Kommentti: SM-liigan tuore väkivaltakeskustelu on tekopyhää – 22 vuoden takainen törkyvideo kertoo räikeästä erosta - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Kommentti: SM-liigan tuore väkivaltakeskustelu on tekopyhää – 22 vuoden takainen törkyvideo kertoo räikeästä erosta

Martin Berger (vas.) ja Otto Rauhala pudottivat hanskat 11. joulukuuta Hakametsässä.

Martin Berger (vas.) ja Otto Rauhala pudottivat hanskat 11. joulukuuta Hakametsässä.

Julkaistu: 13.2. 17:42

SM-liigassa on paljon kehitettävää ja akuutteja ongelmakohtia, mutta on irvokasta huudella väkivaltaongelman perään, kirjoittaa jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.

Aika kultaa muistot. Kun aikaa kuluu riittävästi, helposti alkaa kuvitella, että ennen oli paremmin.

SM-liigan 1990-luvun loppupuolta muistellaan lajipiireissä lämmöllä. Vielä reilut 20 vuotta sitten SM-liigaa pidettiin yleisesti maailman toiseksi parhaana kiekkosarjana heti NHL:n jälkeen.

SM-liiga oli lähempänä NHL:ää kuin mikään muu sarja. Urheilullisuus ja pelillinen edistyksellisyys olivat ylivertaisia muihin eurosarjoihin verrattuna.

Ysärin SM-liiga oli myös lieveilmiöiltään lähimpänä sen ajan NHL:ää. Pohjoisamerikkalaiset mausteet näkyivät pelissä vahvasti. Liigan vanhan sloganin mukaisesti kentällä oli draamaa ja rytinää.

Sukelsin taannoin arkistojen maailmaan ja selasin videotallenteita 1990-luvun SM-liigaotteluista. Tiheästä klippiviidakosta löytyi klassikkomatseja ja timanttisia, hymyn huulille saavia legendaarisia kohtaamisia sekä tietenkin hersyviä journalistisia suorituksia.

Arkistoista löytyi myös kylmäävää materiaalia. Käsittämättömiä törkytemppuja, joilla ei ole jääkiekon kanssa mitään tekemistä.

Esimerkistä käy joulukuussa 1998 pelattu paikallisottelu HIFK:n ja Jokerien välillä. Parin minuutin mittainen koostepätkä oli täynnä ylilyöntejä ja sikamaisuuksia, joista jaettiin kakkua ja sakkoa – tosin hyvin maltillisesti.

Jere Karalahti (oik.) löi poikittaisella mailalla niskaan Rami Alankoa.

Jere Karalahti (oik.) löi poikittaisella mailalla niskaan Rami Alankoa.

Räikein esimerkki oli Jere Karalahden tarjoama poikittainen maila. Jäähylle passitettu Karalahti iski matkalla jäähyboksiin Rami Alankoa poikittaisella mailalla vaarallisesti niskaan. Tuloksena oli suihkukomennus ja vain kolme ottelua pelikieltoa.

Nykystandardeilla Karalahti olisi istunut pelikiellossa loppukauden ja osan seuraavasta. Vastaavanlainen brutaali väkivalta kaukalossa oli arkea tuohon aikaan. Siksi SM-liiga lähti laajoihin siistimistalkoisiin kevään 1999 ”värikkään” HIFK–TPS-finaalisarjan jälkeen.

Liiga oli huolissaan väkivaltaisesta imagostaan. Lajin tulevaisuudesta kannettiin huolta ja arvokeskustelua käytiin.

Perspektiiviä keskusteluun

Pikakelaus 20 vuotta eteenpäin. Liiga on huolissaan väkivaltaisesta imagostaan. Lajin tulevaisuudesta kannetaan huolta ja arvokeskustelua käydään.

Mediassa (me toimittajat olemme tähän syyllisiä) on viime vuosina maalailtu, että SM-liiga olisi jonkinlaisessa väkivallan kierteessä, mikä tietysti myy ja puhuttaa ihmisiä, mutta todellisuuden kanssa sillä ei ole kauheasti tekemistä.

