Ilves ylsi Tampereen herraksi 10 vuoden jälkeen - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Ilves pääsi maistamaan harvinaista herkkua – ylsi Tampereen herraksi 10 vuoden jälkeen

Julkaistu: 21.2. 21:58

Ässien ja KalPan välisen ottelun kolmannessa erässä nähtiin erikoinen episodi.

Tappara sortui taas perjantaina viime aikojen helmasyntiinsä jääkiekkoliigassa, kun Ilves punnersi paikallispelissä loppuhetkillä tasoihin ja jatkoajalla 2–1-voittoon.

Ilves toisti temppunsa kolmen viikon takaa, jolloin se tuli lopussa kahden maalin takaa tasoihin pelatessaan ilman maalivahtia.

Ylipäätään Tappara on viimeisen kuukauden aikana menettänyt pisteitä jo neljässä ottelussa päätöserän lopulla päästettyjen maalien vuoksi, ja lähellä se on ollut muissakin ottelussa.

– On vähän itse tupellettu noita loppuja. Sitä on käyty joukkueen kanssa läpi, mutta ei siitä ole mitään mörköä tehty. Moni peli on pystytty jatkoajalla tai rankkareilla kääntämään, Tappara-pakki Teemu Suhonen sanoi.

Ilveksen päävalmentaja Jouko Myrrä vaati edellisen Jukurit-tappion jälkeen omiensa silmiin oikeanlaista paloa.

– Tänään sitä osalla jätkistä oli, mutta meidän kentällä jäi vähän vajaaksi. Hienoa, että muu jengi hoiti niin, että saatiin kaksi pistettä, voittomaalin iskenyt Ilves-kapteeni Eemeli Suomi sanoi.

Ilves vei Tampereen paikallispelien voitot 4–2 ja pisteet 12–6 ja ylsi Tampereen herruuteen ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

KooKoo sai kylmää kyytiä HIFK:lta

HIFK voitti jääkiekon Liigassa kolmantena olevan KooKoon 4–0. Joukkueet kohtaisivat nykysijoituksillaan puolivälierissä, joten helsinkiläiset kaappasivat kamppailusta pisteiden lisäksi arvokasta oppia.

– Ei sitä tiedä ikinä, kuka tulee vastaan. KooKoo on kolmantena ja tiedetään, että pystytään voittamaan oikeastaan kuka tahansa. Tämä tuo meille hyvää itseluottamusta, HIFK:n kapteeni Jere Sallinen kertoi.

HIFK:n ja KooKoon mittelö poikkesi useallakin tavalla kauden aiemmista. Kotijoukkue iski väkevästi alussa, kun se livahti 2–0-johtoon reilussa viidessä minuutissa. Liigavahdeista eniten nollapelejä, eli jo kahdeksan täysosumaottelua, torjunut kouvolalaisten Henrik Haukeland ei yltänyt parhaimpaansa alkuhetkillä.

– Saimme paikoistamme tehokkaasti sisään. Olimme puhuneet, että tänään ladataan alkuun, 1+1-tehot koonnut Sallinen paljasti.

Isäntien tuottoisan salama-alun jälkeen seurasi pitkä, liki 38 minuutin, suvantovaihe, jolloin KooKoon kiri vain pikkuisen pilkahteli roihahtamatta isoon liekkiin. HIFK:n torjuja Frans Tuohimaa eteni kohti sesongin kolmatta nollapeliään melko vaivatta. Hänelle kertyi kymmenen torjuntaa.

Voittonsa helsinkiläiset sinetöivät käytännössä kolmannen erän alussa kahdella lisämaalilla.

– Ei oltu ihan hereillä alussa. Tosi hankalaa nousta täällä, jos olet 0–2-tappiolla viiden minuutin jälkeen, KooKoon Haukeland myönsi.

Ässien valmentaja: ”Tuomareitakin tapaus taisi hävettää”

Porin Ässien ja Kuopion KalPan pelissä panosta riitti molemmilla joukkueilla, sillä ne olivat ennen taistoa tasapisteissä sarjataulukossa. Kaksi erää katseltiin ja kolmannessa erässä hutkittiin viisi maalia. Peli päättyi lopulta 3–4 (0–0, 1–1, 2–3). Tehokkain pelaaja oli KalPan kahden maalin mies Janne Keränen.

