Kommentti: Juhamatti Aaltosella on vahva maine mätänä pelaajana – miksi Kärpät otti riskin? - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Kommentti: Juhamatti Aaltosella on vahva maine mätänä pelaajana – miksi Kärpät otti riskin?

Juhamatti Aaltonen palaa kuuden vuoden tauon jälkeen Kärppiin.

Juhamatti Aaltonen palaa kuuden vuoden tauon jälkeen Kärppiin.

Julkaistu: 14.2. 18:02

Kärpissä tiedetään parhaiten, minkälaisia uhkia ja mahdollisuuksia Juhamatti Aaltoseen liittyy, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Musta Porsche väärin parkkeerattuna hallin pihassa, jykevät nilkkateipit, keltaiset nauhat ja härskit pensselit, kultainen jatkoaikamaali ja Raksilan mestaruushumu.

Siinä viimeisimmät muistikuvat Juhamatti Aaltosesta Kärpissä keväällä 2014. Nyt kuusi vuotta myöhemmin 34-vuotias Iin taikuri palaa kotiin.

Pelicansin seurajohto teki selväksi, että lihamukia lukuun ottamatta tänä keväänä kaikki on myynnissä. Siksi oli vain odotettua, että ykköstähti Aaltonen vaihtaa maisemaa ennen lauantain siirtotakarajaa.

Päätyminen Kärppiin oli todennäköisin vaihtoehto.

Vielä muutama vuosi sitten Kärpät ei olisi ollut valmis ottamaan riskiä. Taiturimaisesta työkalupakista huolimatta Aaltonen ei ollut sellainen tähtipelaaja, jonka oululaisseura halusi tuoda harmoniseen kärppäyhteisöön.

Kärpissä tiedetään parhaiten, minkälaisia uhkia ja mahdollisuuksia Aaltoseen liittyy.

Vaikka Aaltosen edellinen pätkä Kärpissä päättyi mestaruusjuhliin, matkan varrelle mahtui kaikenlaista. Aaltonen on pelaaja, joka on vaatinut erityiskohtelua pitkin uraa.

Kevään 2014 finaalisarjan aikana Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki joutui pitämään suorasanaisen palautekeskustelun Aaltosen kanssa. Vaikka pelattiin kannusta, tähtipelaajan pelifiilis oli kateissa. Keskustelun jälkeen Aaltonen iski kolmessa viimeisessä finaalissa maalin, joista viimeinen oli kultainen.

Finaalisarjan jälkeen Aaltonen totesi Marjamäelle, että olipa hyvä kun pidettiin se palaveri.

– Kyllä se ”Juhis” on sillä tavalla, että ei ollut yhtään hyvä, kun jouduttiin pitämään siinä vaiheessa se palaveri, Marjamäki vastasi topakasti.

Mielialapellaaja

Aaltosen kanssa työskentely on valmentajalle herkkäviritteistä puuhaa.

Taiteilijaluonne vaatii tietyn verran vapauksia, jotta hän voi toteuttaa itseään. Jos kahleet puristavat liikaa, peli menee helposti haluttomaksi läpsyttelyksi. Aaltonen on ollut läpi uransa mielialapellaaja.

On selvää, että Aaltosen taitopankilla olisi pitänyt vuolla taaloja vuosikaudet NHL:ssä, mutta iiläisestä tuli Euroopan huippusarjojen kiertelijä, koska hän ei ole huippu-urheilija. Pelkillä lahjoilla on päässyt tarpeeksi pitkälle.

Näyttävyys on aina mennyt tehokkuuden edelle. Se on syvällä Aaltosen dna:ssa eikä lähde sieltä kulumallakaan pois.

Vahvasta maineesta huolimatta Aaltonen ei ole mätä pelaaja, vaikka häntä yleisesti pidetään laiskana ja ylimielisenä peippailijana, joka ajattelee vain itseään. Näistä mielikuvista Aaltonen saa syyttää myös itseään.

Luovuuden ja taituruuden sovittaminen joukkuepelaamisen raameihin ei ole aina onnistunut. Sitä kautta pelaaminen on mennyt välillä laiskanpulskeaksi ja turhauttavaksi kaarteluksi.

Juhamatti Aaltosen (vas.) maali ratkaisi SM-kullan Kärpille keväällä 2014 Tapparaa vastaan.

