Martin Berger teki jatkosopimuksen KooKoon kanssa - SM-liiga - Ilta-Sanomat

SM-liigan kohupelaaja Martin Berger teki jatkosopimuksen KooKoon kanssa

Kovaotteinen Martin Berger on aiheuttanut kohuja tällä kaudella, mutta esiintynyt kaukalossa myös edukseen.

Kovaotteinen Martin Berger on aiheuttanut kohuja tällä kaudella, mutta esiintynyt kaukalossa myös edukseen.

Julkaistu: 7.2. 13:12

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Martin Berger jatkaa Kouvolassa ensi kaudella.

KooKoon kovaotteinen puolustaja Martin Berger, 23, on Ilta-Sanomien tietojen mukaan tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen KooKoon kanssa.

TPS:n kasvatti pelaa KooKoossa sopimuspelaajana toista kauttaan ja on noussut joukkueen luottopakiksi. Tällä kaudella hän on tehnyt 36 ottelussa viisi (1+4) tehopistettä. Berger on SM-liigan jäähypörssin kärjessä 152 jäähyminuutillaan. Toisena oleva Lukon Kristian Pospisil on kerännyt 109 jäähyminuuttia.

Tällä hetkellä Berger on pelikiellossa. Hän sai neljän ottelun pannan iskettyään HPK:n Niklas Frimania päähän maalinedustalla. Berger saa pelata seuraavan kerran 12. helmikuuta Pelicansia vastaan.

Aiemmin tällä kaudella Berger sai pelikiellon näytettyään keskisormea Tapparaa vastaan Hakametsässä matkalla pukuhuoneeseen. Sitä ennen Berger oli saanut suihkukomennuksen tapeltuaan Otto Rauhalan kanssa.

Edellä mainittujen episodien lisäksi Berger on tällä kaudella aiheuttanut närää kyseenalaisina pidetyillä taklauksillaan.

Berger on edustanut liigatasolla myös TPS:ää ja Sportia.

Tuoreimmat osastosta