– Tämä oli meiltä hyvä esitys. ja olimme sitkeitä. Ennen peliä puhuimme, että tätä tilannetta pitää arvostaa ja sen me teimme, Keränen analysoi.

Ottelun erikoisin episodi nähtiin kolmannessa erässä, kun KalPa oli lähellä iskeä 3–4-maalin. Tilanne tutkittiin videolta, jonka jälkeen tuomari levitti kätensä. Ei maalia.

Hetkeä myöhemmin hallissa hämmennyttiin, kun tuomaristo oli jälleen katsomassa samaa tilannetta videolta. KalPa ei tilanteessa haastanut, koska joukkue oli jo aikalisänsä käyttänyt.

– Tuomarit sanoivat, että tilannehuoneesta tuli viestiä toimitsija-aitioon, että se pitää katsoa uudelleen. En tiennyt, että niin voi edes tapahtua. En osaa sanoa miksi niin tehtiin, kun tuomio oli lopulta sama kuin ensimmäisellä kerralla. Tuomareitakin tapaus taisi hävettää, Ässien valmentaja Ari-Pekka Selin sanoi.

Kärppien maalivahdille taas syöttöpiste

Jääkiekkoliigan runkosarjavoitosta taisteleva Kärpät nautiskeli kaksi erää liikaa tekopaikoissa SaiPan vieraana. Kun ratkaisevaa syöttöä ei ollut muuten löytyä, Kärppien maalivahti Patrik Rybar avasi päätöserässä nopean vastahyökkäyksen, josta Mika Pyörälä iski Jesse Puljujärven laukauksen jälkeisestä paluukiekosta 3–2-voittomaalin.

Kärpät vei sarjapisteet Lappeenrannan Kisapuistosta voittolukemin 5–2. Neljä nollapeliä kauden 31 ottelussaan torjuneelle slovakialaisvahti Rybarille, 26, syöttöpiste oli myös kauden neljäs.

Kahteen ensi erään Rybarilta vaadittiin useampikin huipputorjunta.

– Jos valita saa, otan syöttöpistettä mieluummin nollapelin. Nythän minulla on tosin kahden pelin pisteputki päällä, kahden vuoden takainen olympiakävijä Rybar naurahti.

Kärppien tehomiehet olivat pistepörssivoittoa jahtaava Puljujärvi (2+1) ja toinen laitahyökkääjä Julius Junttila (1+2).

– Toivoin, että Kärpät olisi tullut peliin ylimielisenä. Ei tullut, kuittasi SaiPa-luotsi Tero Lehterä.

SaiPa sai pisteet rehellisyydestä. Janne Ruippo kuulutti otteluun myydyn 3 206 pääsylippua, mutta katsojamäärän olevan hieman reilut 2 000 henkeä.

Lukko kaatoi Jukurit

Jukurit pelaa Jääkiekkoliigassa kaudelleen ryhdikästä päätöstä. Ennen Lukko-peliä se oli päästänyt kuudessa edellisessä ottelussa kahdeksan maalia.

Lukkoa vastaan Jukurit puolusti taas jämäkästi, mutta vieras voitti rutiinilla 3–1. Maalien tekeminen tuottaa mikkeliläisille tuskaa, sillä 108 täysosumaa on vähiten tällä kaudella Liigassa.

– Puolustaminen on viisikon yhteistyötä, siihen jätkät ovat sitoutuneet. Maalin tekeminen on yleensä yksilön vastuulla. Sieltä ja taitopuolelta se on kiinni, Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen valaisi.

Lukko on jäänyt tällä vuosikymmenellä pisteittä kerran. Joukkuetta eivät horjuta edes kilometrit. Viime viikolla se kävi Kouvolassa ja nyt taas Itä-Suomessa. Lauantaina edessä on kotipeli.

– Kyllä jaksaa. Ollaan yö Hyvinkäällä ja aamulla Raumalle. Vähän on kikkailua, mutta kun pitää asiat oikeassa järjestyksessä, kyllä se siitä, NHL:ssä pitkistä pelimatkoista kokemusta saanut Ville Heinola kuittasi.

Lukon kultakypärä Justin Danforth (0+2) istui päätöserässä kaksi kakkosta. Jukureilla oli saumansa päästä peliin mukaan, mutta Lukon kypsä pelaaminen riitti.