Tässä kohtaa on hyvä tuoda hieman perspektiiviä keskusteluun.

Viime vuosina SM-liigassa on nähty useita kohutilanteita ja ”kohutilanteita”. On valitettavaa, että askissa on nähty kyseenalaisia ja piittaamattomia taklauksia, joissa päät ovat kolisseet ja joiden jälkeen kurinpito on joutunut töihin. Jos kaukalossa törttöilee osaamattomuuttaan, huolimattomuuttaan tai tahallisesti, siitä on annettava sanktiota.

HIFK:n Otto Honkaheimo (vas.) ja Pelicansin Taavi Vartiainen tappelivat SM-liigan ottelussa vuonna 2015.

HIFK:n Otto Honkaheimo (vas.) ja Pelicansin Taavi Vartiainen tappelivat SM-liigan ottelussa vuonna 2015.

Joissain tapauksissa kohu on kuitenkin nyhjäisty tyhjästä. On älähdetty ja tuomittu, koska niin kuuluu tehdä nykyisessä asenneilmastossa. Joukkohysteria on välillä ottanut vallan ilman, että on vedetty riittävästi happea nähty isompaa kuvaa.

Yksi esimerkki oli SM-liigan hallituksen viime joulukuussa tekemä paniikkilinjaus päähän kohdistuneisiin taklauksiin, jotka ovat lajin suurimpia kipupisteitä tällä hetkellä.

Rajussa julkisuuspaineessa hallitus nuiji viiden ottelun minimirangaistuksen pikavauhtia läpi. Pr-temppu on osoittanut ongelmallisuutensa myöhemmin.

Populismi jyllää

Politiikan tavoin populismi jyllää vahvana myös SM-liigassa. Osa lajivaikuttajista osaa tämän paremmin kuin toiset. Moraaliposeerausta harrastetaan sen mukaan, kummalla puolen kohua sattuu olemaan.

Viime joulukuussa Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi jyrähti kovin sanakääntein, kun konkaripuolustaja Tuukka Mäntylä menetti hetkeksi tajuntansa Taavi Vartiaisen taklauksen seurauksensa.

– Väkivalta ei kuulu tähän lajiin, se pilaa tämän lajin, Rautakorpi jyrisi.

Ensinnäkin Vartiaisen taklaus ei ollut väkivaltaa. Se oli varomaton taklaus ja siksi tuomittava, mutta tapauksella ei ollut mitään tekemistä väkivallan kanssa. Karalahden poikkari oli silmitöntä väkivaltaa, jollaista onneksi enää todella harvoin näkee.

Aiemmin kaudella KooKoon puolustajan Martin Bergerin kova taklaus Tapparan Tyler Morleyhin kuumensi kirvesrintojen leirissä tunteita. Seuraavassa kohtaamisessa Berger törmäsi vaarallisesti Patrik Virtaan estämisen arvoisesti.

Jäähyltä päästyään Berger tappeli Tapparan Otto Rauhalan kanssa. Rautakorpi on huudellut paljon väkivallan perään, mutta fakta on, että hänen joukkueensa pelaaja pudotti hanskat kyseenalaisissa olosuhteissa. Juuri nyrkkitappelu selkeimmin täyttää väkivallan merkit jääkiekossa.

Rautakorpi on asemansa puolesta vahva ja arvostettu mielipidevaikuttaja, joka ei yksinkertaisesti voi päästellä suustaan mitä tahansa.

Suhteellisuudentaju ja asioiden laittaminen perspektiiviin on tervettä ja rakentavampaa kuin tekopyhä huutelu. Se palvelee myös lajia parhaiten.

SM-liigassa on paljon kehitettävää ja akuutteja ongelmakohtia, mutta on irvokasta huudella väkivaltaongelman perään, kun laji on luonteeltaan siistimpi kuin koskaan ennen.

Välillä kannattaa pysähtyä, katsoa mistä ollaan tulossa ja mihin ehkä ollaan menossa. Jos ei tunne historiaa, ei ymmärrä nykyisyyttä.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta