivät. Siinä on iso ero. Jos nuo jätkät olisivat Helsingistä, pyöritys olisi vielä hullumpaa», Summanen vertailee.
Fanien ryntäystä Koivun kimppuun hillitsi Turussa valmentaja Vladimir Jursinovin kova koulu, jossa ei yksinkertaisesti ollut aikaa pehmoleluille ja fanikirjeille.
»Jursi piti Sakua kovilla, eikä siinä jäänyt energiaa mihinkään ylimääräiseen. Oli vain jääkiekkoa, vähän koulua ja riittävästi lepoa», Summanen selittää.
Laineella, Puljujärvellä ja Aholla on pian edessä hyppy nykyistä suuremman pyörityksen keskelle. Pohjois-Amerikassa kaukalo kapenee, mutta mediahuomio levenee.
»Siellä seurantaan tulee kulmakerrointa. Kuka pystyy siinä tilanteessa hallitsemaan itsensä? Miten pystyy käsittelemään kaiken ulkopuolisen hälinän? Se ratkaisee, sillä kaukalon ulkopuoliset asiat vaikuttavat pelaajaan paljon.»
Summanen korostaa nuorten tähtien kohdalla tukiverkoston merkitystä. Ilman sitä ei pärjää kukaan. Jokaisella on oltava joku, johon tukeutua.
»Se voi olla isä, äiti tai agentti. Tai vaikka sitten urheilupsykologi, mutta sen pitää olla joku joukkueen ulkopuolelta», Summanen muistuttaa.
Aho, Laine ja Puljujärvi ovat tulleet tunnetuiksi raikkaina luonnonlapsina. Erityisesti Puljujärvi on jaellut huolettomia sutkautuksia medialle ja hurmannut toimittajat ja yleisön välittömyydellään. Laineen itsevarmuutta pursuavat sanat nuorten MM-kisoissa syöpyivät suomalaisen lätkäkansan mieliin, kun hän kehotti ruotsalaisia varautumaan tappioon.
Pohjois-Amerikassa tapoihin kuuluu tiukkaan rajattu lätkäjargon sekä hillitty ja tarkkaan mietitty käytös. Uuden mantereen viihdebisneksessä hurmaavasta poikabändistä voi tulla pikavauhtia keski-ikäinen rock-yhtye, joka veivaa konsertista toiseen samoja hittejä.
»Toivottavasti jokainen heistä pysyy kaikesta huolimatta omana itsenään. Ammattimaistumiseen kuuluu yleensä se, että opetetaan kommunikoimaan asiallisesti, mutta olemaan sanomatta mitään. Näin huippu-urheilijoista tulee kuin yritysjohtajia tai poliitikkoja», Summanen sanoo.
Summanen pääsi pelaajana näkemään läheltä lajin kaikkien aikojen isoimman tähden arkea. Wayne Gretzkyn ympärillä riitti kuhinaa 1980-luvun puolivälissä.
»Se oli ihan uskomatonta. Hän ei pystynyt koskaan menemään edes hissiin yksin, sillä siellä saattoi olla joku vieras nainen. Aina piti olla joku kaveri mukana todistajana, ettei kukaan pääse syyttämään, että hississä on tapahtunut jotain. Silti Gretzky jaksoi koko ajan hymyillä, olla ystävällinen ihmisille ja hoitaa kaiken tyylikkäästi. Se oli aivan käsittämätöntä, miten hän jaksoi koko ajan kaiken sen. Siksi hän oli The Great One.»
Hakametsän jäähallin ulkopuolella ei tarvittu kahdeksaa järjestysmiestä 4. joulukuuta 1994, vaikka paikalla oli The Great One. Ilves pelasi tuolloin NHL:n työsulun aikana Gretzky All Starsia vastaan ja yllättäen voitti ottelun.
22 vuotta myöhemmin täsmälleen samalla paikalla seisoo kahdeksan järjestyksenvalvojaa. Fanien jono on pitkä, ja tunteet käyvät kuumina. Teinitytöt ovat vallanneet kärkipaikat, mutta pienemmille pojille tämä ei käy. Pojat yrittävät etuilla.
»Hei, noi potkii meitä!» huutaa paalupaikkaa tiukasti hallussaan pitävä tyttö.
Vahtimestari rientää hätiin. Hän ojentaa isällisesti poikia, ja tilanne rauhoittuu.
»Huhhuh. En ole koskaan nähnyt tällaista», vahtimestari puuskahtaa, palaa ovesta sisään ja kääntää stereolaitettaan kovemmalle. Teinien odotusmusiikkina soi paksulla poljennolla kaikuva kotimainen humppa.
»Tässähän pitäisi panna tanssit pystyyn, lippuja vaan myymään», vahtimestari hörähtää.
Päivää aikaisemmin Oulussa oli pelin jälkeen seesteistä, mutta Tampereella Puljua ja Sepeä on odotettu koko päivä. Innokkaimmat fanit ovat tulleet hallille jo aamulla. He ovat seuranneet lähietäisyydeltä idoliensa alkuverryttelyä ja tapittaneet koko pelin ajan nuoria sankareita. Nyt he ovat ensimmäisinä nuorisoidoleita vastassa ottelun jälkeen.
Kiihkeästi odotettu hetki lähestyy. Tyttöjen on vaikea hillitä tunteitaan.
»OMG! Mun kädet tärisee», yksi huutaa ja pitelee käsissään isoa pahvista taulua, jossa komeilee Ahon kuva.
Tilanne jonossa kärjistyy taas. Nyt vahtimestari ratkaisee tilanteen ottamalla oven sisäpuolelle viisi tyttöä.
»Iik! Me päästiin sisään!»
Yksi tytöistä purskahtaa onnesta itkuun.
»Tää on oikeesti mun elämäni paras päivä, mä sekoon!»
Kirkumisen keskeltä kuuluu, että tytöt ovat tulleet Harjavallasta asti katsomaan Ahoa ja Puljua. Otsaan on jokaisella maalattu joko numero 9 tai 16.
Tytöt pomppivat paikallaan. Kukaan ei jaksaisi enää odottaa sekuntiakaan.
»Mä rakastan Sepeä!»
»Mä rakastan Puljua!»
»Mä rakastan elämää!»
»Mun iskä hermostuu, kun se joutuu odottamaan näin kauan. Mut mua ei kiinnosta!»
Kärppien pelaajat tulevat yksi kerrallaan ulos. Tänään tytöt rakastavat kaikkia. Ylävitosia ja rakkaudentunnustuksia satelee niin Arto Laatikaiselle, Adam Masuhrille kuin Sami Aittokalliollekin.
Se tärkein kysymys pitää kuitenkin esittää jokaiselle.
»Koska Sepe ja Pulju tulee? Koska?»
Vastausta ei kuulu. Koko muu oululaisten joukkue odottaa jo bussissa. Kohta sen on pakko tapahtua. Hetki, jota tytöt ovat odottaneet päivän, viikon, kuukauden. Niin pitkään, etteivät jaksa edes muistaa.
»No niin tytöt, nyt tarkkana», sanoo vahtimestari, kun Aho ja Puljujärvi kiipeävät portaita kohti ulko-ovea.
»Iik! Sepe! Pulju!»
Siinä he nyt ovat, Aho ja Puljujärvi.
Aho (edessä) ja Puljujärvi kiittävät faneja.
Sitten tapahtuu jotain odottamatonta. Sepe ja Pulju eivät pysähdy tyttöjen kohdalla. Aho kertoo heille kohteliaasti, että nyt on kiire lentokoneeseen, eikä aikaa selfieille tai nimmareille valitettavasti ole.
Tyttöjen kasvoille valahtaa epäuskoinen ilme. Ilon kyyneleet vaihtuvat musertavaan pettymykseen. He saavat kosketettua idoleitaan, ja yksi tytöistä onnistuu halaamaan Puljujärveä. Sitten hetki on ohi. Sankarit poistuvat nopeasti bussiin.
Tytöt itkevät vuolaasti. He eivät voi uskoa todeksi, että idoleilla ei ollutkaan heille aikaa. Edes yhteen kuvaan. Kaksi isoa pahvitaulua jää ilman Ahon nimmaria.
Eräs tyttö pyyhkii kyyneleitään ja tiivistää itkunsekaiset tunnelmat värisevällä äänellä: »Nyt mä en saa koskaan Sepen nimmaria.»
Telia TV näyttää perjantaina 10.4. klo 19.30 liigan klassikko-ottelun: Tappara–Kärpät 6. välierä keväältä 2016.