Jan Caloun liikuttui: HIFK:n fanit nimesivät lapsiaan hänen mukaansa - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Suomea rakastava Jan Caloun liikuttui useilta HIFK:n faneilta saamastaan huimasta kunniasta – ”Uskomatonta”

Jan Caloun sai sankarin vastaanoton Helsingissä. Tshekkitähden suhde Suomeen on erityisen lämmin.

Jan Caloun dominoi HIFK:ssa 2000-luvun vaihteessa.

7.2.2020 14:11

– Mutta muistaako kukaan enää minua?

Tätä kysymystä pohti SM-liigan entinen tshekkitähti Jan Caloun, 47, kun HIFK:n pelaajalegenda, Calounin entinen pelikaveri Mika ”Kölli” Kortelainen kutsui tshekin vieraaksi IFK:n otteluun.

Viime lauantaina 7 911 katsojaa osoitti Calounille seisaaltaan suosiotaan, kun hän asteli esittäytymään Helsingin jäähallin kaukaloon ennen HIFK:n ja KalPan välisen ottelun alkua.

Ensimmäisellä erätauolla Caloun oli yleisön tavattavissa. Jono oli vielä toisen erän alkaessakin kymmenien metrien pituinen, eikä hän ehtinyt näkemään erän pelitapahtumia.

Jan Caloun muistetaan. HIFK:ssa ja Bluesissa 298 SM-liigan runkosarjaottelua järisyttävin tehoin 145+230=375 ja 26 pudotuspelikamppailua tehoin 23+28=51 pelannut tshekkitähti oli sarjan ylivertainen tähti aikana, jolloin liigaa pystyi täysin uskottavasti kutsumaan maailman toiseksi parhaaksi kiekkosarjaksi.

– En odottanut, että tästä tulisi minulle ja perheelleni niin tunteikasta. Näin täällä Jäähallissa täyden katsomon, ”Kölli” Kortelaisen, Jan Lundellin, Marko Tuomaisen, Kari Kalton, Christian Ruutun ja muita vanhoja tuttuja. Mieleeni tulvi muistoja, ennen kaikkea HIFK:n mestaruuskaudesta 1997–98, Caloun tunnelmoi Ilta-Sanomille.

– Kun menin jäälle pelaamaan, minua ei hermostuttanut yhtä paljoa kuin nyt. Tärisin ja tunteet vain jylläsivät. Vaikka menestyin täällä, en odottanut että ihmiset muistaisivat minut niin hyvin. Oli uskomatonta. Olen tosi kiitollinen.

Jan Caloun ja pojat Matyas, 14, (vas.) sekä Lukas, 11.

Caloun sai hallilla myös kuulla muutamilta HIFK:n faneilta, että nämä ovat nimenneet lapsensa Janiksi Calounin mukaan.

– Uskomatonta, liikuttunut Caloun päivitteli.

HIFK:n legendaarinen mestarijoukkue on monien mielestä kaikkien aikojen paras liigajoukkue. Lähes koko joukkueen puolustus pääsi pelaamaan NHL:ssä keihäänkärkinään Kimmo Timonen ja Brian Rafalski. Hyökkääjistä mm. Olli Jokinen ja Jarkko Ruutu tekivät pitkät NHL-urat. Joukkue ei hävinnyt pudotuspeleissä yhtään ottelua.

– Tajusin vasta jälkikäteen, kuinka hyvä joukkue se olikaan.

Caloun tuli Suomeen muutaman päivän mittaiselle reissulle perheensä ja tuttavaperheensä kanssa. Calounin valmentamat omat pojat Matyas, 14, ja Lukas, 11, pelaavat jääkiekkoa ja ovat tutustuneet HIFK:n juniorijoukkueiden toimintaan. Suomessa jo aikoinaan loistavasti viihtyneen Calounin yhtenä haaveena on, että pojatkin pelaisivat joskus IFK:n paidassa.

– Kaikki ovat olleet todella ystävällisiä ja pojat ovat tykänneet tosi paljon harjoituksista. Kaikki muut pojat kättelivät heidät harjoituksissa ja esittäytyivät heille. Minun on ollut kiva kuunnella, kun pojat kehuvat miten kaunista ja siistiä kaikkialla on ja miten hekin haluaisivat pelata HIFK:ssa.

Jan Caloun HIFK:n paidassa syksyllä 1997.

