Kuinka monta joukkuetta SM-liigassa pitäisi olla? Seurojen toimitusjohtajat vastasivat – ”Jukurit on väärässä sarjassa”

Mitä voitaisiin tehdä nykyiselle SM-liigan sarjajärjestelmälle? Mikä on oikea joukkuemäärä? IS kysyi seurojen toimitusjohtajilta.

Kuinka monta joukkuetta SM-liigassa pitäisi olla? Pitäisikö sarjajärjestelmää uudistaa? Seurojen toimitusjohtajat vastasivat.

9.3.2020 5:07

Oulusta kuului kummia, kun Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen otti kipakasti kantaa SM-liigan sarjajärjestelmään.

Virkkunen sanoi Kalevan haastattelussa harvinaisen suoraan, että oikea joukkuemäärä olisi 12 seuraa nykyisen 15:n sijaan.

– Ideaalimaailmassa varmaan 12 olisi oikea joukkuemäärä, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että nykysysteemissä se ei ole mahdollista, Virkkunen sanoi lehdelle.

Lausunto oli hätkähdyttävä. Lausunto herätti myös paljon keskustelua kulisseissa.

Miksi liigajättiläisen pomo sanoo tällaista ääneen? Mikä oli viestin motiivi? Miksi nyt?

Virkkunen haluaa muutoksia myös pudotuspelien tulontasausjärjestelmään, jossa pudotuspelien tuotot jaetaan prosenttiosuuksittain sijoitusten mukaan.

Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen kertoi Kalevan haastattelussa, että SM-liigan joukkuemäärä pitäisi pienentää. Lausunnot herättivät keskustelua.

Ilta-Sanomat kysyi muiden SM-liigaseurojen toimitusjohtajien näkemyksiä Virkkusen nostamiin epäkohtiin.

Toimitusjohtajat saivat vastata kyselyyn nimettömästi. Toimitusjohtajista kaksi kieltäytyi kyselystä.

Suurin osa seurapomoista on tyytyväisiä nykyiseen sarjajärjestelmään, mutta moni hyväksyy tämänhetkisen systeemin käytännössä vain paremman vaihtoehdon puutteessa. Muutoshalukkuutta löytyy, mutta nykyinen 15 seuran osakeyhtiömalli ei mahdollista tätä.

Joukkuemäärä jakaa myös mielipiteitä. Määrä vaihteli 12 seurasta jopa 16:een.

Seitsemän seurapomoa oli sitä mieltä, että nykyinen pudotuspelien tulontasausjärjestelmä tarvitsee jonkinlaista viilausta. Kaksi toimitusjohtajaa liputti nykyisen järjestelmän puolesta.

Tätä kysyttiin

1. Oletko tyytyväinen nykyiseen sarjajärjestelmään?

  • Kyllä: 7 / En: 1 / Eos: 4

2. Mikä olisi ideaalitilanteessa oikea joukkuemäärä?

  • Näkemykset vaihtelivat 12 seurasta jopa 16:een.

3. Kaipaatko muutoksia nykyiseen pudotuspelien tulontasausjärjestelmään?

  • Kyllä: 7 / En: 2 / Eos: 3

Toimitusjohtaja 1

1. Tällä hetkellä olen. Sarja on muotoutunut tällaiseksi ja sopii toimintamalliin Suomessa. Ruotsiin vertaaminen on pikkuisen vaikeaa, koska siellä olosuhteet ja systeemit ovat vähän erilaiset. Urheilullisuuden kannalta asiasta voidaan toki olla montaa mieltä.

2. 15 joukkuetta tekee sarjaohjelman laatimisen haastavaksi, mutta joukkueita saa olla sen verran kuin siihen on edellytyksiä. Pitkään puhuttiin, että samat Mestis-jengit ovat pohjalla, mutta nyt näkee millaisen uuden mausteen KooKoo on tuonut.

3. Voisi siinä pientä viilausta olla. Sitäkin pitää pystyä arvioimaan aika ajoin ja muuttamaan sitä mukaa, kun maailma muuttuu. Kun tästä aikoinaan päätettiin, silloin ei ollut nykyisiä tv-sopimuksia. Menestymisestä pitää palkita tuloilla eikä kuluilla.

Toimitusjohtaja 2

1. Ehkä pelien määrää voisi miettiä. Voisiko olla vähemmän pelejä, mutta samalla voisi myös miettiä, että pitäisikö niin sanottuja kiinnostavampia pelejä jollain tavalla pystyä lisäämään ja vähentämään matkustusta. Eli olisiko mahdollista tehdä jonkinlainen lohkojako.