Juhamatti Aaltosen (vas.) maali ratkaisi SM-kullan Kärpille keväällä 2014 Tapparaa vastaan.

Kuten niin monen pelaajan kohdalla, myös Aaltosen tapauksessa ikä ja kokemus ovat tehneet hyvää. Se on tuonut lisää perspektiiviä ja ymmärrystä. Kilometrit ja vastoinkäymiset ovat koulineet.

Paluu Lahteen viime keväänä parin repaleisen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen oli oikea ratkaisu. Pelicans on se paikka, missä hän teki aikoinaan läpimurron SM-liigan supertähdeksi.

Pussileukojen kuluva kausi on ollut kuitenkin täydellinen farssi, joten Aaltosen itsensä kannalta oli pelkästään hyvä asia, että Pelicans päätti myydä ykköspyssynsä pohjoiseen.

Vain kannu kelpaa

Jo puhtaasti tarinallisesti ajateltuna Aaltosen paluu Kärppiin on loistava juttu SM-liigan pudotuspelikevättä ajatellen. Mielipiteitä jakavan mailavirtuoosin näkeminen pikkupetopaidassa ei ainakaan vähennä mielenkiintoa Kärppien kannujahdissa.

Myös urheilullisesti ajateltuna siirrossa on ideaa. Aaltonen on SM-liigan mittapuulla edelleen rutinoitunut tähtipelaaja, joka tekee kovaa tulosta ja osaa ratkaista.

Uran trendi on ollut viime vuodet laskeva, mutta Pelicansissa hän palasi eturivin pelaajaksi.

Aaltonen oli Pelicansissa johtava pelaaja, jolla oli entistä vastuullisempi rooli. Pistetehtailun (17+20=37) lisäksi Aaltonen näytti uusia puolia. Vakiominuutteja tuli myös alivoimalla, mikä kuvastaa osaltaan muutosta.

Ei Aaltosta voi edelleenkään Jere Lehtisen kopioksi kuvailla, mutta nykyisin työt maistuvat paremmin myös ilman kiekkoa. Ehkä Aaltonen on ymmärtänyt paremmin kiekkouran rajallisuuden. Pelivuosia ei ole enää hukattavaksi asti.

– Haluan vain tulla vielä paremmaksi pelaajaksi ja pyrkiä eteenpäin urallani. Haluan mitata kaiken, mitä tästä koneesta saa irti, Aaltonen kertoi aiemmin tällä kaudella.

Tämä voi mennä jo liikaa keittiöpsykologian puolelle, mutta jäällä ja jään ulkopuolella Aaltosen kehonkieli on ollut tällä kaudella jollain tavalla vapautuneempi ja itsetietoisempi. Veijarimaiseen olemukseen on tullut jopa pientä valtiomiesmäisyyttä.

Fiilis on määrittävä tekijä. Tärkeintä Aaltoselle on pelata joukkueessa, jossa hän saa nauttia jääkiekosta. Tuttuakin tutumpi Kärpät tarjoaa tähän oivalliset puitteet loppukaudelle, vaikka hän ei ole enää ykköskorin pelaaja Jesse Puljujärven ja Juho Lammikon tähdittämässä hyökkäyksessä.

Osaltaan Aaltosen hankinta kertoo myös siitä kasvaneesta paineesta, mikä Oulussa tänä keväänä on. Vain mestaruus kelpaa. Viime keväänä ennakkosuosikki jäi hopealle HPK:n edessä. Sama ei saa toistua. Mikko Mannerilla on käsissään sen luokan nippu, että kaikki muu paitsi mestaruus on epäonnistuminen.

Kärkäs kolumnisti voisi toki tässä vaiheessa lytätä Aaltosen täydelliseksi floppihankinnaksi ja profetoida hänestä pukukopin pahimman myrkyttäjän, koska maine on mitä on.

En kuitenkaan usko, että Aaltonen, 34, palasi Ouluun perseilemään ja diivailemaan. Eiköhän mies ymmärrä tasan tarkkaan millaiseen seuraan ja ympäristöön hän siirtyi. Tämä kevät Oulussa on täynnä mahdollisuuksia.

Aaltonen palasi Kärppiin voittamaan vielä yhden Kanada-maljan.

Tuoreimmat osastosta