Suomen-visiitti on erityisesti jääkiekkokulttuurimatka, jonka aikana Caloun esittelee pojilleen vanhoja kotikontujaan ja suomalaista tapaa pelata sekä harjoitella. Tshekki on syvästi huolissaan oman maansa kiekosta eikä pidä maan harjoituskulttuuria tarpeeksi laadukkaana. Calouneilla on Suomessa yhä myös mm. sijoitusasunto, ja he tapasivat ensi kertaa asunnon vuokralaisen.

– Ehkä käymme täällä jatkossa useammin. Olisi kiva näyttää pojille myös se, millaista täällä on kesällä. Ja tietysti jos saisin täältä valmentajantöitä, niin se kiinnostaisi minua.

Calounin unelmana on, että hän saisi vielä pelata uransa viimeisen ottelun Helsingin jäähallissa. Ajatuksena on, että HIFK:n mestarijoukkue 1998 kohtaisi mestarijoukkueen 2011.

– Uskon, että jos sellainen järjestettäisiin, saisimme hallin myytyä loppuun. Ottelun tuotot voisivat mennä hyväntekeväisyyteen, vaikkapa jollekin sairaalalle.

NHL-ura jäi torsoksi

Calounin NHL-ura oli erikoinen. Hänen hallussaan on yhä yksi maailman kovimman kiekkosarjan ennätyksistä: neljä maalia neljällä ensimmäisellä laukauksella.

San Jose Sharksin organisaatiossa 1990-luvun puolivälissä kiekkoillut Caloun teki 11 ottelussa yhtä monta tehopistettä (8+3) kaudella 1995–96. Silti seuraavalla kaudella NHL-pelit jäivät kahteen. Sekään ei auttanut, että Caloun mätti farmiliigoissa IHL:ssä 141 pistettä 137 ottelussa ja AHL:ssä 86 pistettä 66 ottelussa.

– Pelasin Villen (Peltonen) ja Darren Turcotten kanssa yhdessä. Se toimi täydellisesti. Odotin saavani yhden suunnan sopimuksen, Caloun muistelee.

Jan Caloun koki uransa huipun HIFK:ssa.

Sellaista ei tarjottu, joten lopulta Caloun päätti lähteä HIFK:hon ja Suomeen. Sieltä Caloun sai rakkaita muistoja, ja voitti SM-kullan lisäksi olympiakultaa 1998 ja MM-kultaa 1999.

– Aikani HIFK:ssa oli urani parasta. Jos saisin muuttaa nyt jonkun asian, en olisi koskaan lähtenyt pois.

Calounin toinen yritys NHL:ään toi kaudella 2000–01 vain 11 ottelua laajennusjoukkue Columbus Blue Jacketsissa tehoin 0+3.

– Olin erilaisessa tilanteessa, koska se oli jo toinen yritykseni. En sitten tiedä, olinko tarpeeksi hyvä NHL:ään. En ole iso kaveri, vaan pelasin taitokiekkoa, ja peli oli siihen aikaan kovempaa ja fyysisempää.

Caloun voisi sopia nykypäivän NHL:ään huomattavasti paremmin.

– Ehkä minä istuisin sinne, jos menisin liigaan nyt.

Lähtö Suomesta kesken sopimuskauden

Caloun lähti Suomesta talvella 2004. Helmikuussa viimeisen ottelunsa Bluesin paidassa pelannut tshekkitaituri ei enää palannut, vaikka hänellä oli espoolaisseuran kanssa sopimus myös seuraavasta kaudesta.

Caloun oli loppuaikoinaan SM-liigassa usein turhautuneen oloinen.

Kyse oli henkilökohtaisista syistä. Yksityisistä asioista, joita Caloun ei tänäkään päivänä halua avata tarkasti.

– Olin saanut tarpeeksi kaikista asioista Suomessa... Minun ja perheeni ympärillä tapahtui liikaa, Caloun muotoilee.

– Olin saanut joka vuosi Venäjältä isoja tarjouksia, joista agenttini kertoi minulle. Jatkoin vuosi vuodelta Suomessa, mutta sitten lähdin Venäjälle.

Työsulun takia Venäjälle siirtyi myös NHL-pelaajia, ja huonoon aikaan siirtynyt Caloun jäi vaille vastuuta. Hän palasi kotimaahansa Tshekkiin haaveenaan kotimaansa mestaruus, joka jäi kuitenkin kahden voiton päähän Pardubicen riveissä.

Paluulla Helsinkiin ja HIFK:hon huhuiltiin ja spekuloitiin aina tasaisin väliajoin – ja se olisi miellyttänyt myös Calounia – mutta neuvotteluita ei koskaan käyty. Pelaajauransa Caloun lopetti 2010 ja sittemmin hän on toiminut urheilujohtajan sekä valmentajan tehtävissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?