2. En pidä joukkuemäärää vääränä. On tärkeää, että jääkiekkoa pelataan mahdollisimman laajasti. Tärkeämpää olisi lohkottaminen ja sitä kautta mielenkiintoisten pelien lisääminen.

3. Se on liigan sisäinen asia miettiä.

Toimitusjohtaja 3

1. En kokonaisuudessaan ole tyytyväinen. Jos liigan kilpailukykyä ja tulevaisuutta mietitään, tullaan siihen kysymykseen, että onko 15 seuraa oikea määrä. Sitä kautta tullaan ottelumäärään ja urheilullisuuden maksimoimiseen. Nyt on aika paljon kolmen pelin viikkoja. Siitä tuleva kuorma pelaajille ja palautumisen maksimointi ei ole optimaalista. On paljon asioita, jotka vaikuttavat kilpailukykyyn tulevaisuudessa.

2. Siihen liittyy aika monta tekijää, jotka määrittelevät, mikä se oikea määrä voisi olla. Millä tavalla pelit pelataan ja ylipäätään mikä se sarjaohjelma olisi. Kuinka uudenaikaisesti pystytään lähestymään ja uudistamaan. Taloudellisesti jos tätä lähestyy, yhdellä pelillä voi olla 100 000 euron ero myynnissä vastustajasta riippuen.

3. Pudotuspelien tulontasaus on yksi osa-alue, mutta meillä on muitakin asioita ja isompia kokonaisuuksia murheena. Nyt ei pitäisi keskittyä liikaa siihen, miten jaamme niin sanottua sisäistä rahaa, vaan miettiä sitä, miten uutta rahaa tehdään.

Toimitusjohtaja 4

1. Aina voi miettiä ja keskustella, mutta olen tyytyväinen. Tämä on kiinnostava ja tasainen sarja kaiken kaikkiaan 15 joukkueella. Eikä yleisökään ole äänestänyt jaloillaan.

2. Vaikea sanoa. On hyvä, että liiga on jakautunut tasaisesti kartalle. Jos vain kaikki pystyvät hoitamaan toimintansa sillä tavalla, että jää jokunen euro eikä tule koko ajan kovia tappioita, 15 joukkuetta käy hyvin.

3. Siihen on varmaan tulossa riittävät tarkennukset, mitkä sopivat meille. Uskon, että se palvelee taas kaikkia seuroja pitkässä juoksussa.

Toimitusjohtaja 5

1. Ollaan tyytyväisiä ja eletään tämän nykyisen järjestelmän kanssa ihan hyvin.

2. Järjestelmä on hyvä ja reilu. Pariton määrä joukkueita ei tietysti ole optimaalinen sarjaohjelman tekemisen kannalta. 16 joukkuetta voisi olla hyvä.

3. En osaa ottaa kantaa siihen, onko nykyinen järjestelmä paras mahdollinen. Tiedän, että on olemassa tyytymättömyyttä lähinnä suurten seurojen osalta.

Toimitusjohtaja 6

1. Kyllä. Meillä on 15 joukkueen liigaosakeyhtiö. Aikanaan herra Virkkunen ja kumppanit ovat päättäneet, että kasvatetaan sarja 15 joukkueen osakeyhtiöksi. Silloin meidän ei kannata edes keskustella muista sarjajärjestelmistä. Se ei ole osakeyhtiön vinkkelistä edes mahdollista. Se on hölmöä keskustelua. Haaste on saada tämä 15 joukkueen sarja toimimaan.

2. Lähden siitä, että 15 on hyvä määrä. Ihan hyviä avauksia Virkkuselta, mutta heitto 12 joukkueen sarjasta on aika erikoinen, kun hän on itse istunut hallituksessa ja päättänyt sarjan kasvattamisesta.

3. En kaipaa. Nykyinen on hyvä järjestelmä.

Toimitusjohtaja 7

1. Nykyinen sarjajärjestelmä on liigan yhdessä sopima ja sillä mennään.

2. Olen tässä Virkkusen linjoilla eli ideaalitilanteessa tämän kokoisessa maassa 12 joukkuetta olisi varmaan sopiva määrä.

3. Kyllä. Kannatan tätä.

KooKoo nostettiin Mestiksestä SM-liigaan kaudeksi 2015–16. Tällä kaudella kouvolalaisjoukkue on pelannut väkevästi.

Toimitusjohtaja 8

1. En osaa sanoa, mikä olisi parempi vaihtoehto nykyjärjestelmälle. Onhan se koomista, että Virkkunen oli luomassa liigalisenssitoimikunnan puheenjohtajana nykyistä joukkuemäärää, ja nyt hänen mielestään määrä on väärä. Osakeyhtiössä on 15 osakasta. Aika mielenkiintoista, että Virkkunen meinaa kolme osakasta heittää pihalle. Voi toki olla, että Suomi on liian pieni puolen Suomen Kärpille.

2. 14 olisi oikea. Jukurit on väärässä sarjassa. Jos tutkitaan toiminnan tasoa, kehittymistä ja kaikkea muuta neljän viiden viime vuoden aikana, niin mielestäni Jukurit on selkeästi väärässä paikassa.

3. Asiasta on keskusteltu. Virkkunen sanoi, ettei torijuhlien ja bonusten jälkeen jää paljon jaettavaa nykyjärjestelmällä. Silloin kannattaa miettiä, että pitääkö silloin panna viimeisellä kahdella viikolla haisemaan 300 000 euroa uusiin pelaajiin, jotta voittaa sarjan. Jos on neljän miljoonan pelaajabudjetti, kannattaako pelaajille maksaa bonuksia vielä siitä, että he tekevät sen työn, johon heidät on palkattu.

Toimitusjohtaja 9

1. Ollaan tyytyväisiä siihen, miten homma tällä hetkellä toimii ja miten liiga on tällä hetkellä järjestäytynyt.

2. Siihen on niin vaikea ottaa kantaa, koska riippuu myös siitä, mistä joukkueet tulevat. Minkä verran joukkueita tulee pääkaupunkiseudulta, mitkä ovat vaihtoehdot ja miten muu Suomi on siinä mukana. On niin paljon muuttujia, että on vaikea sanoa ja hahmottaa parasta vaihtoehtoa.

3. Niistä muutoksista keskustellaan ja neuvotellaan paljon tällä hetkellä. Erilaisia vaihtoehtoja on esitetty ja on tehty eri laskelmia ja simulointeja siitä, mitä se tarkoittaisi.

Toimitusjohtaja 10

1. Epäkohtia on, mutta en keksi tällä hetkellä parempaakaan järjestelmää. Liigassa on 15 omistajaa. Tuskin kukaan on luopumassa asemastaan.

2. Pelaajat eivät ainakaan riitä isompaan liigaan. Jos määrä on 15 joukkuetta, silloin pitää olla riittävästi kilpailukykyisiä joukkuetta. Tällä hetkellä ei ole tarpeeksi kilpailukykyisiä joukkueita tai pelaajia. Jos 15 seuran taloudelliset resurssit ovat todella kaukana toisiaan, sellaisen liigan markkinointi on todella haastavaa.

3. Olen valmis katsomaan muita vaihtoehtoja, mutta liigan elinehto on tasaisuus. Tulontasausjärjestelmä on äärimmäisen tärkeä, vaikka muunlaisiakin mielipiteitä löytyy.

Toimitusjohtaja 11

1. Nykyiseen tarkoitukseen hyvä järjestelmä. Onhan tässä käyty keskusteluja, että millä tavalla voisi muuttaa runkosarjan ottelumäärää. Näitä on laskettu monta kertaa läpi, ja yhteinen näkemys on se, että varmasti voisi jotain tehdä, mutta ei välttämättä mitään parempaa.

2. Tähän ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. On tärkeää, että ne joukkueet, jotka liigassa ovat, pystyvät pelaamaan sarjaa niin urheilullisesti kuin taloudellisesti. On se määrä sitten 10, 12, 14 tai 16.

3. Kustannusrakenne ja muutenkin tapahtumapaikkojen taso on muuttunut vuosien varrella, joten siitä syystä on ihan järkevä tarkistaa tapaa, millä tavalla tuloja jaetaan.

Toimitusjohtaja 12

1. Olen, koska parempaa ei ole esitetty.

2. 14, mutta tämä ei ole relevantti puheenaihe, koska seurat omistavat liigan ja jokaisella omistajalla on oikeus osallistua sarjaan. Niin kauan kuin ei tule poistumaa esimerkiksi talouden pakottamana, tästä on ihan turha jauhaa.

3. En kaipaa, mutta voittajalle soisin isomman potin. Pitää muistaa, että se on aikanaan tehty meidän yhdeksi tasausjärjestelmäksi. Meillä ei ole omaa varausjärjestelmää, kuten NHL:ssä, joten tämä nykyinen järjestelmä osittain tasaa sarjaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?